Kuva Jaakko Lukumaa
Kuva Jaakko Lukumaa

Miksi toinen löytää pysyvän ja turvallisen elämänkumppanin ja toinen vetää puoleensa vain mahdottomia tapauksia? Psykologi Mikael Saarinen vastaa.

Olen vasta jäänyt eläkkeelle ja haluaisin viimein löytää elämänkumppanin. Mieheni ovat olleet joko väkivaltaisia tai alkoholiongelmaisia, sekaan mahtuu yksi entinen alkoholistikin. En ole kenenkään kanssa pystynyt seurustelemaan kolmea kuukautta kauempaa. Joko minä olen lopettanut suhteen tai mies on jättänyt, koska en pysty näyttämään tunteitani ja olemaan lähellä. En luota miehiin eikä minulla ole läheisiä naisystäviäkään. Tunnen itseni ulkopuoliseksi toisten seurassa ja myös erilaiseksi naimisissa olevien seurassa. Kukaan normaali mies ei ole minuun koskaan ihastunut vain sellaiset hakevat seuraani, joilla on jokin ongelma. Haluaisin osata olla miesten kanssa ja tuntea rakkautta. Mistä saisin apua ongelmiini?
LÄHEMMÄKSI

Meidän kaikkien sisällä elää voimakas tarve olla yhteydessä toisiin ja saada kanssaihmisiltämme tukea, arvostusta ja rakkautta. Vastasyntynyt aloittaa jo kohdussa vanhempiensa kuuntelun ja sopeuttaa käyttäytymistään saadakseen huolenpitoa ja rakkautta. Parhaimmillaan vanhemmat pystyvät vastaamaan herkästi näihin lapsen kutsuihin ja täyttämään pienen ihmisen tarpeet. Näin lapselle muodostuu kuva turvallisesta, ennustettavasta maailmasta, jossa ihmissuhteet tukevat omaa yksilöllistä kehitystämme.

Kuvaat kirjeessäsi, että sinulle ihmissuhteet eivät ole olleet helppoja. Tunnet itsesi ulkopuoliseksi ja erilaiseksi eikä sinun ole helppoa luottaa toisiin. Olet kuitenkin uskaltautunut seurustelusuhteisiin, mutta ne ovat jääneet lyhyiksi ja niillä on ollut kallis hintalappu: alkoholia ja väkivaltaa. Niiden pohjalta olet oppinut uskomaan, että kukaan normaali mies ei edes voi ihastua sinuun.

Kaikki edellä mainittu ei kuitenkaan ole nujertanut uskoasi ihmissuhteesta, jossa voisi tuntea turvallista läheisyyttä. Mutta miten päästä sellaiseen, kun takana on paljon pettymyksiä ja niiden välttämiseksi opittuja selviytymiskeinoja?

Työskentely on syytä aloittaa tärkeimmästä ihmissuhteesta eli suhteesta itseemme. Jos tämä suhde on vääristynyt ja koemme itsemme kielteisesti, tuomme sen mukanamme kaikkiin ihmissuhteisiimme. Jos pelkään olevani ulkopuolinen, käyttäydyn sen mukaisesti ja yllättäen ennuste toteuttaa itse itsensä: jään ulkopuoliseksi.

Itsestään tykkäämistä voi harjoitella aluksi vaikka hokemalla itselleen päivittäin ”olen hyvä ja ainutlaatuinen” tai jotain muuta voimaannuttavaa. Astetta vaikeampaa on harjoitella itsensä katsomista peilistä: miltä se tuntuu ja voinko jatkaa sitä, vaikka en pitäisi peilikuvastani? Itsensä tykkäämiseen olisi myös hyvä saada tukea lähipiiriltä: toivottavasti löydät edes jonkun, jolta voi pyytää tukea muutoksellesi. Jos ketään ei löydy, psykoterapeutti voi toimia valmentajanasi. Kirja Vapaudu mielesi vallasta ja ala elää (SKT 2008) on myös hyvä apukeino.

Kun alat tulla paremmin toimeen itsesi kanssa, kysy itseltäsi uudestaan, kaipaatko vielä läheistä suhdetta ja oletko valmis panostamaan sellaisen saavuttamiseksi vai onko elämäsi jo nyt riittävän hyvää? Ehkä huomaat tässä elämänvaiheessa kaipaavasi enemmän todella hyvää ystävää kuin rakastettua.

Jos päätät edelleen haluta parisuhdetta ja omistautua sen hankkimiseen, ensimmäiseksi on syytä paneutua kysymykseen, millainen sinulle sopiva suhde oikein olisi? Ei varmaankaan teinisuhde vaan kypsempi aikuinen suhde, jossa molemmat vaikkapa asuvat omillaan ja silti tapaavat säännöllisesti.

Elokuvat ja tv-sarjat ovat täynnä mahdottomia suhteita: esimerkiksi ruotsalainen Solsidan 1−4, ranskalaiselokuva Eräs joulutarina tai kotimainen komedia 21 tapaa pilata avioliitto. Lempi parisuhde-elokuvani on englantilainen Vuosi elämästä, joka kuvaa varttuneempaa liittoa.

Kun sinulle alkaa hahmottua, mitä oikeastaan haluat, alkaa työläs polku tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Rakastumista ei voi määrätä, mutta itse voi mennä toisia kohtia avoimin mielin ja luottavaisesti. Tällaisista kohtaamisista voi sitten löytyä sinulle sopiva ihmissuhde, mikä se sitten onkaan.

Lisää psykologin vastauksia löydät täältä.

Hyvän terveyden psykologit Sanna Aulankoski ja Mikael Saarinen vastaavat lukijoiden kysymyksiin. Voit lähettää kysymyksesti tästä.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.

Barbie-näyttelyn tulo Kansallismuseoon on herättänyt hirveästi muistoja ja keskustelua.

Minulle Barbeista tulee mieleen isä. Kerran 60-luvulla, kun olin pikku tyttö, isä oli Pariisissa työmatkalla ja lähetti sieltä kiiltävän postikortin minulle. Tärkein lause oli tämä: ”Menen huomenna katsomaan Barbien vaatteita.”

Isä oli ajatellut minua siellä Eiffel-tornin juurella. Isä tiesi, mikä minua kiinnostaa. Hienosti sanottuna: koin tulleeni nähdyksi.

Nyt olen 56-vuotias, enkä käännä Barbeille selkääni, vaikka niitä kuinka kritisoitaisiin.

Mitäs pahaa niissä Barbeissa taas olikaan? Entä mitä hyvää?

Onneksi feministikavereiden kanssa on helppo puhua barbeista. Hannele Harjunen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Hän sanoo heti, että barbit ovat klassinen esimerkki niin sanotun epärealistisen naisvartaloihanteen pönkittämisestä. Vaikutteitahan saadaan populaarikulttuurin kuvastosta, johon kuuluvat myös muoti, mallit ja elokuvatähdet.

Mutta. Barbie on ollut myös parantamassa naisten ja tyttöjen asemaa. Se sai heti rooleja, jotka eivät olleet tytöille tyypillisiä, olihan se astronautti ja presidenttiehdokaskin jo kymmeniä vuosia sitten.

Sitä paitsi oikeasti tytöt ovat toimijoita, jotka leikkivät barbeilla ihan mitä huvittaa, eivätkä pysy tarjotuissa rooleissa. Hannelen Barbie oli Ursula, asianajaja, joka harrasti ampumista.

”Minähän rakastin Barbeja”, hän sanoo.

Vanha ystäväni Leena-Maija Rossi on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hän sanoo, että Barbiet ovat todella ristiriitainen juttu naisen elämässä. Niinpä.

Hämmentävää, että tytöille on tuotettu leluksi aikuinen nainen. Ja sitten lelun mahdoton ruumiinkuva on alkanut edustaa aikuisille naisille ihannetta.

Mutta. Ehkä Barbien kroppa on niin älyttömän karrikoitu, että sen ohittaa saamatta mitään ”ruumisvaatimuksia”. Lapsena Barbien käsittämättömälle vyötärölle naurettiin, sanoo Leena-Maija.

En minä halunnut näyttää barbilta. Kun nyt hypistelin isän Pariisista tuomaa Barbien iltapukua, yllätyin. Tajusin, että 2000-luvun alussa, kun pääsin Linnan juhliin, olin teettänyt itselleni saman mallisen puvun.

Barbie-leikeissä sai täysillä nauttia vaatteiden yliampuvasta estetiikasta, sanoo Leena-Maija. Hänen räätälimummunsa teki barbeille vaatteita ja selvisi pienistä saumoista helposti.

Meillä molemmilla oli myös musta barbi. Olihan sitä moninaisuutta. ”Lapsikin ymmärsi, ettei kauneusihanteen tarvitse olla valkoinen”, sanoo Leena-Maija.

Barbien aikuisuus on mainio pointti. Vauvanuket vasta sitovatkin tytöt tiettyyn rooliin. Aikuista naista ei ole pakko hoivata. Päinvastoin.

Facebookissa Kasia Babisin sarjakuvaan tuli satoja kommentteja, joissa muistellaan leikkejä. Barbeilla on sodittu, niitä on pudotettu portailta (turistit tippuivat kalliolta), hirtetty rikoksista, haudattu kompostiin, josta ne nousivat zombeina, pehmoeläimet ovat raadelleen niitä... Ja tietysti Barbeilla on ollut villiä seksiä.

Minulta löytyy Barbien irtopää, jolle on kuulakärkikynällä tehty Kissanaisen naamio.

Pyssyleikkejä paheksutaan. Barbileikkien väkivaltaisuutta ei ole edes huomattu. Se vähän hymyilyttää.