Kaduttaako nuorena tehty ammatinvalinta? Kannattaisiko vielä vaihtaa alaa? Neljä erilaista työkriisiä kertoo, millainen olet ja mistä tyytymättömyytesi johtuu.

Urautuja

Urautuja on työskennellyt vuosia, jopa vuosikymmeniä, samalla alalla. Alun perin hän on ehkä kokenut olevansa unelma-ammatissaan. Vuosien saatossa innostus on kuitenkin hiipunut.

Melko usein kyse on pitkän työuran aiheuttamasta väsähtämisestä. Urautuja on kyllästynyt työn rutiineihin – tai jatkuviin muutoksiin ja uuden opetteluun. Hän saattaa olla myös pettynyt ja turhautunut alaansa. Ammatti ei ehkä vastannutkaan odotuksia tai se on muuttunut.

Joskus kyse on yksityiselämän kriisistä, joka heijastuu työn tekemiseen. Kun lapset muuttavat pois kotoa, voi tilalle tulla tyhjyyden tunne. Vanha, tuttu ja turvallinen työ ei pysty enää tarjoamaan riittävästi sisältöä.

Omasta alasta poikkeavat ammatit alkavat kiinnostaa. Oman talon rakentamisen myötä urautuja voi innostua työstä, jossa työn tulos näkyy konkreettisesti. Miten palkitsevalta tämä tuntuukaan ihmistyötä tekevästä tai papereita pyörittävästä. Myöskin pehmeät alat, kuten eläinten- tai puutarhanhoito, voivat kiinnostaa.

Kannattaa kuitenkin miettiä, onko kyse pikemminkin vastareaktiosta omaa alaa kohtaan kuin aidosta ammatinvaihdon tarpeesta. Jos ihminen on ollut hyvä työssään ja pitänyt siitä, ala ei välttämättä ole väärä. Kyse voi olla tällöin myös uupumisesta tai työyhteisön ongelmista.

Joskus kyse voi kuitenkin olla nuorena tehdystä väärästä ammatinvalinnasta. Keski-ikäisenä arvot ja itsetuntemus ovat eri tasolla kuin parikymppisenä. Vuorotteluvapaa voi olla varteenotettava vaihtoehto, halusipa sitten levähtää, selventää ajatuksiaan tai opiskella.

Pulma: Kyllästyminen omaan työhön.

Ajattelu: "Kaikki on nähty ja koettu"

Selvitä itsellesi:

  • Onko kyse tilapäisestä vai pysyvämmästä kyllästymisestä?
  • Onko vika ammatissa, työtehtävissä, työnjaossa tai muissa työyhteisön ongelmissa?
  • Minkälaista muuta työtä koulutuksellasi voisi tehdä?

Unelmoija

Toisilla kummittelee mielessä toteutumaton unelma-ammatti. Ammatti voi olla peräisin jo nuoruusvuosilta, tai se on putkahtanut mieleen vanhempana. Se voi olla vakavasti otettava mietintämyssyn aihe tai kevyempi päiväunelmoinnin kohde.

Ihminen on saattanut hakeakin alalle nuoruudessa, mutta opiskelupaikka ei ehkä ole hellinnyt. Myöhemmin pienet lapset ja iso asuntolaina ovat estäneet opiskelemaan lähdön.

Unelmoijan ongelmana ei siis ole se, ettei hän tietäisi mitä haluaisi tehdä. Enemmänkin häntä pelottaa riskin ottaminen. Punnittavaksi tulee nykyinen, tuttu ja turvallinen työ verrattuna rahaa ja aikaa vievään opiskeluun sekä uuteen ja vieraaseen alaan. ”Sovellunko uudelle alalle? Löydänkö töitä? Miten tulen taloudellisesti toimeen?” hän miettii.

Aina ammattiin pääseminen aikuisella iällä ei olekaan aivan yksinkertaista. Esimerkiksi lentoemäntäkoulutukseen ei huolita yli 28-vuotiaita. Jos tie näyttää suljetulta, voi koettaa etsiä unelma-ammattia muistuttavan muun työn: lentoemon työstä haaveileva voi hakeutua muihin matkailualan ammatteihin kuten matkatoimistoon. Fysioterapeutin koulutukseen hakee tuhansia, mutta vain harva pääsee sisälle. Sen sijaan voi harkita vaikkapa jalkaterapeutin tai hierojan ammatteja.

Olennaista on selvittää, kuinka alalle voi päästä vielä aikuisella iällä. Paljon on kiinni myös omasta motivaatiosta. Mitä enemmän työpaikkoja uudella alalla on, sitä paremmat mahdollisuudet sille on työllistyä vanhempanakin. Oppilaitoksista kyselemällä, työpaikkatarjontaa seuraamalla ja netistä tietoja hakemalla saa ajan tasalla olevaa tietoa ja pystyy realistisesti arvioimaan mahdollisuuksiaan.

Joskus unelmoija huomaa, ettei unelma ole enää ajankohtainen. Se ei tunnu enää niin kiehtovalta, että siihen haluaisi tai kannattaisi enää tosissaan pyrkiä. Nykyinen työ ei ehkä ole aivan unelmaa mutta se on kuitenkin ihan mukavaa. Siitä saa varman tienestin ja siinä on omat hyvät puolensa. Mikäänhän ei estä toteuttamasta itseään harrastuksissa, vapaaehtoistyössä tai opiskelemalla omaksi iloksi.

Pulma: Unelma-ammatti jäi toteuttamatta

Ajattelu: ”Tuliko minusta se, mikä piti tulla?”

Selvitä itsellesi:

  • Mitä olet valmis tekemään unelmani eteen?
  • Miten hyvin tunnet unelma-ammattisi työnkuvan ja työllisyystilanteen?
  • Jos opiskelu ei tunnu nyt mahdolliselta, milloin se olisi?

Innostuja

Innostuja on monessa asiassa tasaisen hyvä, eikä hänellä välttämättä ole vain yhtä selkeää vahvuutta. Innostujalla onkin monipuolisuudestaan johtuen kokemusta monenlaisista töistä ja työpaikoista. Koulutuksiakin hänellä saattaa olla takana useampia.

Jossakin vaiheessa oman paikan etsiminen voi ruveta rassaamaan innostujaakin. Hän on saattanut ajautua työstä toiseen koskaan todella pysähtymättä miettimään uravalintaansa. Innostujalle voi tulla tarve selvittää se, mikä hänestä todella tulee isona. Vanhemmiten innostuja saattaa myös ruveta kaipaamaan turvallisuutta ja säännöllisyyttä työelämältä.

Ongelmaksi vaihtelunhalu ei muodostu, jos ihminen on valmis sietämään muutoksia ja epävarmuutta työurallaan. Toisaalta kyse voi olla siitä, että innostujan on vaikea mieltää itseään vain yhdelle alalle. ”Tässäkö se nyt on”, hän saattaa ajatella valitsemastaan, melko arkisesta ammatista.

Jokaisessa työssä tulee kuitenkin omat rutiininsa vastaan viimeistään muutaman vuoden jälkeen. Jos ammattia on jo vaihtanut useampaan kertaan, kannattaa tarkkaan miettiä, onko todella tarpeen hankkia vielä uusi koulutus. Löytyisikö työhistoriasta jokin mielekäs työ, johon voisi palata? Vaihtelunhalua voi koettaa toteuttaa myös kehittämällä uusia työtapoja tai tekemällä työpäivistä mahdollisimman erilaisia.

Vapaa-ajalla itseään voi toteuttaa vaikkapa kokeilemalla säännöllisesti uusia harrastuksia.

Pulma: Oman alan löytäminen ja siihen sitoutuminen

Ajattelu: ”Maailmassa monta on kiinnostavaa asiaa”

Selvitä itsellesi:

  • Minkälaisessa työssä olet ollut eniten elementissäsi?
  • Missä työssä olet viihtynyt parhaiten? Miksi?
  • Mitä haluat tulevaisuudeltasi?

Harkitsija

Harkitsijalle ammatinvalinta on voinut olla pitkällisen mietinnän tulos. Koska harkitsija haluaa olla ehdottoman varma valinnastaan, hänen on voinut olla vaikea löytää täydellistä unelma-ammattia. Hän miettii perinpohjaisesti asioita monelta kantilta eikä halua ottaa turhia riskejä.

Harkitsija on usein jalat maassa -tyyppi. Työhönkin hän suhtautuu hyvin järkiperäisesti. Tärkeää on turvallisuus, vakaus ja pysyvyys. Hän on saattanut esimerkiksi päätyä samalla alalle kuin jompikumpi vanhempansa, koska se on ollut tuttua ja turvallista.

Joskus harkitsija havahtuu siihen, että hän on tehnyt liiankin järkiperäisen päätöksen. Hän on saattanut aliarvioida kykyjään ja pelata liiaksi varman päälle. Harkitsija on voinut myöskin toteuttaa esimerkiksi vanhempiensa toiveita sen sijaan, että olisi itse valinnut ammattinsa. Harkitsijan haasteena onkin luottaa enemmän omiin tunteisiinsa ja vaistoonsa.

Harkitsijan ammatinvaihtoa voi edistää se, jos vanhaa ammattia ei menetä, vaan siihen voi tarvittaessa palata. Kaupallisesta alasta haaveilevaa sairaanhoitajaa voi lohduttaa tieto siitä, että omalla alalla töitä riittää, vaikka uusi ala ei olisikaan sitten se oma juttu.

Pulma: Varovaisuus valintojen tekemisessä

Ajattelu: ”Alasta pitää olla täysin varma”

Selvitä itsellesi:

  • Miten tyytyväinen olet työhösi?
  • Haluatko jatkaa nykyisessä työssä eläkeikään asti?
  • Minkälaisista asioista haaveilet

Lue lisää työelämästä

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.

Barbie-näyttelyn tulo Kansallismuseoon on herättänyt hirveästi muistoja ja keskustelua.

Minulle Barbeista tulee mieleen isä. Kerran 60-luvulla, kun olin pikku tyttö, isä oli Pariisissa työmatkalla ja lähetti sieltä kiiltävän postikortin minulle. Tärkein lause oli tämä: ”Menen huomenna katsomaan Barbien vaatteita.”

Isä oli ajatellut minua siellä Eiffel-tornin juurella. Isä tiesi, mikä minua kiinnostaa. Hienosti sanottuna: koin tulleeni nähdyksi.

Nyt olen 56-vuotias, enkä käännä Barbeille selkääni, vaikka niitä kuinka kritisoitaisiin.

Mitäs pahaa niissä Barbeissa taas olikaan? Entä mitä hyvää?

Onneksi feministikavereiden kanssa on helppo puhua barbeista. Hannele Harjunen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Hän sanoo heti, että barbit ovat klassinen esimerkki niin sanotun epärealistisen naisvartaloihanteen pönkittämisestä. Vaikutteitahan saadaan populaarikulttuurin kuvastosta, johon kuuluvat myös muoti, mallit ja elokuvatähdet.

Mutta. Barbie on ollut myös parantamassa naisten ja tyttöjen asemaa. Se sai heti rooleja, jotka eivät olleet tytöille tyypillisiä, olihan se astronautti ja presidenttiehdokaskin jo kymmeniä vuosia sitten.

Sitä paitsi oikeasti tytöt ovat toimijoita, jotka leikkivät barbeilla ihan mitä huvittaa, eivätkä pysy tarjotuissa rooleissa. Hannelen Barbie oli Ursula, asianajaja, joka harrasti ampumista.

”Minähän rakastin Barbeja”, hän sanoo.

Vanha ystäväni Leena-Maija Rossi on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hän sanoo, että Barbiet ovat todella ristiriitainen juttu naisen elämässä. Niinpä.

Hämmentävää, että tytöille on tuotettu leluksi aikuinen nainen. Ja sitten lelun mahdoton ruumiinkuva on alkanut edustaa aikuisille naisille ihannetta.

Mutta. Ehkä Barbien kroppa on niin älyttömän karrikoitu, että sen ohittaa saamatta mitään ”ruumisvaatimuksia”. Lapsena Barbien käsittämättömälle vyötärölle naurettiin, sanoo Leena-Maija.

En minä halunnut näyttää barbilta. Kun nyt hypistelin isän Pariisista tuomaa Barbien iltapukua, yllätyin. Tajusin, että 2000-luvun alussa, kun pääsin Linnan juhliin, olin teettänyt itselleni saman mallisen puvun.

Barbie-leikeissä sai täysillä nauttia vaatteiden yliampuvasta estetiikasta, sanoo Leena-Maija. Hänen räätälimummunsa teki barbeille vaatteita ja selvisi pienistä saumoista helposti.

Meillä molemmilla oli myös musta barbi. Olihan sitä moninaisuutta. ”Lapsikin ymmärsi, ettei kauneusihanteen tarvitse olla valkoinen”, sanoo Leena-Maija.

Barbien aikuisuus on mainio pointti. Vauvanuket vasta sitovatkin tytöt tiettyyn rooliin. Aikuista naista ei ole pakko hoivata. Päinvastoin.

Facebookissa Kasia Babisin sarjakuvaan tuli satoja kommentteja, joissa muistellaan leikkejä. Barbeilla on sodittu, niitä on pudotettu portailta (turistit tippuivat kalliolta), hirtetty rikoksista, haudattu kompostiin, josta ne nousivat zombeina, pehmoeläimet ovat raadelleen niitä... Ja tietysti Barbeilla on ollut villiä seksiä.

Minulta löytyy Barbien irtopää, jolle on kuulakärkikynällä tehty Kissanaisen naamio.

Pyssyleikkejä paheksutaan. Barbileikkien väkivaltaisuutta ei ole edes huomattu. Se vähän hymyilyttää.