Tällä kaudella on tullut kisailtua huomattavasti vähemmän kuin parina viime vuotena, jolloin olen aloittanut kisakauden ja huhtikuussa ja ravannut jos jonkinlaista kisaa keväästä myöhäiseen syksyyn. Vähäisestä kisaamisesta huolimatta minulle on kehittynyt jonkinlainen mentaalinen blokki kymppiä kohtaan: se on matka, jota olen kuluneen kauden aikana eniten juossut, mutta jolla ei ole tullut yhtään onnistumista. Päin vastoin, jokainen kympin kisa on ollut enemmän tai vähemmän pieleen mennyt, ja koko matka on alkanut ärsyttää.

Kymppiä kohtaan minulla on ollut pitkään viha-rakkaus -suhde. Tavallaan kymppi on kiva: se on kuitenkin lyhyt matka, joka on nopeasti ohi ja josta palautuu säädyllisessä ajassa. Toisaalta taas kymppi on kumminkin sen verran pitkä, että siinä ehtii mennä todella hapoilla. Se on raaka matka, joka pitää juosta loppuviimein aika kovaa, alusta loppuun.

Epäonnistuneista kympin juoksuista huolimatta olin jo kauan sitten päättänyt, että osallistun Vantaan Hiekkaharjussa järjestettävään aluemestaruus-ratakymppiin. Niinpä hyppäsin keskiviikkona töiden jälkeen I-junaan ja melkein samoin tein alkoi kaduttaa: 25 kierrosta yleisurheilukentän ympäri ei sillä hetkellä kuullostanut kaikista rattoisimmalta tavalta viettää keskiviikko-iltaa. Vähäinen kisaaminen on kohdallani selvästi johtanut siihen, että kisoihin on yhä korkeampi kynnys lähteä! No, onneksi tuolloin istuin jo junassa nokka tukavasti kohti Hiekkaharjua, joten en voinut peruakaan.

Tulin paikalle vähän viime tingassa, joten jouduin lähtemään heti verryttelemään. Tein tutut verkat: reilu vartti höntää, neljä minuuuttia kisavauhtia, hieman höntsää päälle ja lopuksi venyttelyt. Kroppa ei todellakaan tuntunut mitenkään vahvalta, ja jaloissa painoi edellisen viikonlopun vaellukset ja maratreenit. Ilma tuntui kylmältä, lihaksia kolotti ja mieli tuntui jälleen keksivän kaikennäköisiä tekosyitä sille, miksi juoksu ei tulisi kulkemaan.

Onneksi kisapaikalla tunnelma oli mukava, ja radalla raikasi jopa musiikki. Kavereitakin oli tullut kisaamaan useampia, mikä myöskin helpotti edessä olevaa urakkaa. Yleisen sarjan miehet olivat kisanneet meitä ennen, ja meidän yleisen sarjan naisten kanssa matkaan lähti samaan aikaan veteraani-sarjan miehet. Viivalla oli siis mukavasti porukkaa!

Starttilaukauksen pamahduttua lähdin rauhassa liikkeelle, sillä olin tullut siihen tulokseen, että edeltävistä kympin kisoistani noin 99% oli mennyt pieleen liian kovan alkuvauhdin vuoksi. Sain eteeni eräästä veteraanimiehestä kivan selän, jonka takana oli hyvä juosta. Eka kilsa meni rauhallisesti 4.20, ja seuraava tonni vain sekunnin pari nopeammin. Kroppa tuntui parin kilsan jälkeen yllättävän hyvältä, ja mielikin alkoi motivoitua juoksuun. Sain pian kiinni seurakaverini, jonka kanssa taivalsimme yhdessä pari kilometriä.

Neljännen kilsan jälkeen huomasin, että joukkoamme vetävä veteraanimies alkoi ehkä osoittaa hieman hyytymisen merkkejä, ja niinpä siirryin kohteliaasti joukon kärkeen. Kiristin vauhtia kuitenkin sen verran, että muu porukka alkoi jäädä hieman jälkeen. Juoksu tuntui tosi hyvältä, ja kellottelin kilsoja tasaisesti 4.11-4.13 välille. En muista, milloin viimeksi kympin juokseminen olisi tuntunut yhtä rennolta!

Kahdeksannen kilometrin jälkeen alkoi juokseminen jo vähän tuntua, mutta päätin silti kiristää hieman vauhtia. Vauhti ei kuitenkaan kiristynyt toivotulla tavalla - kroppa oli jotenkin kankea, eikä irtiottokykyä löytynyt. Aikaisempina vuosina olen juossut paljon enemmän vitosia ja kolmosia, jotka ovat tänä vuonna jääneet väliin. Todennäköisesti lyhyempien matkojen puuttuminen on vaikuttanut kirikykyyn siinä määrin, ettei koneesta vaan irtoa tarpeeksi kierroksia.

Loppukirit jäivät siis yritykseksi, mutta se ei haitannut, sillä maaliin saavuin ajassa 42.27. Tein siis kympin ennätykseni, mutta ennen kaikkea olin tyytyväinen siihen, että en kantannut niin kuin muilla tämän vuoden kympeillä olen tehnyt. Sen sijaan juoksin tasaisen juoksun ilman pienintäkään ketutusta. Siihen olen tyytyväinen - toki ennätykseenkin myös. Tästä on hyvä jatkaa kohti Ljublijanaa. :)

(Ensimmäinen kuva: Eeri-Mari Rönnberg)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat