Kuntoilun ja liikuntaharrastusten aloittaminen voi sivuvaikutuksena saada myös puolison innostumaan kuntonsa kohottamisesta, tuore tutkimus osoittaa. Terveysremontti myös onnistuu helpommin, jos puolisonsa saa houkuteltua mukaan.

Tulokset julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä, ja ne perustuvat 3 300 yhdysvaltalaispariskunnan seurantatietoihin vuosilta 1987–1989 ja 1993–1995.

Seurantatiedot osoittivat, että liikuntaa lisänneiden tai liikuntaharrastuksen aloittaneiden naisten miehet alkoivat hekin liikkua enemmän puolisonsa kannustamina ja sama havaittiin pariskunnissa, joissa liikuntaharrastuksen aloittaja oli mies.

Puolisot myös todennäköisemmin liikkuivat virallisten liikuntasuositusten mukaisesti tai enemmän, jos heidän puolisonsa liikkui riittävästi joko kummallakin seurantakäynnillä tai vain jälkimmäisellä.

Aiemmissa tutkimuksissa samanlainen vaikutus on havaittu liikunnan lisäksi puolisoilla, jotka yrittävät laihduttaa tai lopettaa tupakoinnin.

Uutispalvelu Duodecim
(American Journal of Epidemiology 2015;DOI:10.1093/aje/kwv104)
http://aje.oxfordjournals.org/content/early/2015/09/02/aje.kwv104.abstract