Vuosi vaihtui, ja samalla tuli sanottua heipat varmaan tähänastisen elämäni parhaalle vuodelle. Toivon todella, että 2016 pistää vielä paremmaksi - ainakin vuosi tulee olemaan erilainen, jos ei muuta. Mutta toivottavasti myös onnellinen!

Uuden vuoden bileissä vedimme pienen kierroksen, jossa kukin muisteli mennyttä vuotta ja sen kohokohtia. Aika moni kaveri oli tehnyt jotain merkittävää, kuten ostanut asunnon, mennyt naimisiin, valmistunut tai saanut pysyvän työpaikan. Mietin siinä sitten, että mitähän merkittävää itse sain aikaan. Kuluneen vuoden aikana en sinänsä tehnyt mitään kauhean ihmeellistä. Olin aika paljon töissä, reissasin neljässä eri maassa, hengailin paljon kavereiden kanssa ja niin edelleen, aika perusjuttuja siis.

Vuoden parhaita juttuja eivät siis olleet mitkään erityiset teot. Luonnollisesti paras juttu tässä vuodessa on ollut parisuhde. Poikakaverini ei ole minulle pelkästään onnen lähde, vaan hänen kauttaan ja avullaan olen kehittynyt ihan todella paljon ihmisenä. Toki psykologinen itsetutkiskelu täytyy tehdä itse, mutta parisuhde on antanut hyvät raamit siihen. Vuoden antoisimpiin juttuihin kuuluu siis myös itsetuntemuksen lisääntyminen! Onneksi sen suhteen työsarka ei lopu ihan heti, ja toivottavasti tämän vuoden lopulla olen tässäkin asiassa viisaampi.

No, ehkä tässä on ollut nyt tarpeeksi vanhan vuoden muistelua. :) Uuden vuoden ensimmäiset päivät ovat ainakin olleet tosi kivoja ja ne ovat pitäneet sisällään hyvää ruokaa ja todella paljon laiskottelua. Toivottavasti tämä aloitus ei ole mikään pysyvä tendenssi, sillä en muista milloin olisin ollut näin laiskalla tuulella viimeksi!

Eilen kävimme Kiilassa uuden vuoden brunssilla ja illalla tilasimme vielä pitsat. Piti mennä lenkille, mutta väsytti ja sohva vei voiton. Nukuin yöllä kymmenen tuntia, mutta aamupalan jälkeen sain sentään raahauduttua pitkikselle. Jotta homma ei menisi liian reippaaksi, tein pannukakkua ja illan olen köllinyt sohvalla. Ehkä ihan hyvä, että huomenna on töitä!

Hyvää alkanutta vuotta teille kaikille. :)

Kommentit (1)

Kisulainen

Heippa! Voi että näistä sun julkasuista tulee niin hyvälle mielelle. Vaikutat kerrassaan ihanalta ihmiseltä. Ja niinhän se on, että hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita! :) Kaikkea hyvää sulle ja suuuuuuri kiitos siitä, että jaksat pitää tätä blogia ja ilahduttaa mua kerta toisensa jälkeen.

-K-

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat