Mieli tarjoaa yhtäkkiä ja yllättäen ratkaisun ongelmaan, jota olet pitkään ja turhaan yrittänyt ratkoa. Ovatko mystiset voimat liikkeellä? Kysyimme kolmelta mielen ammatilaiselta, mistä intuitiossa on kyse.

Psykologi, kouluttaja Tony Dunderfelt: Yön yli nukkuminen auttaa

”Intuitiiviset oivallukset voivat tulla yllättäen kuin jonkin salaperäisen sisäisen viisauden lähettäminä. Voi tuntua suorastaan mystiseltä, kun hankalan ongelman ratkaisu ilmaantuu ikään kuin mielen sisäiselle näyttöpäätteelle.

Mystiikasta ei kuitenkaan ole kyse, vaan ratkaisu on seuloutunut siitä valtavasta tietomäärästä, joka tiedostamattomaan muistiin on elämän varrella pakkautunut. Sitä skannaamalla ja yhdistelemällä intuitio tarjoaa ratkaisunsa.

Jokaisella ihmisellä on intuitiivisia kykyjä, ja niitä voi harjoittelemalla kehittää palvelemaan jokapäiväistä elämää. Tärkeintä on opetella ottamaan avoimesti ja myönteisellä mielellä vastaan kaikkea, mitä havaitsee. Koska intuitio ilmenee aina tässä ja nyt, elettävänä olevassa hetkessä läsnäolo herkistää huomaamaan ohikiitäviä intuitioita.

Toisaalta emme myöskään voi olla käyttämättä intuitiota. Teemmehän joka päivä valintoja ja päätöksiä, joiden pohjana on vain aavistuksiin perustuvaa, tunteenomaista ja intuitiivista tietoa.

Intuitio toimii yleensä parhaiten silloin, kun ei pakota itseään keksimään ratkaisua tiettyyn ongelmaan. Kun mieli on avoin ja olo stressitön, intuitiivinen ratkaisu syntyy todennäköisimmin. Lähes jokaisen kokema esimerkki intuitiosta liittyy yön yli nukkumiseen. Kun illalla tuloksetta pohtii kiperää ongelmaa, seuraavana aamuna herättyä ratkaisu ponnahtaa mieleen kuin tyhjästä.

Intuitio ei kuitenkaan ole yleisavain, eikä sen avulla aina päädytä oikeaan ratkaisuun. Virheitä sattuu varsinkin, jos intuitioon yrittää turvautua asioissa, joihin liittyy paljon pelkoja, luuuloja tai toiveita.

Kannattaa myös muistaa, että alitajunnan intuitiivinen viisaus on ’tyhmää’, sillä ole moraalia. Se ei arvota käyttämäänsä tiedostamatonta tietoa ja sille on täysin sama, onko ratkaistavana olevassa ongelmassa kysymys vaikkapa ammatinvalinnasta tai pankkiryöstöstä. Se vain toteuttaa automaattisesti sille antamiamme tavoitteellisia ohjeita.”

Kognitiotutkija, psykologi Virpi Kalakoski: Kaikki ei ratkea fiilispohjalta

”Intuitio toimii muun muassa silloin, kun mieleen tulee ajatuksia, muistikuvia tai ongelmanratkaisuja, joiden alkuperää ei pysty jäljittämään. Kognitiivisen psykologian näkökulmasta kyse on silloin tiedostamattomasta, elämän varrella muistiin kertyneen tiedon käyttämisestä.

Intuitiokokemuksen taustalla voi olla myös jonkin asian toistuminen ja taidon kehittyminen, jolloin syntyy herkkyys reagoida kyseiseen asiaan.

Kun vaikkapa tiettyä sanaa ensin toistetaan yhä uudestaan, sen alkaa havaita tekstistä entistä helpommin. Samalla periaatteella kokenut koripalloilija aavistaa, mihin suuntaan pallo lähtee vastustajan käsistä, ennen kuin se on koskettanut niitä. Pelaaja pystyy ennakoimaan tapahtumasarjaa hyvin pienistä havainnoista ja aiemmin oppimastaan.

Intuition kaltaisia ilmiöitä on myös aistitoiminnoissa. Esimerkiksi näköhavainnot tuntuvat helpoilta ja yksinkertaisilta, ja vasta kun jokin aivotoiminnan häiriö johtaa havainto-ongelmiin, huomaa, että näkeminen onkin monen tiedostamattoman prosessin lopputulos.

Intuitio tulee siis avuksi lähinnä tilanteissa, joista on tarpeeksi kokemusta. Silloin se pystyy salamannopeasti ja yleensä tiedostamattomasti löytämään olennaisen omaksutusta valtavasta tietomäärästä.

Humpuukin puolella ollaan, jos väitetään, että lähes kaikki ongelmat voi ratkaista intuitiivisesti. Esimerkiksi henkilövalinnoissa siihen ei saisi liikaa luottaa. Tiedetään muun muassa, että työhönottohaastattelussa pitkä mies ja nainen arvioidaan todellista älykkäämmiksi, vaikka hänen koulutuksensa ja taustatekijänsä olisivat aivan samat kuin lyhyemmällä työnhakijalla.

Parinvalinnassakaan intuitio ei aina ole luotettava metodi. Se, jolla on ollut vahingoittavia ihmissuhteita, saattaa yhä uudelleen hakeutua lähelle ihmistä, joka on tiedostamatta tuttu, vaikkakin vahingoittava. Hyviin ihmissuhteisiin tottunut sitä vastoin voi vastaavasti ’fiilispohjalta’ onnistua hyvinkin.”

Neuropsykologi Petri Paavilainen: Toimii auton ratissa, entä pörssissä?

"Elämässä selviytymisessä on välttämätöntä, että suuri osa tiedonkäsittelystämme on tiedostamatonta eli intuitiivista. Ilman tällaista automatisoitunutta toimintaa aivot eivät jaksaisi. Tiedostamattaan toimii vaikkapa ajatuksissaan ruuhkaisen kaupungin läpi ajava autoilija. Jos hänen aivonsa eivät koko ajan automatisoituneesti käsittelisi ajamiseen tarvittavaa tietoa, seuraisi katastrofi.

Neurotieteellinen tutkimus ei pyri vastaamaan siihen, toimiiko intuitio arkielämässä, kuten pörssikaupoissa tai ihmissuhteissa.

Asioita katsotaan aivojen tasolla ja tiedetään, että intuitiiviseen tiedonkäsittelyyn tarvitaan sekä korkeimmille älyllisille toiminnoille välttämätöntä aivokuorta eli korteksia että liiketoimintojen sekä taitojen oppimisen kannalta tärkeitä tyvitumakkeita. Esimerkiksi Parkinsonin tauti vaurioittaa tyvitumakkeita, mistä seuraa liikkeitten suorituksia vaikeuttavia oireita.

Tyvitumakkeilla on aivan toisenlaisiakin tehtäviä: niitä tarvitaan myös sosiaalisessa päättelyssä. Jos tyvitumakkeet vaurioituvat, vaikeutuu esimerkiksi kyky lähes tiedostamattomasti ja nopeasti havainnoida sosiaalisia vihjeitä, kuten eleitä, ilmeitä ja äänenpainoja.

Automatisoituneet taidot voivat myös häiriytyä niin, että tiedetään mitä pitää tehdä, mutta ei, missä järjestyksessä. Esimerkiksi enää ei olekaan itsestään selvää, että keitettyjä perunoita saadakseen pitää ensin hankkia perunoita, pestä perunat ja panna ne sitten kiehumaan, minkä jälkeen keitinvesi kaadetaan pois.

Intuition tapaisesta ilmiöstä on olemassa myös neuropsykologista, muun muassa näkemiseen liittyvää tutkimustietoa. Jos näköaivokuori tietyllä tavalla vaurioituu, seurauksena voi olla harvinainen sokeanäkö-ilmiö. Vauriosta kärsivä kokee, ettei näe mitään. Mutta kun pöydälle asetetaan tietty määrä esineitä, ja pyydetään häntä pöytään päin silmänsä suuntaamalla arvaamaan, montako niitä on, arvaus yleensä osuu oikeaan.

Jotkin näköjärjestelmän osat, joita ei koeta tietoisesti, siis kuitenkin toimivat. Näkeminen tapahtuu ’intuitiivisesti’, jotenkin tietoisuuden ohittavalla tasolla.”

Lue lisää hiljaisuudesta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Jokaisesta kerran tupakkaa maistaneesta ei tule nikotiiniriippuvaista eikä yksi rulettikierros tee peliriippuvaiseksi. Miksi sama puuha kuitenkin kehittyy jollakin sairaudeksi, toisella ei?

– Masennus ja ahdistuneisuus saattavat lisätä riskiä riippuvuuksiin. Ihminen helpottaa syystä tai toisesta hankalaa oloaan keskittymällä intohimoonsa, ja ajan myötä tekeminen muuttuu pakkomielteeksi, sanoo psykiatrian ja päihdelääketieteen professori Solja Niemelä.

– Se, mikä aiemmin toi mielihyvää, muuttuukin keinoksi poistaa ahdistuneisuutta.

RIIPPUVUUSSAIRAUKSIEN, kuten alkoholismin, tiedetään olevan 50–70-prosenttisesti periytyviä. Alttius on geeneissä. On pitkälti perinnöllistä, millä tavoin kukin kokee päihteiden vaikutuksen.

Kenestäkään ei kuitenkaan tule automaattisesti alkoholistia, vaan sairaus puhkeaa altistavassa ympäristössä. Tämä tarkoittaa ympäristöä, missä juomista saa jatkaa ilman vakavampia seurauksia.

– Lähipiirin arvot ja asenteet vaikuttavat valintoihin. Jos kaverit ja vanhemmat ovat tissutellet, juomista voi pitää myös opittuna.

Sekin tiedetään, että mitä miellyttävämmältä ensimmäinen kokeilu on tuntunut, sitä todennäköisemmin aineeseen syntyy riippuvuus. Näin ainakin kannabiksen polttajien keskuudessa.

TEMPERAMENTILLAKIN on vaikutuksensa. Kokeilunhaluisten riskinottajien uskotaan olevan alttiimpia addiktoitumaan, koska he hakevat vahvempia elämyksiä. Teorian mukaan varovaisemmat, turvallisuushakuiset eivät samaan tapaan innostu kiksien etsinnästä.

– Riippuvuudet ovat yleisimpiä niillä, joilla on epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö. Säännöistä piittaamaton, väkivaltainen käyttäytyminen on alkanut jo nuorena. Se altistaa muillekin vakaville ongelmien elämän aikana, Solja Niemelä kertoo.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Mikään ei riitä narsistille
Mieli
Mikään ei riitä narsistille

 

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Tulinen rakastuminen pian eron jälkeen tuntuu hyvältä, mutta onko se järkevää?

Moni on kokenut sen itse. Tai tuntee jonkun, joka tietää, millaista on, kun rakastuu järjettömästi pian edellisen suhteen päättymisen jälkeen. Sivustaseuraajat eivät välttämättä usko, että siitä tulee mitään.

Psykologi Hannele Törrönen ei oikein pidä laastarirakkauden käsitteestä. Lohturakkaus kuvaa hänestä paremmin sitä, mistä on kysymys.

– Silloinhan petetty, tai vaikka leskeksi jäänyt, hakee yksinäisyyden järkyttämänä lohtua.

Rakastumiseen, toiseen ihmiseen tarrautumiseen ajaa ehkä tiedostamaton pakko, kun on joutunut luopumaan jostain ikuiseksi luulemastaan, Törrönen sanoo.

Fantasia vie

Lohturakastumiselle altis on ihminen, jonka tapana on reagoida vastoinkäymisiin ennemminkin toimimalla kuin lamaantumalla.

Rakkauden kohteeksi taas saattaa osua lähes kuka tahansa. Hän voi olla tavallisen hyväntahtoinen, ehkä itsekin yksinäinen ihminen, jota toisen osoittama kiinnostus imartelee. Kenties hän on hetkessä eläjä, joka ei suunnittele koskaan sitoutuvansa. Tai pahimmillaan toisen kaipausta hyväkseen käyttävä nais- tai miespuolinen Auervaara.

Oli kohde ihmisenä minkälainen tahansa, lohturakkautta etsivä tuskin pystyy näkemään hänen todellisia ominaisuuksiaan.

Hän sijoittaa uuteen rakastettuunsa piirteet, joita haluaisi tässä olevan, ja on sokea omiin haavekuviinsa sopimattomille piirteille.

– Lohturakkauteen syöksytään fantasia edellä, valtavalla intensiteetillä ja epätoivolla, vielä täydellisemmin kuin rakastumisessa yleensä, Hannele Törrönen tiivistää.

Ja koska alkuasetelma on tällainen, on suuri vaara, ettei uudesta suhteesta tule pysyvää.

Fantasiasta myös pidetään kaikin keinoin kiinni. Tarrautuminen voi saada groteskejakin piirteitä. Yhteen osuminen voi näyttäytyä rakastuneen silmissä suorastaan tähtiin kirjoitetulta:

”Onhan se johdatusta, että meidän mummot olivat kotoisin samalta paikkakunnalta! Eikö se ole merkki siitä, että me kuulutaan yhteen?”

Kahden kauppa

Joskus vain suhteen toinen osapuoli etsii lohturakkautta. Mutta myös kaksi, yhtä rankasti yksinäisyyden yllättämää saattaa löytää toisensa. Jos kumpikin näkee toisen vain omien haaveittensa summana, siinä on riskinsä.

Alun huumassa, kun oikeasti ei vielä lainkaan tunneta, saatetaan tehdä koko elämää ravisuttavia ratkaisuja.

Irtisanoudutaan töistä, että voidaan muuttaa yhteen uudelle paikkakunnalle, myydään omaisuus ja lähdetään reppureissulle maapallon toiselle puolelle…

Seurauksia on hankala korjata, jos arki onkin ihan mahdotonta.

Jos toistensa löytäneiden yksin jääneiden silmät eivät avaudu, valheellisesta unelmista kiinnipitämisestä voi tulla elämänmittainen tarina. Kumppanit eivät koskaan pysty näkemään toisiaan ihmisinä, joita he oikeasti ovat. He taistelevat saadakseen kumppanin mahtumaan itse keksimäänsä muottiin.

Haalistuva haave

Lohtua kaipaavan silmitön rakastuminen voi näyttää käsittämättömältä. Ehkä jopa koko tuttavapiiri epäilee alusta asti, ettei tuosta mitään tule. Siitä huolimatta, että rakastunut hehkuu onnea. Mutta epävarmuus on ehkä sittenkin kaiken aikaa muhinut sielun pohjalla.

– Ei ole harvinaista, että uutta rakasta ei silloin mielellään tuoda muille näytille.

”Kyllähän minä sen alusta asti tiesin, ettei se voi kestää”, on aika tavallinen kommentti sitten, kun mieli alkaa palautua tasapainoon ja realiteetit tunkevat mieleen. Silloin alkaa itsekin ymmärtää, miksi halusi pitää rakastetun näkymättömissä muilta. Se jokin, mitä ei halunnut ajatella, jota ei oikeasti voinut hyväksyä tai sietääkään, kenties nolotti ja hävetti. Tai ehkä vähitellen on alkanut tuntua siltä, että toinen on tahallaan antanut itsestään valheellisen kuvan. Esiintynyt jonain muuna kuin itsenään.

– Näin käy, kun esimerkiksi on kertynyt silkkaa faktaa siitä, että toinen onkin naimisissa toisaalla, tai taloudellisen hyödyn tavoittelija, tai ettei hänen alkoholinkäyttönsä olekaan se kaksi lasillista viiniä, kuten hän vakuuttaa, Törrönen luettelee.

Illuusioiden haihduttua edessä ovat todennäköisesti uudella tavalla vaikeat ajat. Nolottaa suunnattomasti, miten on kaikkialla ylistänyt löytämäänsä ihanaa rakkautta. Millään ei kehtaisi muille myöntää, että kaikki on ollut erehdystä ja petkutusta.

Ihminen vain

– Totta kai saa olla vihainen, jos tuntee tulleensa petetyksi, tai jos vaikka addiktiot ovat vieneet voiton ihmissuhteesta. Mutta ei sitä toista saisi silti demonisoida ihmisenä yleensä, Hannele Törrönen sanoo.

Vihaan ja katkeruuteen ei pitäisi jäädä. Eikä kannattaisi juuttua ajatukseen, että sekin minua huijasi ja taas kaikki meni pieleen. Ei ole häpeä tajuta olleensa niin palasina, että on kiihkeästi tarvinnut toista ihmistä.

– Eteenpäin elämässä vie sureminen, vaikka se vaikeaa onkin. Sen myöntäminen, että samalla kun on vapautunut jostain, mitä ei ole elämäänsä halunnut, on joutunut luopumaan myös yhdessä koetusta hyvästä.

Tässä vaikeassa paikassa olisi hyvä yrittää ymmärtää, että toinenkin osapuoli on todennäköisesti ryhtynyt suhteeseen omista syistään.

– Onhan aivan todennäköistä, että hänenkin mieltään painavat koetut menetykset, joiden vaikutukset hänessä elävät. Aikuismaisesti pitäisi yrittää hyväksyä sekin, että toisella on oikeus omiin valintoihin ja ominaisuuksiin.

Miten se menikään?

Kun lohturakastumisesta alkaa olla aikaa, pystyy taas omienkin mielentilojensa erittelyyn, hyväksyy sen, ettei juttu onnistunut. Tajuaa, että omat tarpeet ja kaipaukset muokkasivat rakkauden kohteen joksikin, mitä hän ei ollut.

Itsetutkiskelu voi myös johtaa siihen epämukavaan havaintoon, että olikin itse halpamainen. Silloin joutuu myöntämään vaikkapa, että on käyttänyt toista hyväkseen, kuten näyttääkseen eksälleen, että kelpaa kyllä muillekin.

Olisi inhimillistä tunnustaa motiivinsa myös hyväksikäytetylle ja pyytää anteeksi.

Myrskyisinkin, motiiveiltaan kummallinen rakkaustarina pitäisi saattaa päätökseensä toista tai itseään rikkomatta.

– Tilanteen tasaannuttua, kenties vasta vuosien päästä, voisi käydä vastapuolen kanssa taannoista romanssia läpi. Ei pahitteeksi, vaikka hyväntahtoisesti hymyillen ja huumorilla.

Suoraankin voi viimeistään siinä vaiheessa sanoa, miksi suhde oli omasta näkökulmasta mahdoton:

”Olet kuule ihana ihminen, mutta minulle ihan liian nuori” tai ”eihän siitä mitään tullut, koska eletään kokonaan eri maailmoissa.”

Rauhanomaisesta loppuratkaisusta seuraa yleensä pelkkää hyvää. Sen myötä koettu asettuu muistoksi muistojen joukkoon, osaksi elämäntarinaa.

– Entiset lohturakastuneet voivat ehkä sitten jatkaa hyvinä kavereina. ●