Nyt kun Suomen pitäisi säästää kaikessa, yhdellä elämänalueella tuhlailu sen kuin yltyy. Tarkoitan sanoja: sähköpostien tulvaa, raporttien pituutta, informaation paljoutta – kaikkea sitä mikä työelämässä ja asioiden hoidossa vie aikaa ja voimia.

Eikä sekään mitään, että viestit ja ohjeet ja selonteot ovat pitkiä, mutta kun ne ovat niin sekavia. Ei missään ole määrätty, että asiantuntijakielen pitäisi näyttää piikkilanka-aidalta.

”Kaiken minkä voi sanoa, voi sanoa selvästi”, tiesi filosofi Ludwig Wittgenstein. Se tosin olikin sitten melkein ainoa asia, jonka hän sanoi noin selvästi.

 

Valopilkkuja onneksi löytyy. Kela, tuo kapulakielen linnake, on kirkastanut ilmaisuaan esimerkillisesti. Sen lomakkeista saattaa nykyään löytää ihan ihmisten kieltä.

Kela-kielellä oli aiemmin vain yksi tavoite: se pyrki poistamaan kaiken tulkinnanvaraisuuden. Tavoite oli ymmärrettävä, mutta se johti niin pakkomielteisen täsmälliseen kieleen, että sitä ei ymmärtänyt enää kukaan.

Jos asiat sanotaan selvästi, niitä ei tarvitse setviä moneen kertaan. Siksi uudistuksen hyödyt näkyvät luultavasti silkkana säästönä.

Myös terveydenhoidossa tapaa nykyään ilahduttavan selväsanaisia ohjeita. Mutta yhtä usein sattuu, että vaikeaselkoisuus aiheuttaa aivan suotta vaivaa ja jopa riskejä.

 

Olisiko siis aika tarttua toimeen? Viestitellään paljon ja kaikin mahdollisin välinein — ajatustenvaihto on hyvinvoinnin perusta — mutta kun hoidamme asioita, sanotaan ne selvästi ja lyhyesti.

Seuraavassa oma ehdotukseni muistilistaksi, mietittäväksi jokaiselle joka kirjoittaa asiaviestejä, raportteja,
selontekoja — siis juuri niitä tekstejä, joita toiset joutuvat lukemaan:

1. Tarvitaanko tätä tekstiä? Jokainen kirjoitustyö pitäisi aloittaa tämän kysymyksen pohtimisella.

2. Voinko mennä suoraan asiaan? Voinko lopettaa, kun asia on sanottu? Meillä on kaikilla albumeissamme liian kaukaa otettuja valokuvia, ja me kaikki olemme joskus jääneet ovelle selittelemään, vaikka asia on tullut jo valmiiksi. Se on inhimillistä. Tekstit voi kuitenkin virittää tehokkaiksi.

3. Piste on ajattelun paras apuväline. Kodin arkisissa keskusteluissa ilmaisu on hiottu huippuunsa: yhden virkkeen pituus on keskimäärin 4—5 sanaa. Keskimääräisessä EU-mietinnöissä virkkeen pituus on 50 sanaa. Lukijalla loppuu happi.

4. Valitse ilmaisevin sana, se odottaa sinua jossakin. Jari Tervolla on mainio juttu siitä, kuinka hän löytää käsikirjoituksestaan lauseen ”Ulkona oli sankka lumisade.” Se näyttää hänestä löysältä. Hän viilaa sitä aikansa ja päätyy muotoon: ”Pyrytti.”

5. Sano se kuin 7-vuotiaalle. Kukaan ei ole niin viisas eikä varsinkaan niin uuttera, että jaksaisi ottaa selvää tarpeettoman hämärästä kielestä. Asiantuntijoille sallittiin ennen vanhaan erottautuminen monimutkaisuudella, mutta nykyään asiantuntevin on se, joka kykenee välittämään tietonsa.

 

Suurin este tiiviille ja kirkkaalle kielelle on tietenkin se, että  sellaisen kirjoittaminen vie aikaa. On paljon helpompaa kasata sanoja kuin risuja ja vyöryttää aina uusia lauseita, joiden toivoo kirkastavan aiemman sotkun. Siksi viestit niin helposti pitenevät.
 

Viestien lähettämiselle ja niissä käytetyille virkkeille pitäisi ilmeisesti asettaa hinta. Nyt sen joutuvat maksamaan vastaanottajat, siis te kaikki, jotka etsitte satojen viestien joukosta sitä yhtä tärkeää ja sen yhden viestin sisältä sitä varsinaista asiaa.

 

Petri Tamminen on vääksyläinen kirjailija,joka tekee taidetta nolostelustaan.

Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Olen 15-vuotias tyttö, jolle alkoi tulla outoja oireita reilu kuukausi sitten. Ymmärsin heti, että tämä ei ole normaalia. En pysty keskittymään kunnolla oikein mihinkään, kun minun pitää sulkea kaappeja, harjata hiuksia, lukea samaa, katsoa tiettyyn paikkaan ja paljon muuta. En haluaisi kertoa vanhemmilleni, häpeän ja haluaisin yrittää päästä näistä irti omin voimin. Tuntuu, että oireet hallitsevat elämääni ja että kohta räjähdän. Mitä voin tehdä?

Kuvaamiesi oireiden perusteella kärsit pakko-oireisesta häiriölle tyypillisistä oireista. Pakko-oireinen häiriö ilmenee pakonomaisina ajatusmalleina tai toimintoina, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta.

Monilla nuorilla ilmenee ajoittain tällaisia pakonomaisia ajatuksia tai toimintoja, mutta häiriöksi ne muodostuvat, kun niihin menee runsaasti aikaa tai ne häiritsevät elämää. Pakko-oireinen häiriö on yleinen, sillä ainakin 2-3 % ihmisistä kärsii siitä. Oireilun alku liittyy usein ahdistavaan tai stressaavaan elämäntilanteeseen.

Etenkin lieväasteisina pakkoajatuksia tai -toimintoja voidaan vähentää itsehoito-ohjelmilla. Esimerkiksi HUSin ylläpitämiltä nettisivuilta mielenterveystalo.fi löytyy pakko-oireiden omahoito-ohjelma. Voit tutustua mielenterveystalon tarjontaan tästä.

Myös Edna Foan ja Reid Wilsonin opas Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista voi auttaa.

Itsehoito-ohjelmissa hyödynnetään samoja periaatteita kuin pakko-oireisen häiriön käyttäytymisterapiassa tai kognitiivisessa terapiassa. Jos itsehoito-ohjelma ei auta, on viisasta kääntyä joko pakko-oireiden psykoterapiaan perehtyneen psykologin tai psykiatrin puoleen. Hankalampia pakko-oireita voidaan lievittää myös serotoninergisillä masennuslääkkeillä.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.