"Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä" ajattelin eilen, kun könähdin yli Sonera Stadionilla sijainneen HCR:n maaliviivan. Olin maalissa tosi puhki, ja ajatuksetkin pyörivät negatiivisissa sfääreissä jonkun aikaan. Onneksi ne kuitenkin kääntyivät positiivisiksi suht nopsaan, ja aika pian osaisin jo iloita juoksustani. Mutta pidemmittä puheitta, tässä olisi luvassa jonkinlaista kisaraporttia.

Kuten alkuviikosta kirjoittelin, fiilikset HCR:n suhteen olivat vähän kaksijakoiset. Toisaalta olin tehnyt tosi hyviä treenejä, toisaalta taas kisat, jotka ehdin ennen HCR:ää juosta olivat kaikki enemmän tai vähemmän floppeja. Tuntui, että olin paljon paremmassa kunnossa kuin kisatulokset antoivat ymmärtää, ja siksipä vähän jännittikin, että miten puolikkaalla käy.

HCR starttaa ilmeisesti liikennejärjestelysyistä aina iltapäivällä, ja niinpä odottavan aika oli pitkä lauantaina venailla kello kolmen lähtöä. Nukuin pitkään ja söin aamiaisen kympiltä, ja sen jälkeen vain hengailin, venyttelin, kävin kaupungilla ja tein kotihommia. Yhden aikaan söin vähän välipalaa ja join urheilujuomaa ja Red Bullin. Viimein kello oli kaksi, ja siskoni, joka toimi tällä kertaa huoltojoukoissa, tuli hakemaan minua kisapaikalle.

Tein ennen kisaa tutun verkan: vartti höntsää, sen jälkeen neljä minuuttia kisavauhtia ja päälle vielä hieman höntsää. Sisko vei verkan aikana kamat säilytykseen ja kävi hankkimassa vettä, jotta sain vedettyä geelin ennen starttia. Kymmenen minuuttia ennen lähtöä tein vielä kolme aukkaria, ja sen jälkeen siirryin lähtökarsinaan. Verrytellessä kroppa tuntui yllättävän hyvältä: verryttely oli tehnyt tehtävänsä. Mahassakaan ei mikään hölskynyt, mikä oli plussaa.

Kauan odotettu starttilaukaus pamahti viimein kolmelta, ja lähdin matkaan hyvillä fiiliksillä Daruden pauhatessa taustalla. Jengi lähti painamaan aika kovaa, ja itse koetin vähän himmailla - liian kova aloitus ei sovi minulle. Juoksuvauhtia oli yllättävän vaikeaa seurata, sillä GPS ei ole siihen kisassa kovinkaan luotettava, ja pian huomasin, että kilsakyltitkään eivät pitäneet paikkaansa. Mulla oli tavoitteena lähteä noin 4.35min/km -vauhtia, ja ekan kilsan kellotinkin suurin piirtein tuohon aikaan, mutta yllättäen toinen kilsa oli 4.20, vaikka vauhti tuntui suht samalta. Joka tapauksessa juoksu tuntui startin jälkeen rullaavan ihan mukavasti!

Viiden kilsan väliaikapistettä odotellessani mua alkoi todella nyppiä se, että kilsakyltit oli aseteltu aivan päin prinkkalaa. Vitosen väliaikapiste oli varmastikin 200 metriä liian myöhään, eikä kellottamani väliaika luonnollisesti pitänyt yhtään paikkaansa. Kuinka ärsyttävää! No, onneksi tiesin tämän, niin jatkoin vaan rauhassa omaa tahtiani enkä lähtenyt kirimään.

Vitosen jälkeen kaarretiin Hietaniemeen, josta taas edettiin kohti Seurasaarta. Alkumatkan tasaisuus päättyi Paciuksenkadun nousuun, jossa jalat menivät jo hieman hapoille, vaikka hidastinkin hieman vauhtia. Sain kuitenkin hapot karistettua, ja kympin väliaikaan (joka oli suurin piirtein oikeassa kohdassa) saavuin ajassa 44.40. Juomapiste oli väliaikapisteen jälkeen ärsyttävästi ylämäkeen, ja vaikka siskoni antoi minulle vettä, oli geelin ottaminen aikamoisen sähellyksen takana.

Kympin jälkeen matka jatkui kohti Pikku-Huopalahtea. Matka alkoi tässä vaiheessa jo vähän painaa, ja ensimmäinen takaisku tuli vastaan Etelä-Haagan sillan ylityksissä. Jalkani eivät meinanneet toipua sillan ylityksestä millään, ja pian seurasikin hivuttavaa nousua kohti Pohjois-Haagaa. Huomasin kellostani, että vauhti alkoi hiipua, ja epätoivoiset ajatukset alkoivat täyttää mieleni.

Kun vihdoin 15 kilometrin juoksun jälkeen käännyimme Keskuspuistoon, mieleni ui jo aika synkissä vesissä. Manailin päässäni niin raskasta reittiä, väärin sijoitettuja kilometrikylttejä ja huonoa kuntoani. Päätiin, etten koskaan enää osallistu HCR:lle ja aloin kyseenalaistaa jo koko juoksuharrastuksen järkevyyden. :D Vauhti tuntui niin hitaalta, etten enää viitsinyt katsoa edes kelloa. Hautasin haaveet enkasta ja päätin, että olen tyytyväinen mihin tahansa loppuaikaan.

17 kilometrin kohdalla minut ohitti mies, joka alkoi jutella kaikennäköistä, ja yhtäkkiä huomasin, että pystyn juttelemaan hänen kanssaan ihan hyvin eikä juoksukaan tuntunut enää niin pahalta. Huomasin, että kun sain negatiiviset ajatukset karistettua mielestäni, pystyin lisäämään hieman vauhtia. Niinpä kurjuudessa vellomisen sijaan aloin hokea mielessäni erilaisia mantroja, ja sain kuin sainkin fokuksen takaisin juoksemiseen, ja keskivauhti alkoi nousta. Vähän ennen 18:n kilsan kylttiä minut ohitti nainen, jonka peesiin päätin lyöttäytyä, ja vauhtini nousi entisestään.

Viimeisen 1,1 kilsaa koetin painaa niin kovaa kuin pääsin, ja pienistä ylämäistä huolimatta tulin tuon matkan tosi kovaa. Maaliin päästyäni olin tosi uupunut, ja hetken aikaa oli pakko istua nurmella ennen kuin jaksoin lähteä hakemaan herkkuja maaliintuloalueelta. Maalissa siskoni kertoi loppuajakseni 1.35,32, joka on itse asiassa uusi ennätykseni! Paransin reilulla minuutilla parin enkkaani, jonka tein HHM:llä kesällä 2015.

Alkuun en jotenkin osainnut iloita enkasta, sillä olin niin hapoilla rankasta kisasta. Olin myös tavallaan haaveillut kovemmasta ajasta - treenien perusteella olin ajatellut pystyväni jopa 1.33 loppuaikaan. On kuitenkin pakko olla tyytyväinen 1.35 aikaan, sillä reitti oli sen verran rankka. Ennen kaikkea olen iloinen siitä, etten ankeista tunnelmista huolimatta luovuttanut, ja sain nostettua vauhdin takaisin entiselle tasolle viimeisten neljän kilsan aikana.

Vaikka kisan jälkeen fiilikset olivat vähän ankeat,  mieli alkoi piristyä erittäin tyytyväinen suoritukseeni ja uuteen ennätykseeni. Tästä on hyvä mennä kohti kesää ja uusia kisoja! Mäkinen reitti ja pielessä olleet kilsakyltitkin alkoivat unohtua, kun maalihuolto tarjoiluineen ja varustesäilytyksineen pelasi kuin junan vessa. Stadionille oli kiva jäädä hengailemaan ja kannustamaan kaverit maaliin.

Kommentit (3)

Elisa

Aika hieno suoritus, että teet enkan tuollaisella vaikean tuntuisella juoksulla! ☺

Maratoonari

Moi Sansu! Näitä kisaraportteja on niin kiva lukea. Nuo epätoivon fiilikset kuulostaa niin tutuilta, koska itsekin juoksen maratoneja. Huikeeta, että pystyit kaikesta huolimatta sisuuntumaan ja juoksit mielettömän hienon ajan!
Kiitos kivasta blogistasi! :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat