Kaduttaako nuorena tehty ammatinvalinta? Kannattaisiko vielä vaihtaa alaa? Neljä erilaista työkriisiä kertoo, millainen olet ja mistä tyytymättömyytesi johtuu.

Urautuja

Urautuja on työskennellyt vuosia, jopa vuosikymmeniä, samalla alalla. Alun perin hän on ehkä kokenut olevansa unelma-ammatissaan. Vuosien saatossa innostus on kuitenkin hiipunut.

Melko usein kyse on pitkän työuran aiheuttamasta väsähtämisestä. Urautuja on kyllästynyt työn rutiineihin – tai jatkuviin muutoksiin ja uuden opetteluun. Hän saattaa olla myös pettynyt ja turhautunut alaansa. Ammatti ei ehkä vastannutkaan odotuksia tai se on muuttunut.

Joskus kyse on yksityiselämän kriisistä, joka heijastuu työn tekemiseen. Kun lapset muuttavat pois kotoa, voi tilalle tulla tyhjyyden tunne. Vanha, tuttu ja turvallinen työ ei pysty enää tarjoamaan riittävästi sisältöä.

Omasta alasta poikkeavat ammatit alkavat kiinnostaa. Oman talon rakentamisen myötä urautuja voi innostua työstä, jossa työn tulos näkyy konkreettisesti. Miten palkitsevalta tämä tuntuukaan ihmistyötä tekevästä tai papereita pyörittävästä. Myöskin pehmeät alat, kuten eläinten- tai puutarhanhoito, voivat kiinnostaa.

Kannattaa kuitenkin miettiä, onko kyse pikemminkin vastareaktiosta omaa alaa kohtaan kuin aidosta ammatinvaihdon tarpeesta. Jos ihminen on ollut hyvä työssään ja pitänyt siitä, ala ei välttämättä ole väärä. Kyse voi olla tällöin myös uupumisesta tai työyhteisön ongelmista.

Joskus kyse voi kuitenkin olla nuorena tehdystä väärästä ammatinvalinnasta. Keski-ikäisenä arvot ja itsetuntemus ovat eri tasolla kuin parikymppisenä. Vuorotteluvapaa voi olla varteenotettava vaihtoehto, halusipa sitten levähtää, selventää ajatuksiaan tai opiskella.

Pulma: Kyllästyminen omaan työhön.

Ajattelu: "Kaikki on nähty ja koettu"

Selvitä itsellesi:

  • Onko kyse tilapäisestä vai pysyvämmästä kyllästymisestä?
  • Onko vika ammatissa, työtehtävissä, työnjaossa tai muissa työyhteisön ongelmissa?
  • Minkälaista muuta työtä koulutuksellasi voisi tehdä?

Unelmoija

Toisilla kummittelee mielessä toteutumaton unelma-ammatti. Ammatti voi olla peräisin jo nuoruusvuosilta, tai se on putkahtanut mieleen vanhempana. Se voi olla vakavasti otettava mietintämyssyn aihe tai kevyempi päiväunelmoinnin kohde.

Ihminen on saattanut hakeakin alalle nuoruudessa, mutta opiskelupaikka ei ehkä ole hellinnyt. Myöhemmin pienet lapset ja iso asuntolaina ovat estäneet opiskelemaan lähdön.

Unelmoijan ongelmana ei siis ole se, ettei hän tietäisi mitä haluaisi tehdä. Enemmänkin häntä pelottaa riskin ottaminen. Punnittavaksi tulee nykyinen, tuttu ja turvallinen työ verrattuna rahaa ja aikaa vievään opiskeluun sekä uuteen ja vieraaseen alaan. ”Sovellunko uudelle alalle? Löydänkö töitä? Miten tulen taloudellisesti toimeen?” hän miettii.

Aina ammattiin pääseminen aikuisella iällä ei olekaan aivan yksinkertaista. Esimerkiksi lentoemäntäkoulutukseen ei huolita yli 28-vuotiaita. Jos tie näyttää suljetulta, voi koettaa etsiä unelma-ammattia muistuttavan muun työn: lentoemon työstä haaveileva voi hakeutua muihin matkailualan ammatteihin kuten matkatoimistoon. Fysioterapeutin koulutukseen hakee tuhansia, mutta vain harva pääsee sisälle. Sen sijaan voi harkita vaikkapa jalkaterapeutin tai hierojan ammatteja.

Olennaista on selvittää, kuinka alalle voi päästä vielä aikuisella iällä. Paljon on kiinni myös omasta motivaatiosta. Mitä enemmän työpaikkoja uudella alalla on, sitä paremmat mahdollisuudet sille on työllistyä vanhempanakin. Oppilaitoksista kyselemällä, työpaikkatarjontaa seuraamalla ja netistä tietoja hakemalla saa ajan tasalla olevaa tietoa ja pystyy realistisesti arvioimaan mahdollisuuksiaan.

Joskus unelmoija huomaa, ettei unelma ole enää ajankohtainen. Se ei tunnu enää niin kiehtovalta, että siihen haluaisi tai kannattaisi enää tosissaan pyrkiä. Nykyinen työ ei ehkä ole aivan unelmaa mutta se on kuitenkin ihan mukavaa. Siitä saa varman tienestin ja siinä on omat hyvät puolensa. Mikäänhän ei estä toteuttamasta itseään harrastuksissa, vapaaehtoistyössä tai opiskelemalla omaksi iloksi.

Pulma: Unelma-ammatti jäi toteuttamatta

Ajattelu: ”Tuliko minusta se, mikä piti tulla?”

Selvitä itsellesi:

  • Mitä olet valmis tekemään unelmani eteen?
  • Miten hyvin tunnet unelma-ammattisi työnkuvan ja työllisyystilanteen?
  • Jos opiskelu ei tunnu nyt mahdolliselta, milloin se olisi?

Innostuja

Innostuja on monessa asiassa tasaisen hyvä, eikä hänellä välttämättä ole vain yhtä selkeää vahvuutta. Innostujalla onkin monipuolisuudestaan johtuen kokemusta monenlaisista töistä ja työpaikoista. Koulutuksiakin hänellä saattaa olla takana useampia.

Jossakin vaiheessa oman paikan etsiminen voi ruveta rassaamaan innostujaakin. Hän on saattanut ajautua työstä toiseen koskaan todella pysähtymättä miettimään uravalintaansa. Innostujalle voi tulla tarve selvittää se, mikä hänestä todella tulee isona. Vanhemmiten innostuja saattaa myös ruveta kaipaamaan turvallisuutta ja säännöllisyyttä työelämältä.

Ongelmaksi vaihtelunhalu ei muodostu, jos ihminen on valmis sietämään muutoksia ja epävarmuutta työurallaan. Toisaalta kyse voi olla siitä, että innostujan on vaikea mieltää itseään vain yhdelle alalle. ”Tässäkö se nyt on”, hän saattaa ajatella valitsemastaan, melko arkisesta ammatista.

Jokaisessa työssä tulee kuitenkin omat rutiininsa vastaan viimeistään muutaman vuoden jälkeen. Jos ammattia on jo vaihtanut useampaan kertaan, kannattaa tarkkaan miettiä, onko todella tarpeen hankkia vielä uusi koulutus. Löytyisikö työhistoriasta jokin mielekäs työ, johon voisi palata? Vaihtelunhalua voi koettaa toteuttaa myös kehittämällä uusia työtapoja tai tekemällä työpäivistä mahdollisimman erilaisia.

Vapaa-ajalla itseään voi toteuttaa vaikkapa kokeilemalla säännöllisesti uusia harrastuksia.

Pulma: Oman alan löytäminen ja siihen sitoutuminen

Ajattelu: ”Maailmassa monta on kiinnostavaa asiaa”

Selvitä itsellesi:

  • Minkälaisessa työssä olet ollut eniten elementissäsi?
  • Missä työssä olet viihtynyt parhaiten? Miksi?
  • Mitä haluat tulevaisuudeltasi?

Harkitsija

Harkitsijalle ammatinvalinta on voinut olla pitkällisen mietinnän tulos. Koska harkitsija haluaa olla ehdottoman varma valinnastaan, hänen on voinut olla vaikea löytää täydellistä unelma-ammattia. Hän miettii perinpohjaisesti asioita monelta kantilta eikä halua ottaa turhia riskejä.

Harkitsija on usein jalat maassa -tyyppi. Työhönkin hän suhtautuu hyvin järkiperäisesti. Tärkeää on turvallisuus, vakaus ja pysyvyys. Hän on saattanut esimerkiksi päätyä samalla alalle kuin jompikumpi vanhempansa, koska se on ollut tuttua ja turvallista.

Joskus harkitsija havahtuu siihen, että hän on tehnyt liiankin järkiperäisen päätöksen. Hän on saattanut aliarvioida kykyjään ja pelata liiaksi varman päälle. Harkitsija on voinut myöskin toteuttaa esimerkiksi vanhempiensa toiveita sen sijaan, että olisi itse valinnut ammattinsa. Harkitsijan haasteena onkin luottaa enemmän omiin tunteisiinsa ja vaistoonsa.

Harkitsijan ammatinvaihtoa voi edistää se, jos vanhaa ammattia ei menetä, vaan siihen voi tarvittaessa palata. Kaupallisesta alasta haaveilevaa sairaanhoitajaa voi lohduttaa tieto siitä, että omalla alalla töitä riittää, vaikka uusi ala ei olisikaan sitten se oma juttu.

Pulma: Varovaisuus valintojen tekemisessä

Ajattelu: ”Alasta pitää olla täysin varma”

Selvitä itsellesi:

  • Miten tyytyväinen olet työhösi?
  • Haluatko jatkaa nykyisessä työssä eläkeikään asti?
  • Minkälaisista asioista haaveilet

Lue lisää työelämästä

Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Olen 15-vuotias tyttö, jolle alkoi tulla outoja oireita reilu kuukausi sitten. Ymmärsin heti, että tämä ei ole normaalia. En pysty keskittymään kunnolla oikein mihinkään, kun minun pitää sulkea kaappeja, harjata hiuksia, lukea samaa, katsoa tiettyyn paikkaan ja paljon muuta. En haluaisi kertoa vanhemmilleni, häpeän ja haluaisin yrittää päästä näistä irti omin voimin. Tuntuu, että oireet hallitsevat elämääni ja että kohta räjähdän. Mitä voin tehdä?

Kuvaamiesi oireiden perusteella kärsit pakko-oireisesta häiriölle tyypillisistä oireista. Pakko-oireinen häiriö ilmenee pakonomaisina ajatusmalleina tai toimintoina, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta.

Monilla nuorilla ilmenee ajoittain tällaisia pakonomaisia ajatuksia tai toimintoja, mutta häiriöksi ne muodostuvat, kun niihin menee runsaasti aikaa tai ne häiritsevät elämää. Pakko-oireinen häiriö on yleinen, sillä ainakin 2-3 % ihmisistä kärsii siitä. Oireilun alku liittyy usein ahdistavaan tai stressaavaan elämäntilanteeseen.

Etenkin lieväasteisina pakkoajatuksia tai -toimintoja voidaan vähentää itsehoito-ohjelmilla. Esimerkiksi HUSin ylläpitämiltä nettisivuilta mielenterveystalo.fi löytyy pakko-oireiden omahoito-ohjelma. Voit tutustua mielenterveystalon tarjontaan tästä.

Myös Edna Foan ja Reid Wilsonin opas Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista voi auttaa.

Itsehoito-ohjelmissa hyödynnetään samoja periaatteita kuin pakko-oireisen häiriön käyttäytymisterapiassa tai kognitiivisessa terapiassa. Jos itsehoito-ohjelma ei auta, on viisasta kääntyä joko pakko-oireiden psykoterapiaan perehtyneen psykologin tai psykiatrin puoleen. Hankalampia pakko-oireita voidaan lievittää myös serotoninergisillä masennuslääkkeillä.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.