Rahariidat ovat parisuhteen vallan väline. Ne voi välttää sopimalla molempien tarpeita kunnioittaen selkeästi, miten raha jaetaan ja mihin sitä käytetään.

Raha aiheuttaa eniten ongelmia silloin, kun sitä ei ole tarpeeksi. Niin myös parisuhteessa.

– Mitä korkeammat tulot ja korkeampi koulutus, sitä tasaisempi rahanjako perheissä on, psykologi Kaisa Malinen Jyväskylän yliopiston Perhetutkimuskeskuksesta kertoo.

Puolisonkin palkka on tärkeä. Varsinkin nuorissa perheissä moni sanoo, että parisuhde on muiden asioiden lisäksi tärkeä taloudellisen turvan antaja.

Kun tulot pienenevät

Raha ja rakkaus on joskus vaikea yhdistää. Siksi raha-asioista parisuhteessa voi olla vaikea sopia. Malisen mukaan hyvin tyypillinen tilanne on vauvan syntymä, kun yleensä äiti jää hoitamaan lasta kotiin. Isän tulot ovat silloin selvästi isommat.

– Moni äitikään ei koe niissä tilanteissa oikeutta miehen rahoihin. Äitien kuuluu hoivata ilman palkkaa, on aika yleinen asenne.

Varsinkin, jos molemmat ovat olleet töissä ja maksaneet omat menonsa ennen lapsen syntymää, voi miehen olla vaikea jakaa palkkaansa. Nainen taas saattaa ajatella elävänsä toisen siivellä, jos saa mieheltään rahaa henkilökohtaisiin hankintoihin.

Suomalaiset parit puhuvat useinkin rahasta jonkun tietyn ihmisen omaisuutena. Minun tai sinun rahat. Vaikka niitä käytettäisiinkin yhdessä.

– Kun ihmisiltä kysytään asiasta, sanotaan että perheen rahat ovat meidän. Niin ei kuitenkaan toimita, Malinen sanoo.

Hänen mielestään ei ole ollenkaan harvinaista, että nainen kertoo, kuinka hänen rahatilanteensa on ihan hyvä mutta miehellä on velkoja tai toisinpäin.

Raha on valtaa

Tasa-arvo on suomalaisille pareille tärkeää. Toisaalta pariskunta voi päätyä siihen, että tasa-arvoa on kummankin oikeus omiin rahoihin. Joillekin taas on tärkeää molempien tasa-arvoinen toimeentulo

.Kaisa Malisen mielestä raha-asioista on pystyttävä sopimaan, koska niillä on aina merkitystä arjessa.

– Voisiko esimerkiksi ajatella, että kotona oleva puoliso tekee myös arvokasta työtä perheen rahojen eteen, Malinen ehdottaa.

Raha on myös vallan väline. Käytännössä neljästä parisuhteesta keskimäärin kolmessa puolisot sanovat päättävänsä rahoistaan yhdessä. Silti miehistä yli kolmannes kertoo päättävänsä perheen rahoista enemmän kuin vaimonsa. Naisista vain joka viides ajattelee, että etupäässä hän sanelee sen mihin yhteiset rahat käytetään.

– Perinteiset sukupuoliroolitkin vaikuttavat edelleen.

Naiset ostavat usein suurimman osan arjen tavaroista, kuten ruokaa ja lasten vaatteita, ja miehet enemmän elektroniikkaa ja esimerkiksi perheen auton. Nämä roolit tosin sekoittuvat yhä enemmän.

Raha-asiat paperille

Yhdessä kymmenestä suomalaisessa lapsiperheessä riidellään raha-asioista viikoittain. Eronneiden parien kohdalla luku on kolminkertainen.

Malisen mukaan tämä kertoo lähinnä siitä, että kun menee huonosti, riidellään rahasta. Hän ei usko, että riidat rahasta kovinkaan usein aiheuttaisivat eroja. Rahasta kinataan monessakin perheessä, mutta jos se aiheuttaa isoja riitoja, on yleensä kyse jostain ihan muusta. Kun aletaan todella riidellä rahasta, riidellään yleensä aina vallasta ja omasta roolista parisuhteessa. Siitä, mihin koko parisuhde perustuu.

Siinä vaiheessa kun pariskunnalla alkaa olla yhteisiä menoja, tehdään päätös siitä, onko yhteistä tiliä vai pelkästään omat. Luonne-erot vaikuttavat paljon siihen, miten rahankäyttöön suhtaudutaan. Jos toiselle on tärkeää, että ostetaan luomuruokaa, mutta toinen haluaisi käyttää kaiken ylimääräisen rahan matkusteluun, on riita ehkä edessä. Silloin pitää miettiä, miten tärkeä tämä asia on minulle, entä toiselle.

Kaisa Malinen ehdottaa, että raha-asioista tehdään sopimuksia sillä periaatteella, että vaikkapa ruokaostopäätökset tekee se, jolta ne helpoimmin ja järkevimmin sujuvat. Periaatteista on tietysti sovittava yhdessä.

– Myös vaikeissa riidoissa rahasta on muistettava kunnioittaa toisen näkökulmaa.
Raha-asioiden näkyväksi tekeminen on yksinkertaista. Kuinka paljon meillä kuluu viikossa ruokaan? Mitä auton käyttö maksaa?

Paitsi valtaan raha voi liittyä myös rooliin perheessä.

– Jos uusperheessä biologinen isä tai äiti aina maksaa oman lapsensa menot, voi tahtomattaankin korostaa kuka on kenenkin lapsi. Meidän, sinun ja minun lapsille tulee pahimmassa tapauksessa erilainen asema perheessä, Malinen sanoo.

Myös perintöihin liittyy monesti tunnesiteitä, jotka liittyvät toisen sukuun. Jos omistussuhteet ovat tärkeitä, on niistä hyvä sopia jo lähtökohtaisesti eikä vasta sitten kun asiasta tulee riitaa.

Lue lisää parisuhteesta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Jokaisesta kerran tupakkaa maistaneesta ei tule nikotiiniriippuvaista eikä yksi rulettikierros tee peliriippuvaiseksi. Miksi sama puuha kuitenkin kehittyy jollakin sairaudeksi, toisella ei?

– Masennus ja ahdistuneisuus saattavat lisätä riskiä riippuvuuksiin. Ihminen helpottaa syystä tai toisesta hankalaa oloaan keskittymällä intohimoonsa, ja ajan myötä tekeminen muuttuu pakkomielteeksi, sanoo psykiatrian ja päihdelääketieteen professori Solja Niemelä.

– Se, mikä aiemmin toi mielihyvää, muuttuukin keinoksi poistaa ahdistuneisuutta.

RIIPPUVUUSSAIRAUKSIEN, kuten alkoholismin, tiedetään olevan 50–70-prosenttisesti periytyviä. Alttius on geeneissä. On pitkälti perinnöllistä, millä tavoin kukin kokee päihteiden vaikutuksen.

Kenestäkään ei kuitenkaan tule automaattisesti alkoholistia, vaan sairaus puhkeaa altistavassa ympäristössä. Tämä tarkoittaa ympäristöä, missä juomista saa jatkaa ilman vakavampia seurauksia.

– Lähipiirin arvot ja asenteet vaikuttavat valintoihin. Jos kaverit ja vanhemmat ovat tissutellet, juomista voi pitää myös opittuna.

Sekin tiedetään, että mitä miellyttävämmältä ensimmäinen kokeilu on tuntunut, sitä todennäköisemmin aineeseen syntyy riippuvuus. Näin ainakin kannabiksen polttajien keskuudessa.

TEMPERAMENTILLAKIN on vaikutuksensa. Kokeilunhaluisten riskinottajien uskotaan olevan alttiimpia addiktoitumaan, koska he hakevat vahvempia elämyksiä. Teorian mukaan varovaisemmat, turvallisuushakuiset eivät samaan tapaan innostu kiksien etsinnästä.

– Riippuvuudet ovat yleisimpiä niillä, joilla on epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö. Säännöistä piittaamaton, väkivaltainen käyttäytyminen on alkanut jo nuorena. Se altistaa muillekin vakaville ongelmien elämän aikana, Solja Niemelä kertoo.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Mikään ei riitä narsistille
Mieli
Mikään ei riitä narsistille

 

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Tulinen rakastuminen pian eron jälkeen tuntuu hyvältä, mutta onko se järkevää?

Moni on kokenut sen itse. Tai tuntee jonkun, joka tietää, millaista on, kun rakastuu järjettömästi pian edellisen suhteen päättymisen jälkeen. Sivustaseuraajat eivät välttämättä usko, että siitä tulee mitään.

Psykologi Hannele Törrönen ei oikein pidä laastarirakkauden käsitteestä. Lohturakkaus kuvaa hänestä paremmin sitä, mistä on kysymys.

– Silloinhan petetty, tai vaikka leskeksi jäänyt, hakee yksinäisyyden järkyttämänä lohtua.

Rakastumiseen, toiseen ihmiseen tarrautumiseen ajaa ehkä tiedostamaton pakko, kun on joutunut luopumaan jostain ikuiseksi luulemastaan, Törrönen sanoo.

Fantasia vie

Lohturakastumiselle altis on ihminen, jonka tapana on reagoida vastoinkäymisiin ennemminkin toimimalla kuin lamaantumalla.

Rakkauden kohteeksi taas saattaa osua lähes kuka tahansa. Hän voi olla tavallisen hyväntahtoinen, ehkä itsekin yksinäinen ihminen, jota toisen osoittama kiinnostus imartelee. Kenties hän on hetkessä eläjä, joka ei suunnittele koskaan sitoutuvansa. Tai pahimmillaan toisen kaipausta hyväkseen käyttävä nais- tai miespuolinen Auervaara.

Oli kohde ihmisenä minkälainen tahansa, lohturakkautta etsivä tuskin pystyy näkemään hänen todellisia ominaisuuksiaan.

Hän sijoittaa uuteen rakastettuunsa piirteet, joita haluaisi tässä olevan, ja on sokea omiin haavekuviinsa sopimattomille piirteille.

– Lohturakkauteen syöksytään fantasia edellä, valtavalla intensiteetillä ja epätoivolla, vielä täydellisemmin kuin rakastumisessa yleensä, Hannele Törrönen tiivistää.

Ja koska alkuasetelma on tällainen, on suuri vaara, ettei uudesta suhteesta tule pysyvää.

Fantasiasta myös pidetään kaikin keinoin kiinni. Tarrautuminen voi saada groteskejakin piirteitä. Yhteen osuminen voi näyttäytyä rakastuneen silmissä suorastaan tähtiin kirjoitetulta:

”Onhan se johdatusta, että meidän mummot olivat kotoisin samalta paikkakunnalta! Eikö se ole merkki siitä, että me kuulutaan yhteen?”

Kahden kauppa

Joskus vain suhteen toinen osapuoli etsii lohturakkautta. Mutta myös kaksi, yhtä rankasti yksinäisyyden yllättämää saattaa löytää toisensa. Jos kumpikin näkee toisen vain omien haaveittensa summana, siinä on riskinsä.

Alun huumassa, kun oikeasti ei vielä lainkaan tunneta, saatetaan tehdä koko elämää ravisuttavia ratkaisuja.

Irtisanoudutaan töistä, että voidaan muuttaa yhteen uudelle paikkakunnalle, myydään omaisuus ja lähdetään reppureissulle maapallon toiselle puolelle…

Seurauksia on hankala korjata, jos arki onkin ihan mahdotonta.

Jos toistensa löytäneiden yksin jääneiden silmät eivät avaudu, valheellisesta unelmista kiinnipitämisestä voi tulla elämänmittainen tarina. Kumppanit eivät koskaan pysty näkemään toisiaan ihmisinä, joita he oikeasti ovat. He taistelevat saadakseen kumppanin mahtumaan itse keksimäänsä muottiin.

Haalistuva haave

Lohtua kaipaavan silmitön rakastuminen voi näyttää käsittämättömältä. Ehkä jopa koko tuttavapiiri epäilee alusta asti, ettei tuosta mitään tule. Siitä huolimatta, että rakastunut hehkuu onnea. Mutta epävarmuus on ehkä sittenkin kaiken aikaa muhinut sielun pohjalla.

– Ei ole harvinaista, että uutta rakasta ei silloin mielellään tuoda muille näytille.

”Kyllähän minä sen alusta asti tiesin, ettei se voi kestää”, on aika tavallinen kommentti sitten, kun mieli alkaa palautua tasapainoon ja realiteetit tunkevat mieleen. Silloin alkaa itsekin ymmärtää, miksi halusi pitää rakastetun näkymättömissä muilta. Se jokin, mitä ei halunnut ajatella, jota ei oikeasti voinut hyväksyä tai sietääkään, kenties nolotti ja hävetti. Tai ehkä vähitellen on alkanut tuntua siltä, että toinen on tahallaan antanut itsestään valheellisen kuvan. Esiintynyt jonain muuna kuin itsenään.

– Näin käy, kun esimerkiksi on kertynyt silkkaa faktaa siitä, että toinen onkin naimisissa toisaalla, tai taloudellisen hyödyn tavoittelija, tai ettei hänen alkoholinkäyttönsä olekaan se kaksi lasillista viiniä, kuten hän vakuuttaa, Törrönen luettelee.

Illuusioiden haihduttua edessä ovat todennäköisesti uudella tavalla vaikeat ajat. Nolottaa suunnattomasti, miten on kaikkialla ylistänyt löytämäänsä ihanaa rakkautta. Millään ei kehtaisi muille myöntää, että kaikki on ollut erehdystä ja petkutusta.

Ihminen vain

– Totta kai saa olla vihainen, jos tuntee tulleensa petetyksi, tai jos vaikka addiktiot ovat vieneet voiton ihmissuhteesta. Mutta ei sitä toista saisi silti demonisoida ihmisenä yleensä, Hannele Törrönen sanoo.

Vihaan ja katkeruuteen ei pitäisi jäädä. Eikä kannattaisi juuttua ajatukseen, että sekin minua huijasi ja taas kaikki meni pieleen. Ei ole häpeä tajuta olleensa niin palasina, että on kiihkeästi tarvinnut toista ihmistä.

– Eteenpäin elämässä vie sureminen, vaikka se vaikeaa onkin. Sen myöntäminen, että samalla kun on vapautunut jostain, mitä ei ole elämäänsä halunnut, on joutunut luopumaan myös yhdessä koetusta hyvästä.

Tässä vaikeassa paikassa olisi hyvä yrittää ymmärtää, että toinenkin osapuoli on todennäköisesti ryhtynyt suhteeseen omista syistään.

– Onhan aivan todennäköistä, että hänenkin mieltään painavat koetut menetykset, joiden vaikutukset hänessä elävät. Aikuismaisesti pitäisi yrittää hyväksyä sekin, että toisella on oikeus omiin valintoihin ja ominaisuuksiin.

Miten se menikään?

Kun lohturakastumisesta alkaa olla aikaa, pystyy taas omienkin mielentilojensa erittelyyn, hyväksyy sen, ettei juttu onnistunut. Tajuaa, että omat tarpeet ja kaipaukset muokkasivat rakkauden kohteen joksikin, mitä hän ei ollut.

Itsetutkiskelu voi myös johtaa siihen epämukavaan havaintoon, että olikin itse halpamainen. Silloin joutuu myöntämään vaikkapa, että on käyttänyt toista hyväkseen, kuten näyttääkseen eksälleen, että kelpaa kyllä muillekin.

Olisi inhimillistä tunnustaa motiivinsa myös hyväksikäytetylle ja pyytää anteeksi.

Myrskyisinkin, motiiveiltaan kummallinen rakkaustarina pitäisi saattaa päätökseensä toista tai itseään rikkomatta.

– Tilanteen tasaannuttua, kenties vasta vuosien päästä, voisi käydä vastapuolen kanssa taannoista romanssia läpi. Ei pahitteeksi, vaikka hyväntahtoisesti hymyillen ja huumorilla.

Suoraankin voi viimeistään siinä vaiheessa sanoa, miksi suhde oli omasta näkökulmasta mahdoton:

”Olet kuule ihana ihminen, mutta minulle ihan liian nuori” tai ”eihän siitä mitään tullut, koska eletään kokonaan eri maailmoissa.”

Rauhanomaisesta loppuratkaisusta seuraa yleensä pelkkää hyvää. Sen myötä koettu asettuu muistoksi muistojen joukkoon, osaksi elämäntarinaa.

– Entiset lohturakastuneet voivat ehkä sitten jatkaa hyvinä kavereina. ●