Kissakuvat eivät ehkä ole sitä perinteisintä blogini sisältöä, mutta voin vakuttaa, että kissoilla on ihmisen hyvinvointia erittäin huomattavasti lisäävä vaikutus! Tämän aasinsillan avulla voin siis julkaista muutaman ihanan kissakuvan täällä blogissani.

Olen aina ollut kissaihminen, ja meillä kotona oli aina kissoja, vanhemmillani on vieläkin yksi. Itselläni ei kuitenkaan aikuisiällä ole ollut omaa kissaa: lemmikki ei valitettavasti ole sopinut liikkuvaan elämäntyylini. Tällä hetkelläkin kissahaaveet ovat vähän jäissä, sillä poikakaveri väittää olevansa kissoille allerginen (onneksi siedätys on päivän sana, ehkä meillekin jonain päivä kissi saadaan ;)).

Onneksi siedätyshoitoa ja akuuttia kissakuumeen lievennystä tarjoavat aika ajoin siskoni kissat, Rontti ja Roosa, jotka ovat meillä hoidossa aina siskoni matkustellessa. Rontti ja Roosa ovat suloisia ja hyvätapaisia brittikissoja, joita on ilo hoitaa! He ovatkin muutaman kerran esiintyneet blogini sivuilla ohimennen ja keränneet muutamia kehuja ja kommentteja.

Rontti ja Roosa ovat tälläa erää meillä ensi viikkoon, joten kuvia heistä voi olla vielä myöhemminkin luvassa. Sillä välin "pullukoiden" kuvia voi käydä halutessaan katselemasta Instagramiasta nimimerkin rontti_and_roosa takaa :)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat