”Entä jos elämääni muuttavatkin Markon makkarakuvat?”

Kesällä harrastin syyllisten etsimistä. Koko ajan piti etsiä syyllistä Kreikan kriisiin. Mutta kuten mieheni sanoi: näissä asioissa syyllisyys harvoin osuu oikeaan.
Toisissa asioissa se on helpompaa.

Omista epäonnistumisista ja huonoista valinnoista on ihan helppo syyttää muita. Vaihteeksi rupesinkin etsimään syypäitä hyville asioille.
Se alkoi kauniina päivänä, kun äiti soitti. Hän ilmoitti nolona, että on vasta nyt, keskipäivällä, lähdössä ulos ja kaupungille. Ei päässyt aikaisemmin, kun piti lukea ja lukea. ”Mä olen niin ahne”, äiti sanoi. Syytti itseään. Ihan turhaan.

Olin vienyt äidille juhannuksena Minna Lindgrenin Ehtoolehto-kirjan. Että lukisi, eikä vain katsoisi telkkaa. Äiti innostui. Heti kun koitti arki, kävin ostamassa seuraavat kaksi osaa. Kun äiti sitten soitti, oli kolmas osa lopuillaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minä riemastuin: Äiti on 85-vuotias ja koukussa. Syypää on Minna Lindgren. Hienoa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kaupan kassalla sitten syytin työkaveriani Anua, kun liukuhihnaa pitkin kulki kreikkalaista fetaa. Edellisenä päivänä kreikkalaisia oliiveja. Sitä ennen kreikkalaisia kirsikoita... Anuhan se oli, joka kysyi, miten voisi laatia oman Kreikan tukipaketin. Se huvitti minua. Silti kaupan hyllystä alkoivat pistää silmään kreikkalaiset tuotteet. Ne huusivat: ota minut.

Kassalla sanoin joka kerta suureen ääneen, että tässä on sitten tämä minun henkilökohtainen Kreikan tukipakettini. Sain aina hyviä keskusteluja kaupan päälle.
Yöllä menin jääkaapille. Keksin, että teenkin sellaisen törkeänihanan makkaravoileivän kuin lapsena. Mutta muutinkin mieleni. Syypää oli työkaverini Marko.

Marko on kasvissyöjä. Aina kun työpaikan lounasravintolassa on tarjolla makkaraa, Marko ottaa siitä iljettävän kuvan ja jakaa Facebookissa. Liittää siihen vielä tekstin, jossa käyttää kuvottavia sanoja.

Kun käteni ojentui HK:n sinistä kohti, tuli mieleen, mitä Marko tästä iltapalasta sanoisi. Lerssileipä. Ei enää tehnyt sitä mieli. Mutta hei, sehän oli minun ja maailman kannalta vain hyvä asia.

ihminen oppii toiselta ihmiseltä, usein vinksahtaneella tavalla. Valistus, julistus ja tuputus voivat herättää torjuntaa. Eivätkä suuret filosofit ja gurut ehkä tule mieleen arjen pienissä valinnoissa. Askel parempaan tuleekin pienestä tönäisystä, kuin horjahdus ja korjausliike.

Entä jos kaiken lukemani jälkeen elämääni muuttavatkin Markon makkarakuvat?

Pienet muutokset ovat tärkeitä. Niitä on niin paljon. Harvoin ihminen hyppää oravanpyörästä tai kääntää kokonaan kelkkaansa. Pieniä vallankumouksia tehdään koko ajan.

Niihin vaikuttavat hissikeskustelut, kommentit, viestit, vitsit, jotka jäävät vaivaamaan. Jos syylliset tietäisivät, mitä höpötys ja huulenheitto saavat aikaan, he ehkä hämmentyisivät. Niin kävi minulle.

Nuori työkaverini Kati lähetti lomalta viestin. Oli ostanut hääpuvun. Siinä oli sydänkaula-aukko, jota hän vierasti, mutta kokeili, koska minä olin sanonut, että juuri sellainen sopii hänelle.

En muista yhtään. Silti olen ylpeä ja liikuttunut.

Ajatelkaa: Hääkuva lähetetään kaikille vieraille, se voi olla parin kotona esillä koko loppuelämän, miehellä ehkä kukkarossa. Kun heistä aika jättää, joku lapsenlapsi katsoo hääkuvaa ja sanoo, että ihana toi sydämen muotoinen kaula-aukko mummin puvussa.
On hienoa olla syypää.

Lue lisää Nykäsiä

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla