Kun sisäinen ahdistus valvottaa, näyttelijä Kristiina Halkola rentouttaa itsensä uneen. Itsesuggestio vaatii harjoittelua mutta palkitsee sinnikkään.

”Yleensä mikään ei pidä minua hereillä, ei valo eikä melu. Pikemminkin nukahdan vahingossa –  jopa tv-studioon. Mutta joskus stressi tai sisäinen ahdistus pakottaa silmät auki. Silloin ajatuksen ja mielikuvien voimasta on apua. Olen sitä mieltä, että pää on hallitus, joka antaa ruumiille käskyjä. Välillä aivojen on hyvä ottaa ohjat.

Asetun makuulle ja käyn ensin ruumiini läpi osa kerrallaan. Kantapäät rentoutuvat, nukun. Sääret rentoutuvat, nukun. Ja niin edelleen. Etenen kohta kohdalla, kantapäistä päälakeen.

Huomaan lähestyväni unen rajamaita, kun alan nähdä sekavia kuvia. Silloin alan hokea itselleni mukavia mielikuvia. Siinä toimii maisema tai muu itselle sopiva, rentouttava turvapaikka. Minä kuvittelen mielessäni kauniin unikkopellon. Hoen mielessäni tai joskus jopa ääneen yksinkertaista mantraa: Unikkopelto, kaikki on hyvin. Nukun.

Olen keski-ikäisestä asti nukahtanut itsesuggestiolla. Mantran toistaminen rentouttaa kehoa ja hengityksen. Taito ei tule itsestään, vaan se vaatii aika paljon toistoja, harjoittelua ja jonkin verran mielenhallintaa. Sinnikkyys palkitsee.”