
Anna suukko, katso, kosketa ja sano kivasti puolisollesi. Hellät hetket voi palauttaa parisuhteeseen, jos ne ovat kiireen keskellä unohtuneet.
Suukkojen määrää lisäämällä voi jo ihmeesti lisätä suhteen hellyyttä, kertoo pari- ja seksuaaliterapeutti Sinikka Kumpula Väestöliitosta. Kumpulan mukaan on tutkittu, että kuuden sekunnin suudelma on tehokas arjen hellyyden ylläpitäjä. Se ylittää sosiaalisen suukon muttei vielä ole varsinainen seksiin kutsu.
– Stressi ja kiire pudottavat hellyyden pois monien parien arjesta, Kumpula sanoo. – Rutiinien keskellä puksutamme toistemme ohi kuin junat.
Energia menee suorittamiseen ja uupumus voittaa. Illalla kotisohvalla tulee helposti sanottua puolisolle: Älä tule lähelle, anna minun olla rauhassa.
Toinen syy kosketuksen puutteeseen voi olla se, ettei kyetä sanomaan miltä tuntuu ja selvittämään mieltä painavia asioita. On vaikea mennä toisen lähelle, jos sydän on täynnä kiukkua ja pettymyksen tunnetta.
Hellyyden- ja läheisyydentarpeeseen sekä kykyyn koskettaa toista vaikuttavat myös lapsuudenkokemukset ja aiemmat parisuhteet.
– Joku voi hakea aikuisena korvausta siitä, että jäi lapsena ilman hellyyttä. Silloin helposti syyttää toista, vaikka itselle olisi vaikea ilmaista helliä tunteitaan, Kumpula sanoo.
– Joskus taas hellyyteen ja kosketukseen kykenemätön tulee valinneeksi samanlaisen kumppanin.
Kerro, mitä odotat
Kosketus ja hellyys ovat myös lääkettä stressiin ja väsymykseen.
Arjessa voi yllättää toisen vaikka soittamalla tälle töihin kesken päivän tai tuomalla jonkin pienen tuliaisen työmatkalta. Huomenta, kulta ja hyvää yötä, rakas. Myös hellyyden rutiineja voi luoda ja opetella, jos ne ovat kiireisessä elämäntilanteessa jääneet pois. Pysähtyminen voi olla kahvihetki kahdestaan keittiössä tai uutisten katsominen sohvannurkassa sylikkäin.
Kiireen keskellä pitää myös oikeasti varata aikaa parisuhteelle. Kun mennään kahdestaan ulos syömään, lähdetään lenkille tai vaikka matkalle, tulee helpommin sanottua myönteisiä asioita toisesta. On toisaalta muistettava, ettei yhteiseltä ajaltakaan saa vaatia liikaa, vaan sen pitäisi lisätä keskinäistä turvallisuuden tunnetta. Kumpulan mukaan oman puolisonsa voi kokea myös hyvin vaativaksi.
– Joskus miehet sanovat, että vaimo haluaa vaan puhua ja setviä asioita. Minä haluaisin vaan olla yhdessä ihan hiljaa, Kumpula kertoo.
– Nainen taas saattaa kokea, että mies on kovin vaativa seksuaalisten toiveidensa kanssa.
Kun tarpeet eivät kohtaa, puhuminen auttaa. Jos on stressiä, on levättävä. Jos on riidelty, asiat täytyy sopia. Vasta sen jälkeen voi olla toisen lähellä. Hellyys on herkkä alue, ja torjutuksi tuleminen loukkaa toista. Toiselle on kerrottava, mistä oma käytös johtuu. Miksen juuri nyt halua seksiä.
– Voi sanoa kumppanilleen, että minun on vaikea olla lähellä mutta haluan oppia. En halua loukata, eikä tämä johdu sinusta vaan omasta kykenemättömyydestäni, Sinikka Kumpula kertoo esimerkiksi.
Välillä vähemmän hellyyttä
Kosketuksen tarve on lähes kaikilla. Tarpeet vaihtelevat eri elämänvaiheissa. Esimerkiksi pikkulapsivaiheessa vauvan koskettelu voi toiselle vanhemmalle riittää läheisyydeksi, mutta toiselle ei. Joillakin taas vauvan tulo tai lemmikki voi avata kyvyn ilmaista tunteitaan koskettamalla.
Joskus oma läheisyyden tarve voi ahdistaa toista. Jos läheisyyden tarve on loputonta eikä mikään tunnu riittävän, voi kysyä itseltään, yrittääkö läheisyydellä korvata muita tarpeitaan. Silloin voi opetella esimerkiksi liikkumaan tai harrastamaan jotain muuta itselle mielekästä.
Suurin osa suhteista alkaa rakastumisvaiheella, jolloin hellyyttä ja läheisyyttä on paljon. Rakastuneisuuden tunne, jossa toinen on mielessä koko ajan, ylläpitää tarvetta olla lähekkäin. Vaihe kestää yleensä puolesta vuodesta kahteen vuoteen. Pitkässä parisuhteessa voi samaan kumppaniin rakastua uudelleenkin, usein jonkin kriisin jälkeen.
– On normaalia välillä sietää jaksoja, jolloin hellyyttä on vähemmän, Kumpula sanoo.
Monilla vanhemmilla on esimerkiksi usein oma itsenäistymiskriisi, kun lapset tulevat murrosikään. Silloin haetaan etäisyyttä.
Sinikka Kumpulan mukaan erilaiset omaan itseen liittyvät kriisit voi käydä myös läpi yhdessä kumppanin kanssa. Silloin yleensä enemmin tai myöhemmin löytyy tasapaino läheisyyden tarpeen ja etäisyyden välillä. Joskus, jos omaan itseen liittyvät kriisit on jo käynyt läpi suhteessa, joka on päättynyt eroon, voi uudessa suhteessa tasapaino löytyä hyvinkin nopeasti.
Lue lisää: