"Kesän viimeinen ilta" kirjoitin päiväkirjaani kolmisen vuotta sitten elokuun viimeisenä iltana. Silloin todella tuntui siltä, että kesä tuli tuona iltana päätökseensä - lämpöä oli riittänyt pitkälle elokuuhun, mutta tuona iltana Skifferissä ilmassa tuoksui jo syksy. Toisin on ollut tänä kesänä, ja tällaisen "elokuu on kesäkuu" -optimistinkin on täytynyt tunnustaa jo pari viikkoa sitten, että syksy on todella täällä.

Mutta voi kesä, miksi jo lopuit? Muistan nähneeni toukokuussa unia, joissa kesä havahduin ahdistuneena siihen, että kesä oli mennyt ohi enkä ollut ehtinyt tehdä mitään. Onneksi tämä ei ollut enneuni, vaan ehdin ottaa kesästä ihan mukavasti irti, vaikka olinkin aika paljon töissä.

Blogi on siitä hauska juttu, että omaa elämää tulee tallennettua ihan eri intensiteetillä kuin ehkä muuten tulisi. Ainakin tällaisinä kesän loppumisen angstailun hetkillä on mukavaa palata katselemaan kesän kuvia ja todeta, että kyllähän sitä tuli touhuttua kaikenlaista, loppujen lopuksi.

Tässäpä on mun kesän kohokohdat:

Kesän eka lämmin päivä ja reissu ystävän kanssa Tallinnaan.

Oulussa, pitkästä aikaa, ystävän häissä (okei, ei ollut kyllä kauhean kesäinen fiilis).

Espanjassa oli jo lämmintä :)

Kesäkuinen torstai-ilta ja Taste of Helsinki.

Suunnistuskauden avaus (ja näillä näkymin päätös, hehe).

Ihana juhannus ystävien kanssa!

Allas Sea Poolilla tuli käytyä usein, ja aloitin myös työmatkapyöräilyn kesäkuun lopussa.

Turussa jokilauttailemassa.

Ihania iltoja kavereiden ja ruuan parissa tuli vietettyä useampaan otteeseen.

Lapissa oli mielettömän kaunista!

Helsingissäkin oli kesä, ainakin joinain päivinä.

Kesä sisälsi myös mahtavia urheiluhetkiä siskon ja muiden treenikavereiden kanssa.

Näihin kuviin ja tunnelmiin! Ihanaa alkavaa syyskuuta kaikille. :)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat