Kuva Jaakko Lukumaa
Kuva Jaakko Lukumaa

Vanhemman tarve suojella ei katoa, vaikka lapsi itsenäistyy, mutta väkisin auttaminen ei onnistu. Psykologi Mikael Saarinen vastaa huolestuneelle isäpuolelle.

Menin muutama vuosi sitten uudelleen naimisiin ja vaimoni puolelta sain kaksi aikuista lasta lisää. Nyt tytär, 29, on ilmeisen pahassa parisuhteessa, enkä tiedä, miten voisin auttaa. Kun tapaamme, mies kyttää, väheksyy ja korjailee tytön sanomisia. Tytär on myös kertonut, että kotona mies huutaa ja syyttää häntä sadistiksi ja kieroutuneeksi ihmiseksi. Tätä tyttö ei missään tapauksessa ole. Vaimoni ja minä olemme tarjonneet tytölle apua aina vuokranmaksun tukemiseen asti, jos hän ottaa eron, mutta hän näyttää olevan jotenkin miehestä riippuvainen. Perheterapiaan menoa on turha ehdottaa, tyttö vain suuttuu. Heidän luonaan asuu kaksi lasta tyttären ensimmäisestä avioliitosta. Lapset stressaavat ja sairastelevat jatkuvasti kuten tyttäremmekin. Pitääkö minun ja vaimoni vain odottaa, että tytär tulee järkiinsä ja näyttää miehelle ovea?
Huolestunut

Oman lähipiirin hyvinvointi on tärkeää ja meissä vanhemmissa on lisäksi korostunut tarve suojella lapsiamme. Tämä suojeluvietti jatkuu, vaikka lapset olisivat ennättäneet kasvaa aikuisiksi ja yleensä loppuu vasta, kun vanhempi itse joutuu taas hoivattavan rooliin.

Kerrot joutuvasi katsomaan sivusta vaimosi aikuisen tyttären huonoa avioliittoa, jossa kärsijöinä ovat myös hänen lapsensa. Tyttären miehellä on ilmeisesti tapana asettua vaimonsa yläpuolelle kritisoimaan ja väheksymään sen sijaan että kykenisi osoittamaan ihailua ja hellyyttä. Kuulemasi mukaan kritisoiminen muuttuu välillä halveksunnaksi ja syyttelyksi. Jostain syystä aikuinen tyttärenne kuitenkin sietää tilannetta ja jopa suuttuu, kun yritätte aktiivisesti puuttua asiaan.

Tämä onkin asia, johon ette todennäköisesti pysty vaikuttamaan, vaikka tekisitte mitä. Kiusatun ja kiusaajan välillä on usein riippuvuus, jota molemmat tarvitsevat. Side ei purkaudu ennen kuin tilanne kriisiytyy jommallekummalle sietämättömäksi tai löytyy uusi tunteenpurkauksien kohde.

Tyttären lasten suhteen asia on kuitenkin toinen. Mikäli vanhempien välinen suhde on jatkuvasti kuvatun kaltainen, on syytä harkita jopa lastensuojeluilmoituksen tekemistä. Sosiaaliportti.fi:n mukaan ”Lastensuojelutarpeen selvittämisen taustalla voi olla hyvin erilaisia seikkoja, jotka liittyvät lapsen hoidon ja huolenpidon tarpeeseen, kehitystä vaarantaviin olosuhteisiin tai lapsen käyttäytymiseen. Jos on epävarma siitä, tulisiko tietyissä tilanteissa tehdä lastensuojeluilmoitus, voi kysyä neuvoa kunnan lastensuojeluviranomaiselta ilmaisematta lapsen henkilöllisyyttä.”

On selvää, että mikäli päädytte tekemään ilmoituksen tilanteesta viranomaisille, yhdistää tyttärenne sen teihin ja tulkitsee sen vahingontekona perheelleen.

Olisikin syytä ensin pyrkiä vain kärsivällisesti osoittamaan huoltaan perheen tilanteesta. Ja tiedustella, voisiko heitä auttaa jotenkin?

Pariterapia voi kuulostaa liian uhkaavalta, mutta ehkäpä muutama konsultaatiokäynti (esim. perheneuvolassa tai seurakunnassa) voisi olla neutraalimpaa? Ja jos tytär saisi itse valita, kenen luo menisi, ja ensin ehkä
yksin ja vasta sen jälkeen kaksin tai koko perhe kerrallaan. Viimeksi mainittu on yleisin tapa hoitaa vastaavanlaisia ongelmia italialaisessa kulttuurissa.

Mikäli tämä ei johda mihinkään, voisi ikään kuin ajatella ääneen: Voi puhua siitä, miten vanhempien riitaisat välit heijastuvat lasten hyvinvointiin ja kehitykseen kielteisesti. Ja lopulta ottaa esiin sen, että viime kädessä viranomaiset pyrkivät turvaamaan lasten oikeudet, jos vanhemmat eivät sitä tee.

Toivottavasti teidän ei tarvitse mennä näin pitkälle, mutta joskus sekin on välttämätöntä. Silloin on hyvä itsekin kysy neuvoa joltakin ammattihenkilöltä.

Kotimaisissa elokuvissa on paljon käsitelty huonosti toimivia perheitä. Paha perhe (2010), Skavabölen pojat (2009), Ilonen talo (2006) ja Solveigin laulu (1974) ovat hyviä huonoja esimerkkejä lapsille vahingollisesta kodin ilma­piiristä. Onneksi näissäkin elokuvissa on aina myös sel­­viytyjiä.

Lisää psykologin vastauksia löydät täältä.
 

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Mieheni käyttää unilääkkeitä nukahtamiseen ja paetakseen todellisuutta. Viime aikoina olen huomannut aggressiivisuutta hänen käytöksessään lääkkeen ottamisen jälkeen – toki lievää mutta joka tapauksessa vierasta uhoa. Hän tekee asioita, joita ei normaalisti tee, ja hetken mielijohteesta. Hän käyttää unilääkettä ja kaikkea muutakin mitä käsiinsä saa, myös alkoholia niiden kanssa. Kyse on mielestäni riippuvuudesta. Nyt kuitenkin haluaisin tietää, muuttaako unilääkkeiden pitkäaikainen käyttö (5 v) ihmisen persoonallisuutta?

Pitkäaikaisen unilääkkeiden käytön ei tiedetä muuttavan ihmisen persoonallisuutta. Miehesi muuttuneen käytöksen taustalla on luultavasti ongelmat, jotka saavat hänet käyttämään pakonomaisesti tavanomaista suurempia annoksia unilääkkeitä ja samanaikaisesti myös alkoholia.

Tilanne ei selviä ennen kuin miehesi kykenee puhumaan niistä ongelmista, jotka ovat hänen muuttuneen käytöksen ja pakonomaisen unilääkkeiden ja alkoholin käytön taustalla.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.