Kävimme poikakaverin kanssa viime sunnuntaina pyörähtämässä matkamessuilla. Menimme paikalle vähän viime tingassa, vain pari tuntia ennen messujen loppumista. Vähän jänskätti, että onkohan paikalla enää ketään! Käyn aika usein messuilemassa aina messujen vikoilla tunneilla ja se voi olla joku success tai fail. Joskus olen kiertänyt puolityhjässä Messukeskuksessa ja katsonut, kun näytteilleasettajat kasailevat jo kojujaan, ja joskus taas olen saanut roppakaupalla näytteitä ja muuta mukavaa tavaraa, joista he ovat halunneet päästä eroon.

Matkamessuilla messujen loppumisen pystyi kieltämättä vähän aistimaan hieman uneliaasta tunnelmasta. Toisaalta taas joillekin ständeillä oli meininki vielä kohdillaan, ja flamengotanssiesitys oli käynnissä kuin viimeistä päivää. Ihmisiä oli liikkeellä vielä yllättävän paljon, paljon enemmän kuin muilla messuilla, joilla olen känyt ihan niiden viime tunteina.

Etelä-Afrikassa vietetyn vuoden ansiosta meillä ei matkakuume ole ihan niin korkeissa lukemissa kuin yleensä, ja ollaan ajateltu, että ainakin alkuvuosi voidaan elää ilman kaukomatkaa. Talous vaatii pieniä korjausliikkeitä, eikä ihan heti viitsitä sijoittaa paria tonnia reissaamiseen. Eli meidän reissut tulevat sijoittumaan ainakin nyt lähiaikoina Eurooppaan - katsotaan sitten syksyllä, mikä on tilanne.

Olisiko Saariston rengastie yksi kesäreissumahdollisuus?

Sen verran kroonisia reissukuumeilijoita kuitenkin ollaan, että meillä on jo kaksi matkaa tälle vuodelle suunniteltuna. Pääsiäinen on tänä vuonna mukavan myöhään, ja ajateltiinkin, että Euroopassa siihen aikaan voisi olla jo ihan lämpöisääkin. Kohde ei ole vielä ihan 100% lukkoonlyöty: oltaisiin molemmat haluttu Madridiin, mutta Espanja pääsiäisen aikaan on aina vähän riski, kun niin monet kaupat ovat kiinni. Tällä hetkellä ykköspaikkaa pitää Amsterdam, joka voisi olla aika kiinnostava paikka. Kumpikaan meistä ei ole koskaan käynyt Damissa, minkä vuoksi sinne olisi tosi kivaa mennä. Lennot vaan meinaa olla aika suolaisissa hinnoissa.

Toinen jo suunniteltu reissu on matka kesäkuun ekalla viikolla Espanjaan. Poikakaverin kaveriporukka tekee aina parin vuoden välein yhteisreissun jonnekin päin Etelä-Eurooppaa, ja tällä kertaa he vuokrasivat villan Espanjasta, Barcelonan läheltä. Meitä lähtee matkaan reilu kymmenen henkeä, ja ollaan myös vuokrattu kolme autoa, jotta päästään vähän kiertelemään.

Loppuvuodeksi ei olla mitään matkoja ehditty vielä suunnitelemaan. Mitään älyttömiä inspiksiä ei matkamessuilta saatu kylläkään, tosin jotkut meidän reissuideat saivat vahvistusta. Trans-Siperian junamatka läpi Mongolian Pekingiin saakka on yksi sellainen idea, joka on muhinut meidän takaraivossa ja joka täytyy ehdottomasti toteuttaa - se vaan vaatii vähän pidemmän loman. Myös Moselin laaksoon olisi kiva päästä vähän maistelemaan viinejä ja pyöräilemään! Se olisi sellainen reissu, jonka voisi toteuttaa vaikka syyskuussa. :)

Kommentit (3)

Sofia

Hei Sanna!
Inton avustuksella eksyin tänne blogiisi ja mitä pidemmälle postauksia luen, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että olen tänne joskus puolivahingossa jotakin googletellessani päätynyt. Sen verran kiinnostavia juttuja on, että taidan eksyä tänne jatkossakin! :)

Sofia

Olisi kiva nähdä joo, ja meilläkin saa tulla käymään. 😊 Mun on vielä vähän hankala liikkua, mutta ollaan kyllä kotona lähes aina muutenkin.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat