Maratonin jälkeen on nähtävästi aina yhtä outo olo - oli takana sitten onnistunut tai epäonnistunut suoritus. Tai oikeastaan tällaisesta ei-niin-optimaalisesta suorituksesta toipuminen näyttää olevan paljon hitaampaa kuin nappijuoksusta, sillä olen huomattavasti ennemmän jumissa kuin maratonin jälkeen yleensä. Toisaalta on kai ihan loogista, että juoksu, joka päättyy nestehukkaan, kanttaukseen ja jalkakramppeihin, vie enemmän voimia kuin hurmoksessa vedetty kiihtyvävauhtinen juoksu. Niin tai näin, jumissa ollaan edelleen.

Henkinen palautuminen epäonnisesta maratonista on myöskin ollut erilaista kuin onnistuneen juoksun jälkeen. Frankfurtin ja Münchenin jälkeen olin jotenkin enemmän takki tyhjänä, ja etenkin Münchenin jälkeen piti vähän kaivaa treenimotivaatiota. Huonosti mennyt juoksu ei mitenkään aktiivisesti harmita minua - näitä kun sattuu - mutta toisaalta ei ole mitään sellaista hullua revanssin janoakaan. Enemminkin on sellainen fiilis, että olisi kiva palailla jo normi lenkkirutiinien pariin. Pimeät illat tuntuvat jotenkin väsyttäviltä ilman lenkkeilyn tuomaa piristystä.

Kuten perjantaina kirjoittelinkin, tarkoituksenani on ollut aloittaa maratonin jälkeen "ylimenokausi" eli vähän palautella kroppaa ja mieltä pitkän treenikauden koittelemuksista. Olin alun perin ajatellut pitää koko viikon lepoa treeneistä, mutta viikonlopun löysät aikataulut, kivat ilmat ja kohtuullisen vetreiltä tuntuneet lihakset houkuttelivat treenaamaan. Lauantaina heitin pienen lenkin kauniissa ja aurinkoisessa säässä, ja sunnuntaina osallistuin kahvakuula-tunnille ja hölkyttelin matolla.

Treenailun lisäksi olen viikonlopun aikana pyrkinyt palautumaan maratonista ottamalla ihan iisisti. Pientä ohjelmaa toki on ollut (mä en osaa vain olla viikonloppuisin), ja lauantaina käytiin kavereiden kanssa katsomassa Helsingin Lääkiksen juhlaspeksi. 3,5-tuntinen esitys oli ihan huikea, eikä missään vaiheessa tylsistyttänyt (niin kuin joskus speksien kanssa käy). Musiikkiesitykset olivat niin hienoja, että olisi voinut luulla kyseessä olevan jonkun ammattilaisjoukon - uskomattoman lahjakasta porukkaa!

Speksin jälkeen kävimme syömässä Uudenmaankadun ravintola Pennyssä. En ollut koskaan aiemmin käynyt kyseisessä paikassa, mutta paikka nousi heti yhdeksi suosikeistani! Söin Pennyssä ehkä elämäni parasta risottoa. Tultiin paikalle vähän myöhässä speksin venymisen takia, ja harmillisesti emme päässeet maistamaan jälkkäreitä. Sen sijaan suunnistimme jälkkäridrinkeille Jätkäsaaren Huutokontrollille.

Tämän päivän kulttuurelämyksestä vastasi Tuntematon sotilas, jonka kävimme katsomassa alkuillasta kaveriporukalla. Leffa oli tosi vaikuttava, niin kuin olin etukäteen ajateltukin. Se, että tiesi, milloin kukin hahmo kuolee, vähensi jännitystä, mutta ehkä hyvä niin, kun olin muutenkin puolet ajasta kaulahuivin takana piilossa!

Nyt syön vielä lounaalta jääneitä kotitekoisia hamppareita iltapalaksi ja sitten alankin nukkumaan. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille :)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat