Periytyvätkö ongelmat lapsilleni?

Olen 38-vuotias korkeakoulutettu kahden kouluikäisen tytön äiti. Minulla on syömishäiriötausta ja kärsin masennuksesta, johon on lääkityksenä SSRI-lääke. Liikun, nukun ja syön terveellisesti, mikä tuntuu parantavan mielialaani, ja olenkin pääsääntöisesti työkykyinen ja aikaansaava. Olen huomannut kuukautiskierron vaikuttavan huomattavasti vointiini ja mielialoihini, ja sama oli äidilläni aikoinaan.

Miten jaksan ongelmieni ohella lasteni tunnemyllerrysten kanssa? Miten tuen heidän itsetuntoaan ja ehkäisen mielenterveyden ongelmien periytymistä? Temperamentikkaalla nuoremmalla on jo tapana hokea olevansa huono ja arvoton, ja vanhempi lyö uuden asian edessä usein heti kättelyssä hanskat naulaan sen sijaan, että edes viitsisi yrittää – vaikka fiksuna onnistuukin hienosti miltei kaikessa, mihin ryhtyy.

Vietän paljon aikaa heidän kanssaan, paijaan, kehun ja kannustan, mutta silti pelkään, että tyttöparkoja odottaa samanlainen tulevaisuus kuin äidilläänkin. Mitä voin tehdä? Tilannetta eivät helpota lasten isän ahdistus- ja paniikkioireet, eli parisuhteessammekin ”kaksi sokeaa taluttaa toisiaan”.
EI ENÄÄ SUKUPOLVELTA TOISELLE

Mainitset kirjeessäsi kolme haastetta: oman jaksamisesi, lastenne itsetunnon tukemisen ja mielenterveysongelmien periytymisen ennaltaehkäisyn. Asiat tukevat toisiaan — mitä paremmin voit, sitä helpompi sinun on tukea tytärtäsi ja sitä pienemmällä todennäköisyydellä pulmat siirtyvät jälkipolvelle.
Itsetunto koostuu kahdesta osatekijästä: arvontunteesta ja itseluottamuksesta.

Arvontunne liittyy puhtaaseen olemassaoloon: ihminen kokee olevansa arvokas pelkän olemisensa vuoksi. Itseluottamus puolestaan kytkeytyy ominaisuuksiin: luottamus rakentuu etenkin onnistumisista. Molemmilla osatekijöillä on paikkansa. Liiaksi omanarvon tunteeseen nojaava itsetunto ei motivoi kehittymään — liiaksi kykyihin perustuva itsetunto taas ajaa suorittamaan.

Itsetunto rakentuu vuorovaikutuksessa: toiset ihmiset ovat sen peilejä ja muokkaajia läpi elämän. Itsearvostuksen pohja luodaan lapsuudessa. Siksi etenkin kasvattajien rooli on tärkeä. Vanhempien on hyvä kiinnittää huomiota onnistumisiin, muistaa kehua ja kannustaa.

Ylenmääräinen palkitseminen ei kuitenkaan ole tarpeen. On tärkeää, että lapsi oppii mieltämään itsensä arvokkaaksi muutenkin kuin tekojensa kautta. Hyväksyvä läsnäolo on aina kehuja keskeisempää.

Jokainen muokkaa kokemusta arvostaan lapsuudesta lähtien. Mieli ennakoi ja työstää itsetuntoa uhkaavia tapahtumia ja niiden aikaansaamia ajatuksia ja tunteita. Mitä enemmän vastoinkäymisiin varautuu, sitä useammin ilahtuu — todellisuus kun osoittaa pelot usein turhiksi. Myös tyttäresi huonommuuden kokemukset voivat olla ennakointia. Ne auttavat ennaltaehkäisemään epäonnistumisiin kuuluvia ikäviä tunteita, kuten syyllisyyttä ja häpeää.

Alttius masennukseen on osin perinnöllistä. Hyvällä kasvatuksella ja myöhemmin elämässä omalla asennoitumisella voidaan vaikuttaa merkittävästi sen ilmenemiseen. Vaikutat vastuuntuntoiselta äidiltä. Todennäköisesti murehdit suotta, eikä sinun tarvitse juurikaan muuttaa toimintaasi — oppia vain hyväksymään lastesi ajatukset ja tunteet.

Tunnekuohujen sietäminen voi olla vaikeaa, etenkin masentuneena. On hyvä, että hoidat mielialaasi — varsinkin säännölliset elämäntavat ovat sen kannalta erinomainen asia. Myös masennuslääkkeet voivat auttaa mutta olla myös sudenkuoppa: Niihin tukeuduttaessa ajattelun muutokset jäävät usein puolitiehen. On tärkeää tiedostaa, että mielialan kohentuminen edellyttää myös alakuloisuutta ylläpitävien ajattelu- ja toimintamallien työstämistä, omin avuin tai psykoterapiassa.

Ongelmien pohtiminen auttaa ratkaisemaan ja ehkäisemään vaikeuksia. Negatiivisiin asioihin keskittyminen voi kuitenkin myös ylläpitää depressiota.

Voisit tarkastella kysymystä periytyvyydestä toisestakin näkökulmasta. Miettikää miehesi kanssa, minkälaisten positiivisten ominaisuuksienne toivoisitte periytyvän. Tehkää lista niistä ja analysoikaa miten piirteet näkyvät tyttärissänne.

Tärkeintä on, että pohdinnasta tulee teille itsellenne hyvä olo. Lisäksi voitte harjoittaa myönteistä juoruilua. Puhukaa lapsissanne ilmenevästä myönteisestä perimästä silloin, kun tiedätte heidän kuulevan keskustelunne.