”Sinä kelpaat sellaisena kuin olet.”
Jo hyvissä ajoin ennen kesää lehdet ja mainokset kysyivät: oletko valmis uimarannalle? Ja minä vastasin: Kyllä! Rakastan uimista, tykkään ruskettua ja antaa läskeilleni ilmakylpyjä. Olin talven töistä väsynyt ja ihan valmis löhöämään rannalla.
Tietysti myös bikinitreeniä tarjottiin. Sanoin kiitos ei, siihen minulla ei ole mitään tarvetta. Ostin uudet bikinit — pin-up-henkiset — ja kokeilin niitä kotona. Ihan hyvin sain ne päälle ilman harjoitustakin. (Okei, yläosan saaminen pois oli aika ähkimistä, sitä vielä treenaan.)
Täältä tullaan, uimarantakunnossa ollaan! Vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?
Tiedän, tiedän. Uimarantakunnolla tarkoitetaan yleensä sitä, että kroppa on tarpeeksi kiinteä. Ikään kuin uimarannalle olisi jokin pääsyvaatimus. Kilomääriä ja senttirajoja ei kyllä kerrota. Pitää itse määritellä, mihin omat rahkeet rannalla riittävät.
Uimarantakuntoahan on monentasoista. Jokainen toimii oman kuntotasonsa mukaan, vaikka ei aina sitä itse edes huomaa. Päätinkin auttaa teitä tunnistamaan tasonne. Se käy ihan vaivatta, muutaman kysymyksen avulla.
Uimarantakuntotesti:
Bikinikunto. Voinko käyttää bikinejä vai pitääkö olla kokouimapuku?
Pomppukunto. Onko pokkaa hyppiä ponnahduslaudalla kropan pehmytkudokset ylös-alas heiluen vai pitääkö hipsiä veteen puskan juuresta?
Syömäkunto. Kehtaanko syödä rannalla muiden nähden jäätelön tai munkin? Tai edes mandariinin?
Kulkukunto. Pitääkö rannalla liikkuessa vetää uimapuvun päälle jokin kaapu, kangas tai vaate, jolla voi peittää mahan, takapuolen, reidet tai ne kaikki?
Citykunto. Menenkö mieluiten keskustan suositulle nuorisorannalle vai hakeudunko syrjäisempään paikkaan?
Mukanaolokunto. Jätänkö kokonaan menemättä rannalle, koska häpeän tai pelkään, että lapseni häpeävät nähdä minut siellä?
Löysittekö oman rajanne? Nyt onkin sitten hyvä hetki miettiä, mitä tunteita se herättää. Uimarantakuntohan on paljolti korvien välissä. Omien ja toisten.
Onhan se väärin, jos ihminen ei voi mennä rannalle ulkonäkönsä takia. Ulkonäköön liittyy selvää syrjintää, ja eniten syrjintää liittyy lihavuuteen. Mutta asenteet muuttuvat tässäkin asiassa.
Maailmalla leviää liike, joka edistää kaiken kokoisten terveyttä ja liikuntaa (HAES = Health at every size). Ruotsissa on jo ylipainoisten järjestöjä ja viranomaisetkin ottavat näkökulman huomioon.
Netissä on blogeja, kuten Dances with Fat, suomennettuna tanssii läskien kanssa. Facebookin Fit Fatties -ryhmässä julkaistaan selfie-kuvia vähemmän kiinteistä naisista urheilemassa. Jokainen ihminen on bikinikunnossa, julistavat aktivistit.
Ihmisen pitäisi oppia tykkäämään itsestään sellaisena kuin on. Silloin haluaa pitää itsestään hyvää huolta. Iso osa terveyskampanjoista ruokkii itseinhoa ja häpeää, mikä ei edistä asiaa yhtään.
Suomessa lihavuudesta ovat puhuneet eniten lääkärit, jotka näkevät sen terveysongelmana. Yhä enemmän meilläkin nousevat esiin myös lihavuuteen liittyvät sosiaaliset, kulttuuriset, psykologiset ja eettiset näkökulmat.
Kirkko ja kaupunki -lehdessä päätoimittaja Seppo Simola kirjoitti siitä, miten ylipaino tuottaa huolta ja ahdistusta melkein kaikille. Mitä Jeesus heille sanoisi, Simola kysyi. Ja vastasi. Sinä kelpaat sellaisena kuin olet.
Jos tuntuu, että läskit pilaavat maiseman, on kysyttävä itseltä: mitä mä oikeasti pelkään. Miksi lihavuus on minusta vastenmielistä, inhottavaa, pelottavaa, ahdistavaa? On keskityttävä tutkimaan omia tunteita ja asenteita, eikä pidä purkaa niitä toisiin ihmisiin.
Uimarannalla on ihanaa. Rantaelämä edistää terveyttä, lisää hyvinvointia, tekee onnelliseksi. Jokaisella on siihen oikeus.
Julistan kaiken kokoisille uimarantarauhan.
Lue lisää Nykäsiä
Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.
Oma äitini oli ja on tosi isokokoinen, joten hän ei juurikaan vienyt minua uimaan, kun olin lapsi. Toisinaan käytiin, mutta piti olla joku etäinen ja mahdollisimman vähän kansoitettu ranta ja mieluiten vieraalla paikkakunnalla. En meinannut millään ymmärtää tätä, mutta äiti selitti, ettei hän halua kenenkään eikä varsinkaan kenenkään tutun näkevän häntä uimapuvussa, koska hän on iso. Seuraus: opin esimerkistä, että omaa vartaloa kuuluu hävetä yli kaiken, eikä se kelpaa muille. En myöskään oppinut kunnolla uimaan. Minusta tuli uimakyvytön normaalipainoinen aikuinen, joka häpeää omaa vartaloaan niin paljon, etten aina meinaisi kehdata käydä lääkärissäkään. Äiti ei tarkoittanut että näin kävivi, hän jopa jaksoi kertoa minulle lapsesta saakka että olen juuri sopivan kokoinen ja lässynlää, mutta ei lapsi ole tyhmä. Kun aikuiset häpeää vartaloaan niin lapsikin tajuaa että vartaloa kuuluu oikeasti hävetä.
Kunpa asenneilmapiiri muuttuisi (julkisesti, ja päiden sisällä) niin, että kaiken kokoiset ja muotoiset ihmiset kehtaisivat nauttia olostaan ihan millaisissa vaatteissa vaan.
- Nainen, 26 v, 168 cm / 56 kg, oma vartalo tuntuu kuvottavalta
jos uskallat mennä peilin eteen ja hyväksyä itsesi semmoisena kuin olet,olet voittanut jo,mielestäni ei kannata välittää muitten dolly partonin tai mannekiinin vartalosta,pääasia että saat hyvän mielen,että olen uskaltanut näyttää itsesi kantamalla kilot mukaan rannalle
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
