Eilen juoksin viimeisen juoksukisan Etelä-Afrikassa ja samalla varmaan viimeisen kisan koko vuoteen. Täällä kaupunki alkaa virittyä lomatunnelmaan, ja lomille laskeutumisen kunniaksi eilen järjestettiin Waterfrontissa "auringonlaskun kymppi". Laitoin ilmoittautumisen tapahtumaan jo aikoja sitten, sillä ajattelin, että se on hieno tapa sineitöidä Etelä-Afrikassa vietetty juoksuvuosi.

Eilen aamulla aloin kuitenkin epäröidä osallistumistani, sillä jo kymmenen aikaan oli todella kuuma. Lämpömittari lähenteli kolmeakymppiä, eikä kaupungissa poikkeuksellisesti ollut edes tuulenvirettä! Päätin kuitenkin, että matkaan on lähdettävä, oli mikä oli. Helteistä uupunut poikakaverini kuitenkin päätti jo aamulla, että hänen osaltaan kisa on DNS.

Lämpötila ei valitettavasti kauheasti laskenut iltaa kohden, ja kun viiden aikaan lähdin verryttelemään, oli lämpöasteita 28. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta suorastaan väkivaltaisen kuumasti, ja päästyäni Waterfrontiin ajattelin, että kisa tulee olemaan tuskaa. Kävin hakemassa numerolapun enkä tehnyt edes kovin kummoisia verryttelyjä, sillä en halunnut paistua ennen suoritusta.

Kisa starttasi vartin yli kuusi, ja pistoolin pamahdettua yli kaksituhatta juoksijaa kirmasi matkaan. En vieläkään meinaa uskoa, että miten suuria juoksutapahtumat täällä on - "pikkukisoissakin" on helposti pari kolme tuhatta osallistujaa! On ihan huippua, että juoksu on suosittua, mutta valitettavan usein kisat ovat todella ruuhkaisia - niin kuin eilenkin. Vaikka pääsin lähtemään matkaan suht edestä, hukkasin startissa aikaa parisenkymmentä sekuntia, kun en päässyt juoksemaan kunnolla.

Helteestä huolimatta kisa starttasi mukavasti. Alun törttöilyn jälkeen laitoin ehkä vähän turhan ison vaihteen päälle, ja kaasuttelin alamäkivoitteiset ekat pari kilsaa melkein neljän minuutin kilometrivauhtia. Reitin tasaannuttua tasaantui mun vauhtikin, ja olo alkoi tuntua kuumalta suht nopeasti. Eka juomapiste oli kolmen kilsan kohdalla, ja vaikka en yleensä kympillä juo, nyt vedin vettä kaksin käsin ja kaadoin päähänkin pari pussillista.

Vitosen väliaikaan tulin ajassa 21.15, mihin olin tosi tyytyväinen. Aika pian vitosen jälkeen kone alkoi mennä jo punaisella, ja olin todella kuumissani. Seiskakilsan jälkeen vauhti tippui jo aika paljon, ja olo oli tulikuuma! Edes juomapiste ei tuonut helpotusta. Manasin itseäni ja päätin, etten koskaan enää milloinkaan tule juoksemaan yli viiden kilsan kisaa tällaisessa helteessä.

Viimeiset pari kilometriä olivat todella tuskalliset, ja maaliiin saavuin ajassa 44.40-44.50. Olin tosi yllättynyt loppuaikaan, koska kelloni näytti keskivauhtia 4.24min/km ja sillä loppuajan pitäisi olla aika tasan 44 minuuttia. No, aika pian kuulin, että kisan järjestelyt olivat menneet pieleen ja meidät oli ohjattu kääntymään väärästä risteyksestä, ja ylimittaa kisalle kertyi 200-250 metriä! Ylimitta ei sinänsä minua mitenkään harmittanut, sillä vääränpituiset reitit on täällä enemmän sääntö kuin poikkeus! Joskus vaan ihmetyttää, että miten vaikeaa reittien mittaaminen voi oikein olla. :D

Kisan jälkeen jouduin keräilemään itseäni aika kauan, sillä olo oli kuumuuden takia kerrassaan karmea. Onneksi maalissa tarjoiltiin kokista ja poikakaverikin oli kannustamassa, se auttoi elpymään! Nyt on sitten juoksuvuosi paketoitu, ja vaikka kisa oli rankka kokemus, olen iloinen, että osallistuin ja olen taas yhtä kokemusta rikkaampi. :)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat