Viikonloppu jäi tällä kertaa vähän lyhyemmäksi, sillä annoin itseni houkuteltavan töihin, ja niinpä pääsin vapaiden viettoon vasta lauantai-aamuna. Toukokuussa tein sellaisen päätöksen, että kesällä en tekisi ylimääräisiä päivystysvuoroja, mutta työntekijäpulasta johtuen päädyin sitten kuitenkin tekemään tämän yhden vuoron. Tykkään kyllä päivystystyöstä, eikä vuoro ollut mikään super kiireinen, mutta valvominen kyllä taas vähän tuntui.

Yleensä menen aina päivystyksen jälkeen kotiin nukkumaan, ellen sitten ole saanut poikkeuksellisen paljon nukuttua yön aikana. Nyt koin kuitenkin hetkellisen piristymisen ja päätin oman sängyn sijasta suunnata Tin Tin Tangoon aamupalalle. Tin Tin Tango on yksi mun suosikkikahviloistani Helsingissä, ja Töölöntorin huudeilla asuessani siellä tuli käytyä aika usein aamupalalla.

Ihanan aamupalan jälkeen väsy kuitenkin yllätti ja päädyin lopulta ottamaan parin tunnin päikkärit ennen illan rientoja. Illaksi ohjelmassa oli tyttöjen ilta, ja oltiin varattu pöytä Skattan Holidaysta. Holiday oli aivan ihanan tunnelmallinen paikka viihtyisine terasseineen, mutta valitettavasti palvelu oli ihan sairaan hidasta. Ruuan pöytään saamisessa kesti yli puolitoista tuntia, ja nälkäisen aika odottaa oli pitkä. Tilaamani Salmon Bowl oli makoisa, mutta ei mikään tajunnanräjäyttävä.

Holidaystä mentiin vielä Kallioon istumaan iltaa Siltasen terassille. Siltanen on mulle jotenkin sellainen paikka, josta tulee aina ihan kesäfibat. Tykkään muutenkin Kallion letkeästä tunnelmasta.  Väsystä johtuen ilta ei jatkunut mitenkään erityisen myöhään, ja kotona olin tutimassa jo hyvissä ajoin.

Tänään nukuin pitkään, ja aika pian aamupalan jälkeen suuntasin lenkkeilemään aurinkoiseen säähän. Viime aikoina olen tykännyt juosta tosi paljon Keskuspuistossa, ja niinpä suuntasin jälleen kerran sinne. Pari tuntia ja parikymmentä kilsaa menivät kuin siivillä, vaikka juoksinkin yksin.

Sunnuntai-illan suunnitelmat saivat vähän uusia käänteitä, kun toinen hoidokki-kissoistamme sairastui ja hänet piti viedä Viikkiin pieneläinpäivystykseen. Tai oikeastaan kissa sairastui mahatautiin jo perjantain ja lauantain välisenä yönä, mutta hänen yleistilansa meni huonommaksi vasta tänään. Poloinen vaan nyhjötti, ei syönyt eikä juonut ja alkoi vaikuttaa kuivuneelta, ja niinpä vein hänet arvioon. Nesteytys ja lääkkeet tekivät tehtävänsä, ja muutaman tunnin päästä sairaalasta kotiutui paljon parempivointinen kissa!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

Kommentit (1)

Karssu

Kiitos ihanasta blogista! Kuvat on tosi kauniita ja kirjotukset piristäviä, odotan aina oikein innolla joko on tullu uutta päivitystä blogiin! Ihanaa kesänjatkoa, jatka samaan malliin! =)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat