Maraton-valmistautumisessa on yksi miinuspuoli: pakollinen lepääminen ja herkistely. Treeniohjelma on kaukana normaalista, kun joka toinen päivä makoillaan sohvalla ja joka toinen päivä otetaan muutama hassu juoksuaskel. Homma ei itse asiassa vielä edes ole tuossa "pahimmassa" herkistelyvaiheessa, vaan tässä vaiheessa saan sentään jonkun verran vielä lenkkeillä.
 
En haluaisi sanoa, että olen huono lepäämään, mutta kai mä vähän olen. Lepään kyllä, kun harjoitusohjelmassa niin lukee tai jo kroppaa oikein kolottaa. Huilaan myös, jos minua ei yksinkertaisesti huvita urheilla tai tulee jotain äkillistä menoa, mutta sitä tapahtuu varsin harvoin. Yksittäisten lepopäivien pitämisessä ei ole mitään ongelmaa, mutta tämä jatkuva laakereilla lepäily on jo vähän tylsää.
 
Toki rennossa treeniohjelmassa on hyviäkin puolia: kerrankin voi mennä ex tempore töiden jälkeen kahvittelemaan tai terassille ja treffejä kavereiden kanssa voi buukata vähän vapaammin aikatauluin. Kämppä näyttää kerrankin siistiltä, eikä rästihommia ole samaan tapaan kuin yleensä. Kirjojakin on tullut luettua enemmän kuin viimeisen vuoden aikana yhteensä. Eli eipä tuo urheilematon elämä nyt niin vastenmielistä ole ollenkaan!
 
Kuitenkin olo ilman treenejä on kummallinen. Loppujen lopuksi sosiaalinen elämä ei tunnu kovin paljon lisääntyneen, vaikka jonkun verran enemmän kavereita olenkin ehtinyt nähdä. Ilman treenejä ei ole kavereiden kanssa sovittuja yhteislenkkejä tai harjoituksia juoksuporukan kanssa. Kuntosalilla en törmää tuttuihin tai käy jumppailemassa kenenkään kanssa. Kroppa tuntuu oudolta, jalat raskailta ja ryhti huonolta. Ennen kaikkea urheilemattomuus tuntuu pääkopassa: olo on vetämätön ja flegmaattinen, ja yhtäkkiä huomaan, että töiden jälkeen tekisi mieli vaan maata ilta sohvalla ja katsoa telkkaria.
 
Flegmaattisuuden aste on kohonnut jopa niinkin huolestuttavaksi, että eräänä iltana, kun ohjelmassa kerrankin oli muuta kuin lepoa, ei lenkille lähtö huvittanutkaan. Mitä ihmettä! Kaiken järjen mukaan mun olisi pitänyt hinguta lenkille, mutta ei vaan huvittanut. Laitoin kuitenkin lenkkarit jalkaan ja kävin tekemässä varsin reippaan lenkin. Juoksu kulki tosi hyvin, rullasi ihmeen kevyesti ja mukavasti. Lenkin jälkeen olo oli suorastaan euforinen - ja samalla normaali. Kroppa ja mieli olivat täynnä hyvää fiilistä ja tarmoa tarttua asioihin.
 
Lenkkareita riisuessani pääsin diagnoosiin: minua on riivannut endorfiinivaje. No, viikon päästä Tukholmassa se sitten viimeistään korjataan!
 
(Kuvat Fitlandian polkujuoksulenkiltä)

Kommentit (4)

Vierailija

Ihan samat fiilikset täälläkin, mutta onneksi kohta mennään!! :) 

-Karoliina

Vierailija

Hahaah. Kuulostaa tutulta. Ja samanmoinen fiilis, tänään olisi ollut tiedossa lenkki, eikä sitten olis huvittanutkaan. NIIIN outoa. Noh kävin hölkkäämässä, ja nyt sitten taas odotetaan. Tukholmassa nähdään!:)

Sansu
Liittynyt21.5.2013

Karoliina, ei enää paljoa ole jäljellä!

Vierailija, odottelu jatkuu täälläkin. Tuu moikkaan jos näet mut Tukholmassa! :)

Sansu
Liittynyt21.5.2013

Karoliina, ei enää paljoa ole jäljellä!

Vierailija, odottelu jatkuu täälläkin. Tuu moikkaan jos näet mut Tukholmassa! :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat