Näyttelijä Mari Perankoski, 44, äijäilee Putouksessa Karjalan Kandalfina. Remonttihommat ja hyvä ruokahalu pitävät hänet hahmossa kiinni. Lue lisää Marin terveystunnustuksia.

"Rakastan fyysistä työtä, kuten puiden hakkaamista ja remontointia. Teatteriesitys on olemassa hetken, joten on ihanaa tehdä työtä, josta jää konkreettinen jälki: suoristettu lauta tai uusi seinänväri.

Tulen vihaiseksi, jos en pääse liikkumaan. Suurin nautinto on sähly, se on yhtä hauskaa kuin juhliminen ystävien kanssa. Lenkille pitää pakottautua, varsinkin yksin ja aamulla. Olen kilpailuhenkinen liikkuja. Pitää tulla hiki, ja mieluiten juoksen jonkin esineen perässä.

Syön enemmän kuin miehet, koti­ruokaa menee monta lautasellista. Ruoka­valioni on monipuolinen ja melko terveellinen. Kunpa vain ei koskaan tekisi mieli olutta, juustoja tai suklaata.

Näyttelijänä joutuu katseen alaiseksi. Olen saanut itsevarmuutta siitä, että olen ollut atleettikunnossa. Onkin vaatinut sulattelua, että nelikymppisenä kilot eivät lähde enää entiseen tapaan. Toisaalta olen tullut armollisemmaksi. Näen pyöristymisessä hyvääkin: minulla on nyt naisellisia muotoja.

Äitiys sai tajuamaan, kuinka mahtava vekotin keho on. Pystyyhän sillä tekemään jotain niin hienoa kuin lapsia. Siitä tuli oivallus, että kehoni ei ole vain omaa kuntosaliprojektiani varten.

Varastan pusuja viisitoistavuotiaalta pojaltani, kun silmä välttää. Äitinä olen kannustava ja paljon läsnä. Annan vapauksia, mutta vaadin, että lapsi on luottamuksen arvoinen. Tahdon opettaa pojalleni, ettei elämää tarvitse ottaa niin vakavasti eikä kaikkien tarvitse olla samasta muotista veistettyjä.

Urvahdan välillä sohvalle meikit naamassa. Olen mahdoton huithapeli kauneudenhoidossa. Meikin onnistuminen on täysin mäihästä kiinni, enkä rasvaa muuta kuin kasvoni. Hurahdan välillä ostamaan kalliin hiustuotteen tai ripsiseerumin ja unohdan sen lähes käyttämättömänä kaappiin.

Selkäni prakaa aika usein, lähinnä stressin takia. Kaaoksensietokykyni on hyvä, mutta stressaan, jos alan miettiä tulevia töitä. Hermoilen ensi-iltoja ja esityksiä niin, etten pysty vain oleilemaan. On pakko purkaa paineita urheilemalla tai buukata aamupäivälle muita töitä.

Itäsuomalaisuus näkyy minussa. Helsinkiin muuttaessani ihmettelin kulttuurikotien ihmisiä ja huviloita merenrannalla. Kotikaupungissani Varkaudessa ei ollut rikkaita. Idässä on hyvällä tavalla juntimpaa. Sikäläisten hitauteen voi tosin mennä hermo: kahtellaan kahtellaan, syssymmällä sitten!

Ikänäkö on tullut parissa vuodessa, ja sitä on ollut vaikea sulattaa. Naisnäyttelijän työt vähenevät tässä iässä. Toistaiseksi on ollut kiirettä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän mietin, mitä muut minusta ajattelevat. Olen aina katsonut maailmaa humorististen linssien läpi."