Kitaristi Pertti Kurikka, 58, edustaa parhaillaan bändinsä kanssa Suomea Wieniin Euroviisuissa, kirjoittaa vihaisena päiväkirjaa ja laittaa lihamakaronilaatikkoa.

"Musiikki saa mut hyvälle mielelle. Meillä on joka päivä täsmällisesti treenit. Mä teen riffit, Kari Aalto sanat, Sami Helle soittaa bassoa ja Toni Välitalo rumpuja. Pertti Kurikan Nimipäivät -nimi on minusta lähtenyt, koska mä osaan soittaa kitaraa ja tehdä mitä vain juttuja.

Esiintymisessä parasta on se, että yleisö tykkää meistä. Sen huomaa heti siitä, kun hypätään lavalle ja aletaan riehua, tehdään oikein kunnolla ja otetaan kitarasta kaikki irti.

Pyöräily ja päiväkirja pitävät terveyttä yllä. Välillä tulee riitaa bändikavereiden kanssa, välillä ei. Kiertue-elämä tuntuu paljon paremmalta kuin ensin ajattelin.

Matkustaminen on kivaa. Koneella lennetään, siellä ei ole mitään hätää. Kun kone on viistossa ja lähdetään, tulee aika hyvä meininki. Katselen ikkunasta maisemia.

Terveys on sitä, että jos korva on tukossa tai hampaita pitää hoitaa, niitä hoidetaan. Kari joutuu käymään jalkahoidossa, haha. Sinne minun ei tarvitse mennä, minä käyn terveydenhoitajalla.

Juon joka aamu aamukahvin ja päiväkahvin. Jos juo kaksi kuppia päivässä, ei närästä. Alkoholia en käytä ollenkaan. Isä veti jatkuvasti viinaa ja yritti tyrkyttää sitä minulle. Äiti kielsi, että älä sinä Pertti ota yhtään viinaa, älä ole niin höpsö. Äidiltä tuli hyviä neuvoja. Tupakka on ihan roskaa. Se ei ole hyväksi keuhkoille eikä sydämellekään.

Ruokaa osaan laittaa. Suosikkiruokani on jauheliha-makaronilaatikko. Otan sen paketista pois ja panen suoraan mikroaaltouuniin.

Puhevikani oli ennen paaaaljon pahempi. Yritin puhua oikein, mutta levy jäi junnaamaan nunnaamaan jummaamaan. Kaikki sanoivat, että Pertillä on puhevika, Pertti änkyttää. Silloin kun puhuu, pitää antaa kielen liikkua vapaasti ja puhua rauhallisesti, niin se menee oikein. Ei ole änkytystä enää.

Oma ikä on hyvä. Olen vieläkin nuoren näköinen, enkö olekin? Kunto on hyvä. Käveleminen on hirveän tärkeää, liikunta ja raitis ilma. Pyöräilen Lauttasaaren rannassa, siellä on kaunista.

Helsinki on kiva kaupunki, parempi kuin Vihti, josta olen kotoisin. Täällä saa ehdottomasti enemmän bailata ja käydä levykaupassa ostamassa levyjä ja stereoita. Minulla on kotona kuusi stereovehjelaitetta. Kuuntelen klassista musiikkia, punk-musiikkia, hevirokkia, reggaeta ja iskelmämusiikkia.

Kehitysvammaisista eivät kaikki välitä eivätkä haluakaan välittää. Menkää kehitysvammaiset pois, te ette osaa mitään, ei tartte tulla tähän viereen. Se ei ole kivaa, tulee paha mieli. Meidän Päättäjä on pettäjä -kappale kertoo siitä. Välittääkö Sauli Niinistö kehareista? Hänen pitää, ollaanhan me samanlaisia ihmisiä kuin muutkin. Ehdottomasti päättäjien pitäisi tulla meidän keikalle. Paavo Arhinmäki on kerran tullutkin.

Ystävät ovat elämässä tärkeitä. Äitini kuoli 1992 Koskelan sairaalassa. Kukaan ei kertonut mulle, että äiti on nukkunut pois. Arvaa, tekivätkö he väärin mua kohtaan? Tekivät. Kun oli hautajaistilaisuus, sairaanhoitaja ei soittanut minulle, miksi? Olisi pitänyt sen verran oppia, että soittaisi. Se teki vihaiseksi.

Päiväkirjaan kirjoitan aina, jos asiat eivät mene elämässä oikein. Silloin tekee mieli mojauttaa itseä nyrkillä."

Pertti Kurikka: "Välillä tulee riitaa, välillä ei"

toivon teille mitä parhainta menestystä ja ootte söpöjä. toivottavasti matka VIENNAAN sujuu hyvin. JOkainenhan täällä on tavallaan vajavainen. mul ei ainakaan ole mitään ns. kehitysvammaisia kohtaan. MUsta toi koko sana kuulostaa kauhealta. ei pahalla teidän bändiä ja biisiänne kohtaan, mutta sain hirveen naurunpuuskan kuunnellessani teidän voittokappaletta. Hauska ja söpö esitys. Mun tän hetken suurin murheenkryyni on se, etten pysty / osaa taitoluistella. oltiin katsomas tänään jääsatua,...
Lue kommentti
Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Jokaisesta kerran tupakkaa maistaneesta ei tule nikotiiniriippuvaista eikä yksi rulettikierros tee peliriippuvaiseksi. Miksi sama puuha kuitenkin kehittyy jollakin sairaudeksi, toisella ei?

– Masennus ja ahdistuneisuus saattavat lisätä riskiä riippuvuuksiin. Ihminen helpottaa syystä tai toisesta hankalaa oloaan keskittymällä intohimoonsa, ja ajan myötä tekeminen muuttuu pakkomielteeksi, sanoo psykiatrian ja päihdelääketieteen professori Solja Niemelä.

– Se, mikä aiemmin toi mielihyvää, muuttuukin keinoksi poistaa ahdistuneisuutta.

RIIPPUVUUSSAIRAUKSIEN, kuten alkoholismin, tiedetään olevan 50–70-prosenttisesti periytyviä. Alttius on geeneissä. On pitkälti perinnöllistä, millä tavoin kukin kokee päihteiden vaikutuksen.

Kenestäkään ei kuitenkaan tule automaattisesti alkoholistia, vaan sairaus puhkeaa altistavassa ympäristössä. Tämä tarkoittaa ympäristöä, missä juomista saa jatkaa ilman vakavampia seurauksia.

– Lähipiirin arvot ja asenteet vaikuttavat valintoihin. Jos kaverit ja vanhemmat ovat tissutellet, juomista voi pitää myös opittuna.

Sekin tiedetään, että mitä miellyttävämmältä ensimmäinen kokeilu on tuntunut, sitä todennäköisemmin aineeseen syntyy riippuvuus. Näin ainakin kannabiksen polttajien keskuudessa.

TEMPERAMENTILLAKIN on vaikutuksensa. Kokeilunhaluisten riskinottajien uskotaan olevan alttiimpia addiktoitumaan, koska he hakevat vahvempia elämyksiä. Teorian mukaan varovaisemmat, turvallisuushakuiset eivät samaan tapaan innostu kiksien etsinnästä.

– Riippuvuudet ovat yleisimpiä niillä, joilla on epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö. Säännöistä piittaamaton, väkivaltainen käyttäytyminen on alkanut jo nuorena. Se altistaa muillekin vakaville ongelmien elämän aikana, Solja Niemelä kertoo.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Mikään ei riitä narsistille
Mieli
Mikään ei riitä narsistille

 

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Tulinen rakastuminen pian eron jälkeen tuntuu hyvältä, mutta onko se järkevää?

Moni on kokenut sen itse. Tai tuntee jonkun, joka tietää, millaista on, kun rakastuu järjettömästi pian edellisen suhteen päättymisen jälkeen. Sivustaseuraajat eivät välttämättä usko, että siitä tulee mitään.

Psykologi Hannele Törrönen ei oikein pidä laastarirakkauden käsitteestä. Lohturakkaus kuvaa hänestä paremmin sitä, mistä on kysymys.

– Silloinhan petetty, tai vaikka leskeksi jäänyt, hakee yksinäisyyden järkyttämänä lohtua.

Rakastumiseen, toiseen ihmiseen tarrautumiseen ajaa ehkä tiedostamaton pakko, kun on joutunut luopumaan jostain ikuiseksi luulemastaan, Törrönen sanoo.

Fantasia vie

Lohturakastumiselle altis on ihminen, jonka tapana on reagoida vastoinkäymisiin ennemminkin toimimalla kuin lamaantumalla.

Rakkauden kohteeksi taas saattaa osua lähes kuka tahansa. Hän voi olla tavallisen hyväntahtoinen, ehkä itsekin yksinäinen ihminen, jota toisen osoittama kiinnostus imartelee. Kenties hän on hetkessä eläjä, joka ei suunnittele koskaan sitoutuvansa. Tai pahimmillaan toisen kaipausta hyväkseen käyttävä nais- tai miespuolinen Auervaara.

Oli kohde ihmisenä minkälainen tahansa, lohturakkautta etsivä tuskin pystyy näkemään hänen todellisia ominaisuuksiaan.

Hän sijoittaa uuteen rakastettuunsa piirteet, joita haluaisi tässä olevan, ja on sokea omiin haavekuviinsa sopimattomille piirteille.

– Lohturakkauteen syöksytään fantasia edellä, valtavalla intensiteetillä ja epätoivolla, vielä täydellisemmin kuin rakastumisessa yleensä, Hannele Törrönen tiivistää.

Ja koska alkuasetelma on tällainen, on suuri vaara, ettei uudesta suhteesta tule pysyvää.

Fantasiasta myös pidetään kaikin keinoin kiinni. Tarrautuminen voi saada groteskejakin piirteitä. Yhteen osuminen voi näyttäytyä rakastuneen silmissä suorastaan tähtiin kirjoitetulta:

”Onhan se johdatusta, että meidän mummot olivat kotoisin samalta paikkakunnalta! Eikö se ole merkki siitä, että me kuulutaan yhteen?”

Kahden kauppa

Joskus vain suhteen toinen osapuoli etsii lohturakkautta. Mutta myös kaksi, yhtä rankasti yksinäisyyden yllättämää saattaa löytää toisensa. Jos kumpikin näkee toisen vain omien haaveittensa summana, siinä on riskinsä.

Alun huumassa, kun oikeasti ei vielä lainkaan tunneta, saatetaan tehdä koko elämää ravisuttavia ratkaisuja.

Irtisanoudutaan töistä, että voidaan muuttaa yhteen uudelle paikkakunnalle, myydään omaisuus ja lähdetään reppureissulle maapallon toiselle puolelle…

Seurauksia on hankala korjata, jos arki onkin ihan mahdotonta.

Jos toistensa löytäneiden yksin jääneiden silmät eivät avaudu, valheellisesta unelmista kiinnipitämisestä voi tulla elämänmittainen tarina. Kumppanit eivät koskaan pysty näkemään toisiaan ihmisinä, joita he oikeasti ovat. He taistelevat saadakseen kumppanin mahtumaan itse keksimäänsä muottiin.

Haalistuva haave

Lohtua kaipaavan silmitön rakastuminen voi näyttää käsittämättömältä. Ehkä jopa koko tuttavapiiri epäilee alusta asti, ettei tuosta mitään tule. Siitä huolimatta, että rakastunut hehkuu onnea. Mutta epävarmuus on ehkä sittenkin kaiken aikaa muhinut sielun pohjalla.

– Ei ole harvinaista, että uutta rakasta ei silloin mielellään tuoda muille näytille.

”Kyllähän minä sen alusta asti tiesin, ettei se voi kestää”, on aika tavallinen kommentti sitten, kun mieli alkaa palautua tasapainoon ja realiteetit tunkevat mieleen. Silloin alkaa itsekin ymmärtää, miksi halusi pitää rakastetun näkymättömissä muilta. Se jokin, mitä ei halunnut ajatella, jota ei oikeasti voinut hyväksyä tai sietääkään, kenties nolotti ja hävetti. Tai ehkä vähitellen on alkanut tuntua siltä, että toinen on tahallaan antanut itsestään valheellisen kuvan. Esiintynyt jonain muuna kuin itsenään.

– Näin käy, kun esimerkiksi on kertynyt silkkaa faktaa siitä, että toinen onkin naimisissa toisaalla, tai taloudellisen hyödyn tavoittelija, tai ettei hänen alkoholinkäyttönsä olekaan se kaksi lasillista viiniä, kuten hän vakuuttaa, Törrönen luettelee.

Illuusioiden haihduttua edessä ovat todennäköisesti uudella tavalla vaikeat ajat. Nolottaa suunnattomasti, miten on kaikkialla ylistänyt löytämäänsä ihanaa rakkautta. Millään ei kehtaisi muille myöntää, että kaikki on ollut erehdystä ja petkutusta.

Ihminen vain

– Totta kai saa olla vihainen, jos tuntee tulleensa petetyksi, tai jos vaikka addiktiot ovat vieneet voiton ihmissuhteesta. Mutta ei sitä toista saisi silti demonisoida ihmisenä yleensä, Hannele Törrönen sanoo.

Vihaan ja katkeruuteen ei pitäisi jäädä. Eikä kannattaisi juuttua ajatukseen, että sekin minua huijasi ja taas kaikki meni pieleen. Ei ole häpeä tajuta olleensa niin palasina, että on kiihkeästi tarvinnut toista ihmistä.

– Eteenpäin elämässä vie sureminen, vaikka se vaikeaa onkin. Sen myöntäminen, että samalla kun on vapautunut jostain, mitä ei ole elämäänsä halunnut, on joutunut luopumaan myös yhdessä koetusta hyvästä.

Tässä vaikeassa paikassa olisi hyvä yrittää ymmärtää, että toinenkin osapuoli on todennäköisesti ryhtynyt suhteeseen omista syistään.

– Onhan aivan todennäköistä, että hänenkin mieltään painavat koetut menetykset, joiden vaikutukset hänessä elävät. Aikuismaisesti pitäisi yrittää hyväksyä sekin, että toisella on oikeus omiin valintoihin ja ominaisuuksiin.

Miten se menikään?

Kun lohturakastumisesta alkaa olla aikaa, pystyy taas omienkin mielentilojensa erittelyyn, hyväksyy sen, ettei juttu onnistunut. Tajuaa, että omat tarpeet ja kaipaukset muokkasivat rakkauden kohteen joksikin, mitä hän ei ollut.

Itsetutkiskelu voi myös johtaa siihen epämukavaan havaintoon, että olikin itse halpamainen. Silloin joutuu myöntämään vaikkapa, että on käyttänyt toista hyväkseen, kuten näyttääkseen eksälleen, että kelpaa kyllä muillekin.

Olisi inhimillistä tunnustaa motiivinsa myös hyväksikäytetylle ja pyytää anteeksi.

Myrskyisinkin, motiiveiltaan kummallinen rakkaustarina pitäisi saattaa päätökseensä toista tai itseään rikkomatta.

– Tilanteen tasaannuttua, kenties vasta vuosien päästä, voisi käydä vastapuolen kanssa taannoista romanssia läpi. Ei pahitteeksi, vaikka hyväntahtoisesti hymyillen ja huumorilla.

Suoraankin voi viimeistään siinä vaiheessa sanoa, miksi suhde oli omasta näkökulmasta mahdoton:

”Olet kuule ihana ihminen, mutta minulle ihan liian nuori” tai ”eihän siitä mitään tullut, koska eletään kokonaan eri maailmoissa.”

Rauhanomaisesta loppuratkaisusta seuraa yleensä pelkkää hyvää. Sen myötä koettu asettuu muistoksi muistojen joukkoon, osaksi elämäntarinaa.

– Entiset lohturakastuneet voivat ehkä sitten jatkaa hyvinä kavereina. ●