Viime aikoina olenkin koettanut kiinnittää erityisen paljon huomiota arjessa jaksamiseen ja keskittyä siihen, että perus arki on sellaista, että siitä palautuu. Toki välillä on tiukempia päiviä ja toisinaan hyvinkin suunnittelut aikataulut menevät pieleen, sille ei voi mitään, mutta minusta normaalin arjen pitäisi olla pääsääntöisesti sellaista, että se ei kuormita liikaa. Karvani nousevat pystyyn aina kun kuulen ihmisten elämän vain lomia ja viikonloppuja varten, ja kuvailevat arkipäiviään sanalla "kituuttelu". Ei sillä, kyllä itseänikin välillä tympii rämpiä marraskuisessa loskassa bussipysäkille huonosti nukutun yön jälkeen, mutta näitä hetkiä on kuitenkin suht vähän ja ne menevät nopsaan ohi.

Kuten monet muutkin, myös minä tykkään siitä tunteesta, kun tulevaisuudessa siintää jokin uusi juttu, vaikkapa lomamatka, muutto tai uusi työhaaste, eikä siinä ole mielestäni mitään pahaa. Kuitenkin tuo pelkästään lomaa tai kesää varten eläminen aina särähtää mun korvaan. Minusta tuntuu, että monilla on tapana vetää hullun pitkä kesäloma, keskittää kaikki odotukset ja toiveet tuolle ajalle ja sen jälkeen vaan "kituutella" läpi loppuvuoden. Sitten kun säät ovat kurjat, puoliso nalkuttaa tai sattuu joku odottamaton juttu kuten sairastuminen, kaikki on ymmärrettävästi pilalla, onhan vuoden ainoaa lepohetkeä niin hartaasti odotettu.

Minulla ei todellakaan ole tarkoitus nostaa itseäni jalustalle omine valintoineni tai päätökseni, kyllähän itsekin aina söhellän oman elämän kanssa vaikka millä tavalla. Paasaan levosta, mutta unohdan nukkua. Saarnaan arjen keveydestä, mutta silti joskus tungen kalenterin liian täyteen. En siis todellakaan ole mikään esimerkki omasta hyvinvoinnista huolehtimisesta, vaikka yritänkin parhaani mukaan!

Näin lomalla sitä vaan havahtuu pohtimaan kaikenlaisia lomaan ja lepäämiseen liittyviä ilmiöitä. Tuntuu, että monet ihmettelivät, että miksi pidän tähän aikaan vuodesta loman. Eihän marraskuun loppu ole mikään lomasesonki! Toisaalta aika moni muukin on havahtunut siihen, että tämä on ehkä otollisin aika poistua Suomesta ja ladata keho täyteen aurinkoenergiaa - työkavereistani ainakin neljä on nimittäin samaan aikaan lomalla! Ainut miinuspuoli marrasmatkailussa on se, että lämpöä ja aurinkoa saadakseen täytyy matkustaa aika kauas pois.

Olen myös huomannut, että lomalle (ja kesälle) eläminen tuntuu olevan monella tapaa aika suomalainen ilmiö. Tästä minulla ei tosin ole mitään vankkaa tieteellistä näyttöä, ja varmaan muissakin suht pohjoisissa maissa on havaittavissa samaa mentaliteettia. Tavallaan ymmärrän, että säiden ollessa talvella huonot, tulee jäätyä helpommin kotiin katselemaan Netflixiä, kun taas kaikki tekeminen ja puuhastelu keskittyy kesäaikaan. Toisaalta tämä on minusta tosi harmillista siinä mielessä, että Suomessa pimeä aika kestää helposti marraskuusta maaliskuulle, ja on aika masentavaa viettää vajaat puolet vuodesta (ja elämästä!) Netflixin parissa. Uskoisin, että maissa, jossa säät ovat ympäri vuoden säädylliset, elämä ei rajoitu ihan niin pieneen pätkään vuodesta.

Toisaalta taas suomalaisina olemme onnekkaita siinä mielessä, että meillä on mahdollisuus palkalliseen lomaan. Esimerkiksi jenkit saavat töistä lomaa keskimäärin pari viikkoa per vuosi, mikä tuntuu oikeasti ihan tosi vähäiseltä! Joskus laskin, että yli kymmenen vuotta töissä ollut valtion virkamies ansaitsee miltei 40 lomapäivää vuodessa - mikä vastaa yhtä kahden kuukauden lomaa, mitä ihmettä!

No, ehkä pistän nyt pisteen näille pohdinnoilleni ja lähden nauttimaan lomastani. :) Täällä Singaporessa on nimittäin valkenemassa lämmin ja aurinkoinen päivä! Lähetän vähän aurinkoenergiaa sinne Suomeenkin. :)

Kommentit (2)

Vierailija

Hei. Etkö haaveile perheestä tai lapsista? Ootko koskaan ajatellut että lasten saaminen myöhemmin ei ainakaan helpotu?

Sansu
Liittynyt21.5.2013

Hei, haaveilen kyllä sitten kun sen aika on. Olen ammattinikin puolesta tietoinen iän ja hedelmällisyyden yhteydestä :)Tällaiset kysymykset on kohtalaisen tökeröitä, kun ei voi tietää mitä toisella on taustalla.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat