Kirjoitukset avainsanalla mitä ajattelin tänään

Hoihhoijaa, välillä ihan huvittaa, että miten täällä blogissani aina saarnaan hyvinvoinnista, asioiden priorisoinnista, levosta ja muista hyvinvoinnin kulmakivistä, ottaen huomioon sen miten usein onnistun sähläämään oman elämäni suhteen. En tiedä, miten välillä onnistunkaan sössimään kaiken niin, että eteeni tulee tilanteita, joissa yhtäkkiä niskaani kaatuu hullun lailla tekemistä. Tietenkin juuri noille hetkille olen buukannut työvuoroja tai pisteenä iin päälle sairastun flunssaan!

No, kai tämä kaikki on vain elämää, ja asiaan kuuluu välillä se, ettei kaikkea voi hallinoida. Aina ei voi elää täydellisessä balanssissa, vaan välillä eteen tulee juttuja, jotka saavat aikataulut heittämään härän pyllyä. Noina hetkinä täytyy vaan tinkiä jostain, ja koettaa porskuttaa parhaansa mukaan eteenpäin. Kai se on tärkeintä, että elämä ei ole koko ajan yhtä kaaosta.

Tämän esipuheen jälkeen varmaan kaikki hoksaavat, että viime viikon aikana hommat eivät ole menneet kuin Strömsössä. Kiirettä on puskenut, töissä on riittänyt uusia käänteitä, ja "mini-gradukin" on tuottanut päänvaivaa. Lopputyö, jonka piti olla mitaltaan parikymmenta sivua, on tällä hetkellä menossa sivulla 104. En varmaan koskaan pääse työstä eroon, sillä näillä näkymin se venyy kohta väikkärin mittaiseksi, argh.

Tällaisina täyteen buukattuina hetkinä tulee aina jotenkin niin ristiriitainen olo. Tiedostan hyvin, että ihminen tarvitsee lepoa, ja pohjimmiltaan mukavuudenhaluisena ihmisenä yleensä sitä pyrin itselleni järjestämään. Toisaalta taas jollakin tapaa nautin siitä tunteesta, kun on päällä on erilaisia projekteja.

Vaikka tällä hetkellä minusta tuntuukin, että lopputyö ei tule valmistumaan koskaan, on ajatukseni jo tulevaisuudessa - minkä projektin aloitan sitten, kun MPH-tutkinto on saatu pakettiin? Järkeni tavallaan sanoo, että nyt ei kyllä pitäisi aloittaa mitään uutta, mutta tunnepuoli on eri mieltä. Tuntuu, että kaipaisin kuitenkin jonkun uuden haasteen elämääni. Se on tosin pakko sanoa, että mihinkään massiivisiin, omaa aikaa tai rahaa kauheasti vieviin (akateemisiin) juttuihin en kyllä lähde mukaan,

Uusien haasteiden kaipuu on saanut minut miettimään, että mikä ihme minua oikein vaivaa - miksi koko ajan pitää olla jotakin? Onko "normaalia", että koko ajan on jotain tavoitteita, jokin projekti päällä?

Luin sopivasti tänään Uudesta Muusasta Eeva Kolun aihetta sivuavan tekstin. Hänen mukaansa on "terve ja epäterve tapa asettaa tavoitteita". Epäterveet tavoitteet syntyvät sitten kun -ajattelun pohjalta, ajavat niiden asettajan jahtaamaan onnea pahimmassa tapauksessa ulkopuolisten paineiden sanelemana. Terveet tavoitteet sen sijaan tulevat Kolun mukaan itsensä ja olosuhteiden hyväksynnästä ja siitä pohdinnasta, miten tulevaisuudessa haluaisi että asiat menevät, jotta ne menisivät optimaalisemmin.

Tämän tekstin jälkeen inspiroiduin pohtimaan, mikä saa juuri minut asettamaan itselleni tavoitteita. Teenkö asioita, koska niitä pitää tehdä? Haluanko pitää itseni kiireisenä, että en huomaisi elämäni tyhjiä aukkoja? Vai haluanko vaan tuntea itseni tärkeäksi?

Huojentuneena totesin, että se ei ole ainakaan sitten kun -ajattelu. En kuvittele, jokin tutkinto tai maratonaika tai mikään muukaan tekisi minusta maagisesti jotenkin hurjan paljon onnellisemman (tai no, pakko myöntää, valmis lopputyö roikkuvan sijaan kyllä parantaisi hyvinvointiani merkittävästi). Olen ihan hyvä tällaisenaan, tai ainakaan millään suoritteilla en pysty omia vajavaisuuksiani parantamaan. Joskus aikaisemmin ehkä teinkin jotain juttuja siksi, että pakenin tiettyjä ongelmiani, mutta mielestäni elämässäni ei tällä hetkellä ole mitään pakenemista.

Sen sijaan tavoitteiden asettaminen on minulle tapa elää, haastaa itseäni, saada kipinää arjen keskelle. Niiden ei tarvi olla mitään suureellisia - joskus olen käyttänyt kuukausia lueskellen psykologiaa, joskus taas tehnyt töihin liittyviä projekteja, joskus taas opetellut meditoimaan. Harvoin teen mitään vaan asioiden saavuttamisen vuoksi, vaan sen sijaan, että haluan haastaa itseni, oppia jotain uutta tai inspiroitua. Yksi mahtavimmista asioista elämässä mielestäni on tehdä asioita intohimolla!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Jostain syystä aina elokuun alussa mieleni tekee kirjoittaa blogipostaus otsikolla "vielä on kesää jäljellä", heh. Harmi, kun tuo biisi on niin kulunut, sillä se sopii elokuun alkuun kuin nyrkki silmään!

Elokuu on nimittäin vielä ihan oikeasti kesäkuukausi, eikä mikään "syksyn aloituskuukausi", niin kuin typerä Stockan mainos sanoo. Niinä kesinä, kun olen viettänyt lomaa, olen yleensä aina pitänyt loman vasta loppukesästä ja olen tykännyt siitä. Elokuussa on viime vuosina ollut tosi kivat kelit, ja paljon kesätapahtumiakin on vielä edessä. Suomen kesä on jo valmiiksi niin lyhyt, ettei sitä kannata enää lyhentää kuukaudella!

Tälle viikonlopulle meillä oli harvinaisen vähän suunnitelmia, ja ihan kiva niin. Laskeskelin, että olen viimeksi viettänyt perjantai-illan kotona joskus toukokuun puolivälissä, joten oli tosi ihanaa vaan katsoa leffaa ja kokkailla perjantaina kotosalla! Muuten viikonloppuun mahtui sopivasti kaikenlaisia pikku "suoritteita": brunssit molempina päivinä, kympin kisa lauantai-iltana ja pulikointia Allas Sea Poolissa.

Aina silloin tällöin saan kommentteja niin blogissa kuin oikeassa elämässäkin touhukkaasta elämäntyylistäni. Täällä blogissa elämäni menevyys tietenkin korostuu, koska tämä blogi kertoo nimenomaan elämäni "suoritteista", kuten juoksemisesta ja siihen liittyvistä jutuista, eikä niinkään sielunelämästäni. Mutta kyllä ihan oikea elämänikin on varsin tapahtumarikasta.

Olen aina ollut kova menemään ja touhuamaan. Rakastan tehdä asioita, kokeilla uutta ja tutkia ympäristöäni. Olen miltei aina liikkeessä, matkalla jonnekin, ja joskus minun on vaikea pysyä paikallaan.  Elämässäni on koko ajan meneillään haasteita ja projekteja, ja minusta on ihanaa kun ympärilläni on menoa ja meininkiä. Olen perusluonteeltani elämyshakuinen, ja janoan koko ajan uusia seikkiluja - siksi tykkään, että elämässäni tapahtuu koko ajan jotain.

Jotenkin tällainen elämyshakuisuus kuitenkin usein käsitetään jonkinlaisena pakona arjesta. Ihmiset tuppaavat ajattelemaan, että kaikenlainen touhuaminen ja "suorittaminen" on keino tuupata kurjat ajatukset pois mielestä. Näin voi toki olla ainakin joidenkin ihmisten kohdalla ja ainakin silloin, jos suorittaminen menee liiallisuuksiin eikä levolle jää riittävästi aikaa. Itse kuitenkin pyrin aina varaamaan tarpeeksi aikaa myös lepäämiselle ja itseni kuuntelemiselle.

Itse ajattelen, että oma elämyshakuisuuteni ei todellakaan ole pakoa arjesta - päin vastoin, se on arjesta nauttimista. Elämästä 95% on arkea, ja niinpä haluan tehdä arjestani juhlaa. En ymmärrä ihmisiä, jotka elävät arkeaan hammasta purren ja laskien päiviä seuraavaan lomaan. Totta kai elämässä voi olla välillä rankkoja kausia, mutta minusta arjen pitää kokonaisuudessaan olla sellaista, että siitä nauttii eikä se saa kuormittaa liikaa. Ei ole mitään järkesä antaa koko ajan kaikkia paukkuja vaikkapa työlle, ja sitten käyttää kaikki vapaat hetket vaan siitä palautumiseen. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että ainut tapa nauttia arjesta on täyttää se tapahtumilla - minä nautin tapahtumapaljoudesta, kun taas joku toinen nauttii enemmän kotona vietetystä arjesta.

Ymmärrän, että ihmiset ovat erilaisia ja ajattelevat näistä jutuista eri tavalla - tämä onkin vain minun filosofiani. Tämän paasauksen jälkeen onkin hyvä vetäytyä sohvalle popsimaan karjalanpiirakoita ja katsomaan Game of Thronesin kolmosjaksoa! Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille. :)

Kommentit (2)

kkk

Hymyilyttää vieläkin välillä tätä blogia lukiessani keväinen kohtaaminen kanssasi ja nyt kun sattuu sopimaan oma kommenttini (sinusta) kuvailuusi itsestäsi niin kirjoitan sen nyt tännekin.
Olin keväällä työpaikallasi aika huonokuntoisena, laatannut eristyksissä ja välillä lääkkeiden voimalla nukkunut koko päivän. Tulit iltakierrolla tarkistamaan vointiani ja kotiutuslupaa antamaan, heräsin siihen, ei ollut edes silmälaseja päässä joten en yhtään nähnyt tulijaa. Näin vain vaalean tytön hahmon etäisesti. Kotona sanoin, että "joku sellanen nuori nainen se oli, oikeen rempseä, reipas puhumaan ja tehokkaana se kävi siinä pyörähtämässä." Vasta viikkoja jälkeenpäin kävin lukemassa tietojani ja tajusin nimestä ketä se tehokas nuori nainen oli :)

Sansu
Liittynyt21.5.2013

Hahah, kiitos kivasta palautteesta :) mä oon tällainen "reipasotteinen nuori nainen" niin kuin eräs asiakas kuvaili!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Ennen kuin lähdettiin Etelä-Afrikkaan, mietin joskus, että tätäkö se elämä on: töitä, viikonloppusuunnitelmia ja lomamatkoja. Liian vahvaa tai haaleaa aamukahvia ja kesäloman odotusta. Onnistumisen elämyksiä ja toisaalta niitä kammopäiviä töissä jolloin mikään ei tunnu sujuvan.

En tarkoita sitä, että tuo elämä olisi tylsää. Olen aina nauttinut arjestani, harrastuksistani ja töistä. Muistan vain ennen muuttoani miettineeni, että onko elämä vaan sarja tällaisia vuosia kun käydään töissä välillä lomaillaan. No, onhan se tietenkin, ainakin suurimmaksi osaksi, jollei sitten satu olemaan joku perijätär. Vaikka olinkin tyytyväinen, jossakin sisimmässäni kummitteli tässäkö kaikki nyt on -fiilis.

Vuosi Etelä-Afrikassa oli virkistävä poikkeus normaaliin elooni. Ja nyt kun ajattelen taaksepäin, niin tietyllä tavalla siitä tasaisesta arjestani erottuu juurikin ne ajanjaksot, jolloin olen tehnyt jotain erilaista: muutot uusin kaupunkeihin, vaihdot ja asumiset ulkomailla ylipäätään. Toisaalta se, että nuo hetket erottuvat muistojen massasta vaatii sen, että välillä on niitä suvantovaiheita.

Aikansa kutakin, ja Etelä-Afrikan vuoden jälkeen aloin puolestaan kaipaamaan tavallista arkeani: aamuherätyksiä, työviikkoja ja iltalenkkejä. Sitä arkea, mistä innolla puhkuen lähdin kohti uusia seikkailuja. Tiesin, että näin tulisi jollakin tapaa käymään, mutta jollakin tapaa kaipauksen voimakkuus yllätti minut.

Ehkä joskus taas alan kaivata vaihtelua, uusia haasteita ja ehkä vaihtuvaa maistemaa, mutta en nyt. Juuri nyt en kaipaa mitään muuta.

Juuri näin on hyvä.

 

Kuvituksena ei-niin-arkisia otoksia Kapkaupungista.

Kommentit (1)

Vierailija

Lapset pistää kyllä mukavasti sekaisin itseään toistavan arjen ja pitää ajatukset välillä aika tiiviisti ihan lähituntien sisällössä. Myös aika perspektiivi voi heittää häränpyllyä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Luin Hillan blogista erittäin hyvän kirjoituksen kiireestä, ajanhallinnasta ja priorisoinnista. Vaikka itselläni ei olekaan tapahtunut niin suurta mullistusta kuin Hillalla äidiksi tulon myötä, olen itse viime aikoina sattuneista syistä miettinyt paljon samoja teemoja.

Sanotaanko, että olen aina ollut varsin hyvä suunnittelemaan ajankäyttöäni. Toki joskus tulee vähän kiire, mutta mulla jää harvoin mikään homma viime tippaan. Inhoan tehdä asioita kiireessä, vaikka toki pieni paine antaa toisinaan hyvän draivin tekemiselle. Kuitenkin koen, että parasta jälkeä teen silloin, kun olen laittanut hommat hyvissä ajoin alulle ennen viime hetken paniikkia.

Minun kohdallani sanonta "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" pitää todellakin paikkansa, ja tykkäänkin tehdä aikatauluja, to do -listoja ja täyttää kalenteriani. Tämän ominaisuuteni ansiosta monet pitävät minua jonkin asteen suorittajana ja puritaanina. No, ehkä olen jossain määrin suorittaja: ainakin siinä mielessä, että tykkään suunnitella asiat hyvin ja hoitaa ne pois päiväjärjestyksestä silloin kun niiden aika on. Harvoin ihmistä valmiit asiat stressaavat, vaan nimenomaan sellaiset, jotka roikkuvat tekemättömänä.

En ole tällä hetkellä mitenkään superkiireinen - enhän vaikkapa päivystä intensiivisest eikä minulla ole perhettä -, mutta saan kyllä ajan kulumaan aika tehokkaasti töiden, tutkimuksen ja harrastusten parissa. Rakastan myös sosialisointia ja hengailua ystävieni kanssa, eli jos haluan ehtiä tehdä osankin näistä asioista, pitää asioita hieman etukäteissuunnitella.

Tiukahko ajanhallintani voi kuulostaa monista karmealta, mutta minulle se on myös avain hyvinvointiin. Minun on paljon helpompaa rentoutua, kun takaraivossa ei tykytä ajatus rästissä olevista hommista, vaan voin rauhassa keskittyä oleiluun. Tietenkään elämässä ei kovinkaan usein saa asioita aina kerralla purkkiin, mutta minua ainakin rentouttaa jo se, että tiedän tehneeni ne asiat, joiden deadline oli ja meni tai ihan vaan pysyäkseni jonkun homman suhteen aikataulussa.

Vaikka suunnittelenkin arkeani etukäteen, ei elämäni todellakaan ole mitään minuuttiaikataulujen perässä juoksemista, vaan minulla on myös riittävästi pelkkää luppoaikaa. Rakastan laiskottelua, ja oikeastaan yksi tärkeä syy sille, että teen aikatauluja, on se, että ehdin myös rentoutumaan. Ilman raameja voisin helposti ajautua "pitäisi tehdä sitä ja tätä" -limboon, jolloin laiskottelustakaan ei voisi nauttia. Tavallaan voisi sanoa, että mulla on kiire siksi et ehdin laiskottelemaan. :)

Yksi ajanhallintaan liittyvä tärkeä seikka on priorisointi. Meillä kaikilla on käytettävissä 24 tuntia vuorokaudessa, eli "ei ole aikaa" on tavallaan vaan tekosyy - kyse on siitä, miten ajan haluaa käyttää. Minulla on tapa innostua ja rynnistää mukaan kaikennäköisiin pikku projekteihin, mikä yleensä johtaa ylibuukkaukseen. Koska luppoaika on minulle tärkeää, olen viime aikoina opetellut sanomaan ei varsin tiukastikin. Vaikeinta on kieltäytyä kivoista jutuista, mutta jos meinaan saada tutkimukseni kesään mennessä valmiiksi (ja tehdä töitä, harrastaa, sosialisoida ja säilyä tervejärkisenä), on pakko priorisoida. Alkuun priorisointi tuntui hankalalta, mutta nyt pikku hiljaa se on muuttunut jo vähän helpommaksi!

Ajan hallintaa helpottaa ironisesti myös se, että on paljon (kivaa) tekemistä. Koska minulla on paljon mukavia harrastuksia, haluaa niille järjestää aikaa, jolloin puolestaan ei jää niin helposti vaikkapa töihin jumittamaan. Harrastusten aikataulujen vuoksi tulee väkisinkin otettua aikaa itselle, mikä on oikeastaan ihan hyvä juttu.

Eroan myös mielestäni supersuorittajasta siinä, että osaan antaa itselleni tarvittaessa siimaa. Tekemäni aikataulusuunnitelmat on yleensä aika realistisia (okei, ehkä joskus vähän turhan optimistisia), ja jos näyttää siltä, että en johonkin pysty, helpotan niitä juurikin priorisoimalla. Toki joskus on pakko painaa kuin myskihärkä eikä vaihtoehtoja ole, mutta onneksi tällaiset tilanteet ovat harvinaisia. Pyrin myös kuuntelemaan mieltäni ja kehoani ja antamaan itselleni mahdollisuuksien mukaan ylimääräistä lepoa, jos pää tai kroppa sitä vaatii.

Jos oma elämä tuntuu yhdeltä kaaokselta, niin ensimmäinen asia mitä kannattaa tehdä on mielestäni ottaa ajankäyttö tarkkaan syyniin! Priorisoi, etukäteissuunnittele ja jätä riittävästi omaa aikaa kalenteriin - siinäpä minun neuvoni pähkinänkuoressa! :)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat