Ajattelin ensin, etten kirjoittelisi tästä kisasta tänne ollenkaan, sillä ajattelin epäonnisten juoksukokemusten jakamisen lietsovan epämotivaatiota. Mutta sitten ajattelin, että ehkäpä kuitenkin - jokuhan voisi saada muuten juoksuharrastuksesta ihan väärän kuvan, jos kirjoittelisin täällä vain huikeita menestystarinoita.

Helsinki Central Park Run juostiin viime lauantaina, juuri sopivasti ennen vappurientoja. Olin ehkä suunnitellut taas vähän optimistisesti aikatauluni, ja aamulla pohdin kisaamisen järkevyyttä, sillä illan bilevalmistelut olivat niin huonolla tolalla. Ennen kisoihin lähtemistä ehdin onneksi siivota kämpän ja pyöräyttää mutakakun. Pieni stressi painoi kuitenkin takaraivossa, kun lähdin kohti Paloheinää.

Paloheinään päästyäni huomasin myös suhtautuneeni sääolosuhteisiin optimistisesti: olin nimittäin varustautunut kisaan shortseilla. Paloheinässä lämpöasteita oli ehkä kolme, ja tuuli vihmoi todella kylmänä. Onneksi olin ottanut mukaan verryttelyä varten vanhat triikoot, ja vedin ne shortsien sijasta jalkaan kisan ajaksi.

Verrytellessä fiilis oli ihan hyvä, mutta menin eksymään jonnekin Keskuspuiston syövereihin enkä meinannut millään löytää takaisin Paloheinän majalle. Mulle tuli tosi kiire, ja sainkin juosta aika kovaa, jotta ehdin kympin starttiin! Tulipahan ainakin verryteltyä kunnolla, heh.

Kympin kisa juostiin kahtena vitosen kiekkana suhteellisen tasaista, sekä hiekkaa että asvalttia sisältävällä reitillä. Alku alkoi lupaavasti pieneen alamäkeen, ja eka tonni meni tosi rennosti aikaan 4.08! Arvelin, että vauhtia pitää vähän hidastaa, muttei mitenkään hirvittävästi. Valitettavasti heti ekan tonnin jälkeen iski aivan hillitön puuskittainen vastatuuli, ja vauhti hidastui sen 20 sek seuraavalle tonnille. Vastatuuli kesti neloskilsaan saakka, jonka jälkeen pääsimme juoksemaan sivuttaiseen ja myötäiseen tuuleen, ja vauhtini palasi takaisin ekan kilsan lukemiin.

Valitettavasti nousukiitoni tyssäsi taas vastatuuleen, ja vauhdit tippuivat toisen kierroksen alun jälkeen takaisin 4.30min/km -seutuun. Enemmän kuin tuulta syytän kuitenkin omaa fiilistä: jotenkin vastatuuleen puskeminen masensi mua niin, etten viitsinyt edes yrittää. Kirosin mielessäni osallistumisen koko kisaan ja päätin ottaa homman treenin kannalta, ja vauhtini hidastui myös noiden fiilisten myötä.

Kahdeksannen kilsan jälkeen koetin lisätä vähän pökköä pesään, ja ohitin mun edessä juosseen runsaasti huohottaneen miehen. Oikein kuulin, kuinka hänen hengitys vielä tiukkeni hänen lähdettyä jahtaamaan minua, ja sainkin siitä jotain lisäpotkua vikalle puolelletoista kilsalle. Viimeisin kilsan yritin pyristellä myötätuulessa, ja luulenkin, että vauhtini tässä hieman nousi - en kuitenkaan enää jaksanut katsoa kelloa, kun mielessäni olin jo luovuttanut.

Maalissa kello näytti 44.17, enkä ollut tyytyväinen loppuaikaan ollenkaan. Positiivisena tekijänä tosin sanottakoot, että vauhti tuntui tuulesta huolimatta tosi helpolta ja olin vielä ysi-kilsan kohdalla ihan hymyssä suin. Harmittaa vaan, kun treenit on menneet niin hyvin, miksei kisat voi mennä? No, aina ei voi onnistua!

Kisan huippuhetki oli ehdottomasti se, kun tilasin taksin Paloheinän majalle ja karautin sillä kotiin. Verkat ja kaikki sosialisoinnit jäi tekemättä, sillä olin niin kylmissäni kisan jäljiltä. Oli ihanaa istua kaiken sen rääkin jälkeen lämpimän Mersun ihanille nahkapenkeille!

(Eka ja vika kuva: Kimmo Lindeman/Runner's High)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat