Vauvavuonna riita alkaa helposti ihan vain väsymyksestä. Lari ja Katriina opettelivat tietoisesti sopimaan.
Vauvavuonna riita alkaa helposti ihan vain väsymyksestä. Lari ja Katriina opettelivat tietoisesti sopimaan.

Vauvavuosi ilman parisuhderiitoja? Ei välttämättä onnistu. Siksi kannattaa riidellä rakentavasti ja opetella sopimaan.

Tyttären syntymä kaksi vuotta ja puoli vuotta sitten oli Katriinalle, 30, ja Larille, 34, toiveiden täyttymys, mutta samalla moni asia muuttui. Suurimpia mullistuksia oli huomata, ettei kahdenkeskistä aikaa järjestynyt enää yhtä helposti eikä yhtä usein kuin aiemmin.

– Hetken kaikki pyöri vain lapsen ja perhe-elämän ympärillä, Katriina kertoo.

– Koko ensimmäisen vuoden aikana taisimme viettää aikaa ihan vain kaksin tasan kaksi kertaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Katkonaiset yöt painoivat erityisesti Katriinaa. Kun lapsen sai illalla unille, äitikin paineli suoraan nukkumaan. Pulmat imetyksessä vetivät mielialaa matalalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olet olemassa vain lapselle, Lari saattoi kommentoida Katriinalle mustasukkaisina hetkinä.

Totta se olikin, ainakin hetken, Katriina myöntää. Väsymys sai kinan aikaan pienistäkin asioista. 

Kotitöiden jakaminen, oman ajan löytäminen, isojen perhettä koskevien päätösten tekeminen yhdessä... ainakin näistä pienten lasten vanhemmilla on kiistaa. 

Suomalaisen tutkimuksen mukaan vauvan syntymä lisää riitoja joka viidennellä parilla.

– Juuri pikkulapsivaiheessa on kieltämättä monia haasteita, lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja vaativan erityistason perheterapeutti Marianna Savio myöntää.

– Pitäisi tutustua vauvaan, miettiä työtä ja toimeentuloa, onnistua jakamaan vauvanhoitovastuun lisäksi kotityöt – ja samalla pitää erityistä huolta parisuhteesta.

Tavallista on, että parille muotoutuu ajan myötä tietty kaava, jolla erimielisyyksiä ratkotaan. Varmasti jokaiselle olisi siis hyödyksi miettiä, miten riidellä ja toisaalta sopia mahdollisimman rakentavalla tavalla, Savio tietää.

– Jos erimielisyydet johtavat jatkuvasti esimerkiksi mökötykseen, haitallisesta tavasta kannattaa pyrkiä tietoisesti pois.

Se ei välttämättä ole helppo homma, mutta Lari ja Katriina ovat huomanneet, että pienilläkin teoilla on merkitystä. 

Lue koko juttu syyskuun Vauva-lehdestä.

Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla