Olen täällä blogissa useaan otteeseen julistanut rakkauttani aamupaloja kohtaan. Musta mikään ei ole niin ihanaa kuin aloittaa aamu hitaalla, runsaalla ja herkullisella aamiaisella viikonloppuisin - siinä on vaan jotain sellaista selittämätöntä luksuksen tuntua. Näin aamiasen ystävänä rakastan luonnollisesti myös brunsseja, ja nyt Suomeen paluun myötä olenkin intoillut Helsinkiin tulleista uusista brunssipaikoista!

Mulle brunssissa tärkeää on se, että tarjolla oleva ruoka on sellaista mitä ei itse voisi brunssila tarjoilla. Tykkään ruokaisista brunssipaikoista perus-aamupalapaikkojen sijaan (poikkeuksena tosin Fazer), sillä halutessaan croissantti-sämpylä -aamiaisen voi valmistaa itsekin. Musta on mukavaa käydä brunsseilla alkuiltapäivästä, sillä en välttämättä pysty syömään mitään kauhean ruokaisaa settiä heti aamutuimaan. Parasta onkin istua ruokaisaan brunssipöytään yhden kahden aikaan siten, että päivän treeni on jo takana!

Viime sunnuntaina kävimme tyttöjen kanssa brunssilla Museokadun Aidossa, josta tuli kyllä kertaheitolla yksi lempparipaikoistani. Aito oli ihanan tunnelmallinen kortteliravintola, ja ruoka oli todella laadukasta ja herkkullista. Ei mitään pöytään nakattua mättöä, vaan tunteella tehtyä ruokaa, jossa oli maut todella kohdillaan!

Sunnuntaibrunssi maksoi 25 euroa ja sisälsi runsaan alkupalabuffan ja lämpimän pääruuan. Mä söin poronniskaa, joka oli super hyvää! Miinusta brunssi sai siitä, että kahvi eikä jälkkäri eivät kuuluneet hintaan. Minusta brunssiin pitäisi kuulua ainakin kahvi!

Joka tapauksessa, Aitoon aion kyllä mennä ehdottomasti toisteksin, ehkä seuraavaksi illalliselle! Aito on myös sellainen paikka, jonne aion viedä ulkomaalaiset kaverini brunssille, sitten kun he saapuvat Helsinkiin vierailemaan.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat