Äidin pituus voi tuoreen tutkimuksen perusteella vaikuttaa siihen, miten pitkään raskaus kestää. Pitkien raskaudet kestävät pitempään ja lyhyiden vähemmän. On mahdollista, että äidin koko vaikuttaa esimerkiksi siihen, miten paljon lapsella on kohdussa tilaa kasvaa, tutkijat arvelevat.

Tutkijat hyödynsivät tutkimuksessaan monimutkaista geenianalyysia, ja sen avulla he pystyivät myös erottamaan äidin aikuisiässä saavuttaman pituuden vaikutukset äidin, isän ja lapsen geneettisistä ominaisuuksista. Geenianalyysi osoitti, että vaikka äidin pituus vaikutti raskauden kestoon, lapsen syntymäpaino ja pituus selittyivät geeneillä.

Geenit vaikuttavat aikuisiän pituuteen, mutta niin vaikuttavat myös ravitsemus ja monet muut seikat, jotka voivat rajoittaa tai edistää pituuskasvua geneettisestä potentiaalista riippumatta. Nyt julkaistut tulokset viittaavatkin siihen, että lapsen syntymäpainoon ja -pituuteen vaikuttavat samat geenit, jotka ovat vaikuttaneet äidin pituuteen, mutta äidin aikuisiässään saavuttama pituus heijastuu vain raskauden kestoon.

Tulokset ovat hyvin mielenkiintoisia, mutta käytännössä äidin pituuteen nyt liitetyt vaikutukset olivat varsin vaatimattomia. Näin ollen lyhyiden äitien ei tarvitse pelätä esimerkiksi ennenaikaisia synnytyksiä lyhyytensä vuoksi.

Tutkimus julkaistiin PLoS Medicine -lehdessä, ja siinä hyödynnettiin 3 500 suomalais-, ruotsalais- ja tanskalaisäidin ja heidän lastensa terveys- ja geenitietoja. Suomesta tutkimusryhmässä olivat mukana professorit Mikko Hallman ja Kari Teramo.

Uutispalvelu Duodecim
(PLoS Medicine 2015,DOI: 10.1371/journal.pmed.1001865)
http://journals.plos.org/plosmedicine/article?id=10.1371/journal.pmed.10...