Hiljattain eräs ystäväni kyseli minulta, että miksi tykkään juoksemisesta. Häntä erityisesti kiinnosti se, etttä enkö koe tylsäksi jolkotella menemään ylhäisessä yksinäisyydessän. Ystäväni itse on henkeen ja vereen joukkue- ja parilajien ystävä, ja on aina pitänyt juoksua yksinäisten susien lajina.

Mietin ystäväni kysymystä vähän kummissani, sillä juoksu on pitkään kiehtonut minua nimeomaan sosiaalisten aspektien vuoksi. Ehkä joskus kymmenen vuotta sitten, kun aloitin juoksemaan, juoksin lähestulkoon aina yksin. Silloin juoksu ei ollut niin suosittua: tuntui, että ihmiset joko juoksivat tosissaan tai sitten eivät ollenkaan. Mitään kasuaaleja lenkkiporukoita ei ollut, eikä Oulun kokoisessa kaupungissa kyllä mitään juoksukoulujakaan.

Juoksu alkoi sosiaalistua omalta osaltani selvästi muutamia vuosia sitten. En osaa sanoa, että mikä oli muutoksen syynä: ehkä lajista tuli suositumpi ja jollain tapaa helposti lähestyttävämpi. Yhtäkkiä yhä useammat kaverini alkoivat hölkkäillä huvikseen, ja heitä oli helpompi saada lenkille mukaan. Tämä madalsi kynnystäni pyytää ihmisiä kanssani juoksemaan, ja pian huomasinkin, että lenkkiseuraa alkoi löytyä aiempaa helpommin.

Suurin läpimurto "sosiaalisella juoksu-urallani" tapahtui muutettuani Helsinkiin ja liityttyäni Runner's High:n eliitti-ryhmään. Esimakua ryhmän kanssa juoksemisesta olin saanut ollessani Jenkeissä vaihdossa, ja harmittelin vaihdon loputtua pitkään ryhmätreenauksen päättymistä. Runner's High:n porukka oli monella tapaa vastaus kaipaukseeni: yhtäkkiä ympärilläni oli samanhenkistä, tavoitteellisesti juoksevaa porukkaa. Joka toinen viikko tapahtuvissa yhteistreeneissä sparrasimme toinen toisiamme, ja aina tuli juostua vähän kovempaa ja paremmin, kun kaveri oli vierellä kirittämässä.

Ryhmäjuoksun ilot eivät jääneet vaan treeneihin, vaan saman porukan myötä kynnys osallistua kaikenlaisiin pikkukisoihin madaltui, ja löysinkin itseni yhä useammin milloin mistäkinpäin pääkaupunkiseutua raastamasta. Juoksukisojen kautta tutustuin taas uusiin lajin harrastajiin ja sain jälleen lisää uusia lenkkikavereita.

Pyrin bongaamaan aina uusia juoksukavereita minne tahansa menekin. Olen houkutellut juoksemaan niin työkavereita kuin random-reissututtavuuksiani. Mieleenpainuvimpia lenkkejä ovatkin olleet monet reissun päällä ennalta tuntemattomien juoksijoiden kanssa heitetyt lenkit! Muun muassa Johannesburgissa kävin juoksemassa paikallisen miehen kanssa tunnin metsälenkin hänen koiriensa kanssa - yksin en moisia reittejä olisi kyllä löytänyt.

Voisinkin siis sanoa, että juoksu on minulle nykyään enemmän joukkuelaji kuin yksilölaji, ja teen ehdottomasti suurimman osan lenkeistäni jonkun seurassa. Joskus menee jopa pari viikkoa niin, ettein juokse yhtäkään lenkkiä yksin! Juoksulenkit on ihan mahtava tapa nähdä kavereita, sillä suurin osa kavereistani juoksee. Juoksutreffeillä tulee löytyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: hoidettua päivän treeni sekä vaihdettua kuulumiset. Erityisesti pitkät lenkit on kiva juosta kaveriporukalla!

Kovat treenitkin teen nykyään kaveriseurassa. Aina ei välttämättä tarvitse tehdä just samaa treeniä, etenkin jos treenin tekee radalla tai matolla. Omaa suoritusta helpottaa jo pelkästään se, kun joku huhkii samaan aikaan rinnalla, vaikka meneekin eri tahtia. :)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat