Miten auttaa puolisoa, joka ei jaksa suunnitella eikä saa tehdyksi. Ongelmasta kärsi niin ihminen itse kuin parisuhdekin. Psykologi Mikael Saarinen neuvoo.

Puolisollani on vaikeuksia saada asioita tehdyksi. Opiskeluaikana häneltä jäivät kaikki asiat viime tinkaan, mikä synnytti paljon stressiä. Lopulta hän ei saanut lainkaan tehtäviään tehtyä ja tenttiin luettua, kun ei ollut aloittanut riittävän aikaisin. Työelämässäkin on ollut samanlaista, mikä tietysti aiheuttaa ongelmia työpaikalla. Hän vain huolehtii ja huolehtii, mutta ei saa mitään tehtyä. Ja sitten hän huolehtii tekemättömiä töitään. Olen yrittänyt ohjata aikataulujen suunnitteluun ja kalenterin käyttöön niin, että asiat tulisivat suunnitellusti ja ajoissa tehdyksi. Se ei kuitenkaan ole tepsinyt. Olen kannustanut ja tukenut, koittanut rohkaista tarttumaan toimeen. Olemme myös keskustelleet asiasta, mikä johtaa yleensä vain puolisoni ahdistumiseen. Hän on muutenkin hyvin ahdistunut tähän aihepiiriin liittyvistä asioista. Elämässämme kaikki on muuten hyvin, enkä usko työongelmien olevan vain heijastumaa yleisestä pahoinvoinnista. Tosin ne heijastuvat suoraan suhteeseemme. Mitä voisin tehdä? Miten voisin motivoida puolisoani tekemään työnsä ajoissa?

TUUSULA, 28

Aikaansaavuus ja tekeminen ovat suomalaisessa kulttuurissa jopa yliarvostettuja: sisulla mennään läpi harmaan kiven. Kaikki merkkihenkilöt ja tarustomme voimahahmot, ovat toiminnan väkeä — Kekkosesta Jukolan Jussiin.

Arjessa moni meistä ei kuitenkaan ole kovinkaan aikaansaava. Aivan kuten sinä kuvaat puolisoasi: asiat jäävät viime tinkaan ja niiden aloittaminen siirtyy —  kunnes jää välillä kokonaan. Tästä voi olla seurauksena niin sisäisiä kuin ulkoisia ristiriitoja. Saamaton häpeää itseään ja muut joutuvat helposti ankaran vaatijan rooliin hänen kanssaan. Tämä lisää entisestään suoriutumispaineita, jolloin jo tekemisen miettiminen alkaa ahdistaa.

Edessä on tukala kierre. Pahimmillaan riittämättömyysloukussa oleva voi mennä niin lukkoon, ettei saa enää oikein mitään aikaan. Ollaan jo lähellä masennustilaa.

Osa meistä on jo vauvoina luontaisesti hitaampia ja epäröivempiä kuin toiset. Lisäksi erilaisia tarkkaavaisuuden ja aktiivisuuden häiriöitä (mm. ADD) on todettu olevan viidellä prosentilla lapsista. Myös kasvatus työntää meitä kohti varsin kapeaa tekemisen muottia. Ehkäpä näin on puolisosikin kohdalla.

Ihailen brittiläistä David Attenboroughia, joka suhtautuu kaikkiin eliölajeihin vilpittömällä mielenkiinnolla. Tämä on asenne, jonka soisi lisääntyvän.

Sen sijaan, että painostamme toisia muuttumaan, keskittyisimme heihin ainutlaatuisina olentoina. Ja pyrkisimme löytämään oven heidän maailmaansa: mitä kaikkea saamattomuuden taustalla voi olla? Millä tavoin helpottaa ahdistuskehiä ja lisätä toimintakykyä? Pakottamalla ja neuvomalla se ei onnistu. Myötätunnolla ja sitkeydellä kyllä.

Itse lähestyn tällaisia ongelmia kysymällä, miten haluaisit, että asiat menisivät, jos ne muuttuisivat kuin sadussa? Kuvaamalla sen, mitä tahtoisi mahdollisimman elävästi, voi lähteä etenemään pienin askelin kohti tuota tavoitetta.

Yksi askel on varmasti kyky rentoutua ja kokea olonsa turvalliseksi. Tätä voi harjoitella esimerkiksi kehittämällä tietoisuustaitoja. Usein pyydän ihmisiä tekemään myös erilaisia hyväksyntä-harjoituksia. Niiden avulla suhde itseen ja omaan tekemiseen pyritään muuttamaan moitteen ja itsesyytösten sijaan neutraalimmaksi. Lause ”hyväksyn itseni syvästi ja täysin” on monelle vaikea sanoa.

Jos saamattomuuteen liittyy ahdistuneisuutta, sen purkamiseen tarvitaan ammattiauttajan tukea. Itsehoitona voi kokeilla jännityksen tai stressin vähentämisohjelmia vaikkapa osoitteesta www.headsted.fi

Aivan toisesta lähtökohdasta ongelmaa voi avata kirjalla Epävarmuuden viisaus (Basam 2014). Se muistuttaa meitä siitä, että epävarmuudella on oma osansa elämässä. Epävarmuudessa eletään myös elokuvassa Cake (USA 2014), jossa päähahmo elää kroonisen kivun kanssa. Myös ranskalainen Kaksi päivää, yksi yö (2014) kertoo vaikeasta epävarmuusperiodista selviämisestä.

Jokaisen meistä on hyvä aina välillä pysähtyä suhteuttamaan omaa tilannetta ja etsiä voimanlähteitä kohti paineettomampaan tulevaisuutta.

 

Hyvän terveyden psykologit Sanna Aulankoski ja Mikael Saarinen vastaavat lukijoiden kysymyksiin. Voit lähettää kysymyksesti tästä.

Surullinen avioliitossaan

Puoliso ei saa mitään tehdyksi

Miten eroon syyllisyydestä, on tuossa ylläkin otsikko. Olen 68 vuotias, eläkeläinen, yhden aikuisen lapsen äiti. Mieheni on myös jo eläkeläinen. Koen että olen koko avioliittomme ajan joutunut olemaan se vahvempi puoli ja hoitanut meidän talouttamme yksin. Mieheni on taidokas käsistään remontoidessaan esim. kotiamme. Muutenkin ahkera mies. Mutta, meidän välillämme ei ole sellaista lämmintä läheisyyttä ollut sitten ensimmäisten avioliittovuosien. Avioliittomme on kestänyt jo 51 vuotta. Kaipaisin...
Lue kommentti
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Olen 15-vuotias tyttö, jolle alkoi tulla outoja oireita reilu kuukausi sitten. Ymmärsin heti, että tämä ei ole normaalia. En pysty keskittymään kunnolla oikein mihinkään, kun minun pitää sulkea kaappeja, harjata hiuksia, lukea samaa, katsoa tiettyyn paikkaan ja paljon muuta. En haluaisi kertoa vanhemmilleni, häpeän ja haluaisin yrittää päästä näistä irti omin voimin. Tuntuu, että oireet hallitsevat elämääni ja että kohta räjähdän. Mitä voin tehdä?

Kuvaamiesi oireiden perusteella kärsit pakko-oireisesta häiriölle tyypillisistä oireista. Pakko-oireinen häiriö ilmenee pakonomaisina ajatusmalleina tai toimintoina, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta.

Monilla nuorilla ilmenee ajoittain tällaisia pakonomaisia ajatuksia tai toimintoja, mutta häiriöksi ne muodostuvat, kun niihin menee runsaasti aikaa tai ne häiritsevät elämää. Pakko-oireinen häiriö on yleinen, sillä ainakin 2-3 % ihmisistä kärsii siitä. Oireilun alku liittyy usein ahdistavaan tai stressaavaan elämäntilanteeseen.

Etenkin lieväasteisina pakkoajatuksia tai -toimintoja voidaan vähentää itsehoito-ohjelmilla. Esimerkiksi HUSin ylläpitämiltä nettisivuilta mielenterveystalo.fi löytyy pakko-oireiden omahoito-ohjelma. Voit tutustua mielenterveystalon tarjontaan tästä.

Myös Edna Foan ja Reid Wilsonin opas Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista voi auttaa.

Itsehoito-ohjelmissa hyödynnetään samoja periaatteita kuin pakko-oireisen häiriön käyttäytymisterapiassa tai kognitiivisessa terapiassa. Jos itsehoito-ohjelma ei auta, on viisasta kääntyä joko pakko-oireiden psykoterapiaan perehtyneen psykologin tai psykiatrin puoleen. Hankalampia pakko-oireita voidaan lievittää myös serotoninergisillä masennuslääkkeillä.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.