Kirjoitukset avainsanalla kisaraportti

Tällä kaudella on tullut kisailtua huomattavasti vähemmän kuin parina viime vuotena, jolloin olen aloittanut kisakauden ja huhtikuussa ja ravannut jos jonkinlaista kisaa keväästä myöhäiseen syksyyn. Vähäisestä kisaamisesta huolimatta minulle on kehittynyt jonkinlainen mentaalinen blokki kymppiä kohtaan: se on matka, jota olen kuluneen kauden aikana eniten juossut, mutta jolla ei ole tullut yhtään onnistumista. Päin vastoin, jokainen kympin kisa on ollut enemmän tai vähemmän pieleen mennyt, ja koko matka on alkanut ärsyttää.

Kymppiä kohtaan minulla on ollut pitkään viha-rakkaus -suhde. Tavallaan kymppi on kiva: se on kuitenkin lyhyt matka, joka on nopeasti ohi ja josta palautuu säädyllisessä ajassa. Toisaalta taas kymppi on kumminkin sen verran pitkä, että siinä ehtii mennä todella hapoilla. Se on raaka matka, joka pitää juosta loppuviimein aika kovaa, alusta loppuun.

Epäonnistuneista kympin juoksuista huolimatta olin jo kauan sitten päättänyt, että osallistun Vantaan Hiekkaharjussa järjestettävään aluemestaruus-ratakymppiin. Niinpä hyppäsin keskiviikkona töiden jälkeen I-junaan ja melkein samoin tein alkoi kaduttaa: 25 kierrosta yleisurheilukentän ympäri ei sillä hetkellä kuullostanut kaikista rattoisimmalta tavalta viettää keskiviikko-iltaa. Vähäinen kisaaminen on kohdallani selvästi johtanut siihen, että kisoihin on yhä korkeampi kynnys lähteä! No, onneksi tuolloin istuin jo junassa nokka tukavasti kohti Hiekkaharjua, joten en voinut peruakaan.

Tulin paikalle vähän viime tingassa, joten jouduin lähtemään heti verryttelemään. Tein tutut verkat: reilu vartti höntää, neljä minuuuttia kisavauhtia, hieman höntsää päälle ja lopuksi venyttelyt. Kroppa ei todellakaan tuntunut mitenkään vahvalta, ja jaloissa painoi edellisen viikonlopun vaellukset ja maratreenit. Ilma tuntui kylmältä, lihaksia kolotti ja mieli tuntui jälleen keksivän kaikennäköisiä tekosyitä sille, miksi juoksu ei tulisi kulkemaan.

Onneksi kisapaikalla tunnelma oli mukava, ja radalla raikasi jopa musiikki. Kavereitakin oli tullut kisaamaan useampia, mikä myöskin helpotti edessä olevaa urakkaa. Yleisen sarjan miehet olivat kisanneet meitä ennen, ja meidän yleisen sarjan naisten kanssa matkaan lähti samaan aikaan veteraani-sarjan miehet. Viivalla oli siis mukavasti porukkaa!

Starttilaukauksen pamahduttua lähdin rauhassa liikkeelle, sillä olin tullut siihen tulokseen, että edeltävistä kympin kisoistani noin 99% oli mennyt pieleen liian kovan alkuvauhdin vuoksi. Sain eteeni eräästä veteraanimiehestä kivan selän, jonka takana oli hyvä juosta. Eka kilsa meni rauhallisesti 4.20, ja seuraava tonni vain sekunnin pari nopeammin. Kroppa tuntui parin kilsan jälkeen yllättävän hyvältä, ja mielikin alkoi motivoitua juoksuun. Sain pian kiinni seurakaverini, jonka kanssa taivalsimme yhdessä pari kilometriä.

Neljännen kilsan jälkeen huomasin, että joukkoamme vetävä veteraanimies alkoi ehkä osoittaa hieman hyytymisen merkkejä, ja niinpä siirryin kohteliaasti joukon kärkeen. Kiristin vauhtia kuitenkin sen verran, että muu porukka alkoi jäädä hieman jälkeen. Juoksu tuntui tosi hyvältä, ja kellottelin kilsoja tasaisesti 4.11-4.13 välille. En muista, milloin viimeksi kympin juokseminen olisi tuntunut yhtä rennolta!

Kahdeksannen kilometrin jälkeen alkoi juokseminen jo vähän tuntua, mutta päätin silti kiristää hieman vauhtia. Vauhti ei kuitenkaan kiristynyt toivotulla tavalla - kroppa oli jotenkin kankea, eikä irtiottokykyä löytynyt. Aikaisempina vuosina olen juossut paljon enemmän vitosia ja kolmosia, jotka ovat tänä vuonna jääneet väliin. Todennäköisesti lyhyempien matkojen puuttuminen on vaikuttanut kirikykyyn siinä määrin, ettei koneesta vaan irtoa tarpeeksi kierroksia.

Loppukirit jäivät siis yritykseksi, mutta se ei haitannut, sillä maaliin saavuin ajassa 42.27. Tein siis kympin ennätykseni, mutta ennen kaikkea olin tyytyväinen siihen, että en kantannut niin kuin muilla tämän vuoden kympeillä olen tehnyt. Sen sijaan juoksin tasaisen juoksun ilman pienintäkään ketutusta. Siihen olen tyytyväinen - toki ennätykseenkin myös. Tästä on hyvä jatkaa kohti Ljublijanaa. :)

(Ensimmäinen kuva: Eeri-Mari Rönnberg)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Musta tuntuu, että mulla on päällä joku kympin kirous, sillä kymppi ei ole kulkenut pitkiin aikoihin. Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen juossut valehtelematta varmaan kymmenen kympin starttia, välillä tosissaan ja välillä vähemmän tosissaan. Enkat ovat kuitenkin jääneet kympiltä saavuttamatta.

Viime lauantaina edessä oli jälleen yksi kympin kisa, nimittäin Runner's High:n järjestämä Runner's Twilight. Olen aina tykännyt Twilightista, sillä elokuun pimenevässä illassa juoksemisessa on vain sitä jotain. Viime vuodesta alkaen tapahtuma on järkätty Hietsussa Pirkkolan sijaan, mikä on musta ihan huippu juttu. Kisakeskus sijaitsee kilsan päässä kotoa, ja mikäs olisi Twilight-juoksulle parempi miljöö kuin merenranta!

Kisa starttasi tänä vuonna 19.45, mikä oli oikein mukava lähtöaika. Ehdin viettää ihan normaalin lauantain, eikä ruokarytmikään mitenkään häiriintynyt. Tänä kesänä ei ole ollut mitenkään kuumaa, mutta jos olisi, iltastarttiin kuumuuskin olisi ehtinyt jo vähän laantua.

Twlightin lähtö oli tosiaan Hietsun huudeilla, ja tehtyäni tutut verkat ennen starttia minulla oli oikeastaan ihan hyvä fiba kisaa ajatellen. Juoksu lähtikin mukavasti liikkeelle, kun saimme juosta ekat pari sataa metriä alamäkeen. Rullailin tässä aika kovaa kyytiä, mutta pian tasaiselle saavuttuani laskin nopeuden 4.15 -tienoille. Tätä vauhtia pidin ekat pari kilsaa, mutta sitten jouduin hieman hiljentämään puuskittaisen tuulen vuoksi.

Onnistuin jotenkin perseilemään väliaikojen mittauksen, enkä oikeastaan enää kahden kilsan jälkeen onnistunut seuraamaan kilsavauhteja, vaan vedin ihan fiiliksen mukaan. Fiilis oli kyllä sinänsä ihan hyvä, ja selät, joita seurasin, tuntuivat pysyvän koko ajan ihan samalla etäisyydellä. Juoksin kuitenkin koko ajan yksin, mikä tuntui välillä tosi ärsyttävältä, ja vauhdinpito oli paikoin hankalaa. Ilmeisesti kuitenkin kaikilla vauhti hyytyi, koska jossain vaiheessa kelloa vilkuillessa huomasin, että kilsavauhdit painuivat yli 4.20min/km. Reitti oli kyllä ihan hyvä - ei mikään nopea puuskittaisen tuulen ja muutaman tiukan ylämäen takia, mutta ei missään nimessä mikään kaikista hitainkaan.

Juoksu päättyi Hietsun rantaan, ja juoksimme viimeiset pari sataa metriä hietikolla. Tuntui, että askeleeni hyytyi hiekkaan ihan kuin olisin seinään törmännyt! Onnistuin kuitenkin räpiköimään maaliviivan yli, ja maalissa kello näytti 43.38. Enkkaa ei siis tullut tällä(kään) kertaa, mutta en jaksanut olla asiasta kauhean harmissaan. Maalissa en varsinaisesti ollut kaikkeni antaneena, mutta toisaalta mulla oli fiilis, että en olisi pystynyt paljon parempaan ainakaan ilman kiriapua.

Kisassa oli kuitenkin ihan mahtava tunnelma, ja maaliin tuloni jälkeen jäin pitkäksi aikaa rannalle vain hengailemaan ja kannustamaan muita juoksijoita. Tällaisia kisoja pitäisi ehdottomasti olla enemmän!

Kommentit (1)

Vierailija

Tää ei liity mitenkään postauksen aiheeseen, mutta jos tarkkoja ollaan, niin slangisana fiba tarkoittaa virhettä/epäonnistumista ja viba v:llä on tunne 😊 Kaikkea hyvää! T. Kollega

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tänä vuonna on tullut kyllä kisailtua selvästi tavallista vähemmän. Syyt ovat olleet moninaiset, päällimäisenä niistä varmaan rehellinen laiskuus ja mukavuudenhalu - kisareissuihin uppoaa arvokasta vapaa-aikaa, ja kesäviikonloppuisin tuntuu olevan muutakin tekemistä. Tällä hetkellä töissä ja opiskeluissa on myös sen verran hektistä, että joku asia pitää ottaa rennommin, ja tällä kertaa olen tinkinyt urheiluista. Niinpä ratajuoksukaudenkin avaus venyi miltei heinäkuun puoliväliin saakka!

Olin jo pitkään ajatellut, että osallistun aluemestaruuskisoissa 5000 metrille, eli tämä kisa oli ollut kalenterissani jo pitkään. Kuitenkin motivaatio kisaan lähtemiselle alkoi heiketä eilisen iltapäivän edetessä ja sadekuurojen tihetessä. Laitoin juoksukavereillekin viestiä, että taidan jänistää, mutta heidän kannustuksestaan johtuen päätin lähteä matkaan, varsinkin kun sain kyydin kisapaikalle!

Olen osallistunut aluemestaruus-vitoselle parina aikaisempanakin vuotena, ja näiden kisakokemusten myötä ratavitosesta on tullut yksi inhokkimatkoistani. Tämäkään mielikuva ei varsinaisesti nostanut fiiliksiäni kisaa ajatellen, ja motivaatiota täytyi todella kaivaa, kun pääsimme perille kaatosateiseen Vihtiin. No, paikalla oltiin, ja eipä siinä auttanut muu kuin laittaa kisakampetta ylle ja lähteä verryttelemään. Verkat onneksi sujuivat hyvin, ja jonkinlaista kisafiilistä alkoi löytyä.

Ennen starttia mulla ei oikeastaan ollut kuin yksi tavoite: en halunnut kantata matkalle. Ratavitonen on mun inhokkimatka juurikin siitä syystä, että yleensä aloitan sen ihan liian kovaa ja hyydyn totaalisesti loppua kohden. Ajattelin myös, että jos pääsen lähelle 21 minuuttia tai hippasen alle, olen tosi tyytyväinen.

Startti oli 19.20, ja aika koruttomasti pikaisen kokoontumisen jälkeen meidät lähtettiin liikenteeseen. Kisaamassa ei ollut juuri muita - kröhöm - tasoisiani juoksijoita, joten sain juosta omassa rauhassani alusta loppuun. Toisaalta omatasoisen juoksuseuran puuttuminen varmisti sen, että lähdin kerrankin tarpeeksi rauhallisesti liikkeelle. Juoksu tuntui oikeastaan aika hyvältä, eikä kova tuuli tai kaatosadekaan tuntunut pahemmin haittaavan. Eka tonni meni 4.07 - ehkä hieman liian nopeasti, arvelin, mutta toisaalta ennustin vauhdin vielä hyytyvän.

Yllättäen toinen tonni taittui aikaan 4.04 ja kolmas 4.08, ja kolmen kilsan jälkeen huomasin olevani vielä tosi hyvävointinen. Yleensä olen ollut täysin puhki jo kolmosessa, ja sain ihan älyttömästi kisafiilistä pelkästään siitä ajatuksesta, että en ollut hyytynyt! Päätin pyristellä samassa vauhdissa niin kauan kuin vain suinkin jaksaisin.

Ja mähän jaksoin: neljäs kilsa taittui 4.08, ja oikeastaan vasta viimeinen kilsa alkoi tuntua selvästi pahemmalta. Tiesin kuitnekin olevani hyvässä enkkavauhdissa, ja sen ajatuksen voimalla sain pidettyä vauhdin loppuun asti. Maalissa kello pysähtyi aikaan 20.35, joka on mun uusi ja uljas vitosen enkka, vieläpä ihan hyvällä marginaalilla edelliseen enkkaan nähden!

Juoksun jälkeen olin, kuten arvatakin saatta, ihan super iloinen. Tuntui jotenkin tosi tärkeältä saada tällainen hyvä juoksu tähän saumaan kaikkien masentavien 44 minuutin kymppien jälkeen. Treenit ovat kulkeneet kuitenkin sen verran hyvin, että olen välillä ollut tosi ihmeissäni, että miksi kisat ei kulje. Yksi tekijä, joka mahdollisti tämän onnistuneen juoksun oli se, että tällä kertaa panostin kisaa edeltäviin ruokailuihin syömällä tarpeeksi vatsaystävällisesti ja hiilihappojuomia vältellen.

Tämän juoksun jäljiltä kisahammasta alkoi kolottaa, ja pitää ehkä paikkailla tätä vaisua kisaosallistumista loppuvuoteen nähden. :)

Kommentit (2)

Pasi

Kuvista päätellen tulet juostessa kantapää ensin maahan. Joidenkin mukaan kantapääaskellus hidastaa ja altistaa ongelmille. Edullisempaa saattaisi olla joko päkiällä tai koko jalkapohjalla alastulo. Toki askellus on aina yksilöllinen, eikä liian pakolla tehty askelmuutos ole välttämättä järkevää, jos ongelmia ei ole. Oletko miten tietoisesti tuota askellusta miettinyt?

Sansu
Liittynyt21.5.2013

Joo, olen kantapääastuja, ja tekniikassa olisi muutenkin paljon hiottavaa, esimerkiksi polvea pitäisi nostaa enemmän :) Päkiäjuoksussakin on omat ongelmansa, se kuormittaa pohkeita ja akilleksia, jotka on mulla jo aika kovalla koetuksella. En usko, että mun juoksuvauhti parantuisi päkiäjuoksusta etenkään pitkillä matkoilla. Koetan kiinnittää kyllä tekniikkaan huomiota, tällä hetkellä treenaan just tuota polven nostamista (mikä toki hieman auttaa siinä että askel ei tule ihan niin kantavoittoisesti).

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tämä kausi ei ole alkanut juoksukisojen tiimoilta kovinkaan vireänä. HCR:n jälkeen en ollut ennen eilistä ottanut yhtäkään starttia, enkä muutenkaan ole kisaillut niin paljon kuin yleensä. No, onneksi vielä on kesää ja kisakautta jäljellä, niin ehdin vielä kirimään.

Kisa, josta olen kuullut paljon hyvää ja johon siksi olen halunnut jo pitkään osallistua, on ollut Turun Paavo Nurmi –juoksu. Kisan päämatka taitaa olla maraton, mutta kisassa juostaan myös puolikas ja kymppi. Maraton on tässä vaiheessa poissuljettu, ja aikataulusyistä päädyin lopulta valitsemaan puolikkaan sijaista kympin.

Kymppi starttasi vasta neljän aikaan, mikä on ruokailujen kannalta haastava ajankohta, mutta Helsingistä Turkuun matkustamisen kannalta erittäin hyvä. Saimme nukkua lauantaina pitkään, mutta silti ehdimme junalla hyvissä ajoin ennen kisastarttia perille Turkuun. Majoituimme Radisson Marinassa, joka sijaitsi tosi lähellä kisakeskusta, mikä helpotti liikkumisia.

Käytiin ensin haistelemassa tunnelmaa kisapaikalla ja hakemassa numerot, minkä jälkeen kirjauduimme hotelliin. Hotellissa vaihdettiin kamat, minkä jälkeen lähdin hieman verkkailemaan. Juoksin verryttelyni kisareitillä ja en voinut kuin hämmästyä siitä millainen fiilis tapahtumassa olikaan: ihmisiä oli kannustamassa reitin varrella ihan älyttömän paljon, ja epäsuomalaiseen tapaan he kannustivat myös muita kuin omia tuttuja! Jopa verkatessani sain osakseni paljon kannustusta. En ole varma, olenko kokenut missään suomalaisessa kisassa vastaavaa!

Startti oli tosiaan neljältä, ja olimme karsinassa todella aikaisin. Mun on aina vaikeaa ajoittaa ruokailuja iltapäivän starttien suhteen, ja niinpä menin vielä ennen startti vetämään naamaani hätäpäissäni geelin, joka jäi jotenkin inhottavasti tuntumaan ja painoi vatsassani vielä lähtöviivalla.

Geelistä johtuen päätin ottaa alun rauhallisesti, mikä ei ihan onnistunut, sillä ekan kilometrin juoksin aikaan 4.12. Sen jälkeen vauhti hieman rauhoittui, mutta jäi sinne 4.17 min/km –tuntumaan. Juoksu tuntui alussa tosi hyvältä, ja sain vetoapua parista kilpasiskostani. Pystyin hyvin juttelemaan heidän kanssaan, vaikka välillä oikein tuulisissa kohdissa pitikin keskittyä itse juoksuun hieman enemmän.

Puoliväli ohittui ajassa 21.31, ja olin tuossakin kohdassa vielä aika energinen. Arvelin jopa, että pystyisin lisäämään vauhtia loppua kohden, mutta päätin malttaa mieleni ja pitää tasaisen vauhdin. Puolivälin jälkeen meidän kolmen naisen porukka hajaantui siten, että jäin juoksemaan keskimmäisenä.

Reitin vikat kolme kilsaa juostin Aura-joen rantaa, jossa vastatuuli puhuroi paikoin aika kovana. Toivomani vauhdinnosto jäi siis vähän vaisuksi, ja kasin kohdalle päästyäni geeli aikoi inhottavasti painaa vatsassani ja aiheutti uskomatonta närästystä! Jouduin laskemaan vauhtia, koska välillä pistos oli niin kova. Loppumatka taittuikin lopulta paljon hitaammin kuin olin toivonut, ja maalissa kello pysähtyi aikaan 44.08. Sinänsä itse loppuaika ei mua harmittanut, mutta pistoksen aiheuttama vauhdin hidastuminen ärsytti kyllä hieman. Olin maalissa aivan liian hyvävointinen, koska en ollut pystynyt antamaan kaikkea. No, tällaista tämä juoksu välillä on!

Onneksi itse tapahtuma oli niin mahtava, että pikku harmituskaan ei kauaa mielessä viipynyt. Juoksun jälkeen meitä odotti myös mukava ilta ystävien kanssa: ensin hyvää ruokaa Tårgetissa ja sitten jokilauttailua Aura-joella. :)

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat