
Yötyön tekijänä ruokailen vähän miten sattuu tai vuorokausi menee parilla kupillisella kahvia ja voileivällä. Yleensäkin syön vain kerran päivässä mutta olisi tarkoitus muuttaa ruokailu säännöllisemmäksi. Töissä tulee juotua vain soodavettä. Kysyisinkin, mikä olisi yöllä hyvä välipala, joka ei alkaisi väsyttää. Kotiin tullessa ei tule syötyä mitään, olisiko aamupuuro silloin ajankohtainen? Olen tehnyt yötyötä 3–4 päivää viikossa jo noin 4 vuotta ja ikää on 48 vuotta. Olisikohan jo aika pistää ruokailuajat kuntoon?
Yövuoroon suositellaan pieniä, monipuolisia aterioita säännöllisesti. Rasvaisia aterioita on hyvä välttää. Pääateria olisi hyvä nauttia vuoron alkupuolella ennen klo 1.00. Täysjyväviljatuotteita ja kasviksia sisältävät ateriat ovat hyviä vaihtoehtoja. Esimerkiksi salaatti, jossa on jotakin proteiinipitoista, kuten broileria tai kalaa, täysjyväleivän ja ruokajuoman kanssa. Ruokajuomaksi sopivat esim. rasvaton maito tai piimä. Hedelmä voisi olla jälkiruokana tai parin tunnin päästä välipalana.
Jos lämmin ruoka maistuu, esimerkiksi kasvispainotteinen pataruoka, jossa on lihaa tai kalaa, voisi tuntua sopivalta. Lisäksi voi ottaa palan täysjyväleipää ja luonnollisesti ruokajuoman. Hedelmien lisäksi esim. jogurttia, marjarahkaa tai marjakiisseliä voisi kokeilla välipaloina aamuyöstä.
Yövuoron aikana tulee nauttia riittävästi nestettä, mutta runsasta juomista aamuyöstä ei suositella. Sokeria sisältäviä juomia kannattaa välttää jo hampaiden terveyden vuoksi. Kofeiinipitoisia juomia voi nauttia alkuyöstä. Yövuoron jälkeen ennen nukkumaan menoa suositellaan kevyttä, hiilihydraattipitoista ateriaa, esim. annos puuroa on oikein hyvä ajatus.
Työterveyslaitoksen internet-sivuilta löytyy ohjeita yövuoroa tekevän ruokailuun.
Ursula Schwab
ravitsemusterapian apulaisprofessori
Kysy asiantuntijalta
Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.