Yli 85-vuotiaiden syövät yleistyneet Suomessa – joka kymmenes syöpä todetaan heillä

Väestön ikääntymisen vuoksi entistä suurempi osa syöpäpotilaista on yli 85-vuotiaita. Suomessa yli 85-vuotiailla todetaan jo enemmän syöpiä kuin alle 50-vuotiailla, tuore selvitys osoittaa. Selvitys perustuu Suomen syöpärekisterin tietoihin vuosilta 1953–2017. Vuosina 1953–1957 Suomessa vain 1,5 prosenttia syövistä todettiin yli 85-vuotiailla, mutta vuosina 2013–2017 luku nousi 9,6 prosenttiin. Toisin sanoen noin joka kymmenes syöpä todetaan tässä ikäryhmässä.Suomalaiset elävät nykyään noin 15 vuotta pitempään kuin 1950-luvulla, minkä vuoksi myös iäkkäiden osuus väestöstä on suurentunut. Yhdessä väestönkasvun kanssa se selittääkin kehityksen pitkälti, mutta ei kokonaan. Esimerkiksi vuosina 1953–1987 uusien syöpätapausten määrä suureni yli 85-vuotiaiden ikäryhmässä todennäköisesti riskitekijöiden kuten tupakoinnin ja lihavuuden yleistymisen vuoksi.Tutkimus julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä.Uutispalvelu Duodecim(American Journal of Epidemiology 2021;DOI:10.1093/aje/kwaa236)https://doi.org/10.1093/aje/kwaa236

(000.000) 2021 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla