Eräs lukija kommentoi tässä hiljattain, että blogini fiilis on viime aikoina laskenut, ja postaukset sisältävät aika paljon väsymyksestä valittelua. Kommentista häkeltyneenä selailin blogiani vähän taaksepäin ja kas - hän osui kyllä ihan naulan kantaan! Täytyykin ihan kiittää kommentista, koska itse sitä jotenkin sokaistuu omille höpinöille ja toistaa samoja asioita. En halua kuulostaa marmattajalta, koska elämä ei todellakaan ole antanut siihen aihetta viime aikoina sitten ollenkaan!

Viime syksy oli yhtä myllerrystä, itsetutkistelua ja -pohdiskeluja. Vuoden vaihteen jälkeen meininki on kuitenkin alkanut tasoittua, ja itse asiassa elo on ollut jopa arkisen rauhallista viime aikoina. Olen oikeastaan aika tasaisen onnellinen - kaipa se on niin aistit turruttava olotila, että en ole oikein osannut kertoa kuulumisistani mitään.

Siis, vaikka väsymystä olen täällä valitellut, minun maaliskuuhuni on kuulunut myös muuta kuin vähänunisia öitä ja väsähtäneitä päiviä. Töitä olen kyllä kieltämättä tehnyt vähän tavallista enemmän, sillä matkakassa on kaivannut kerrytystä.

Snägäreiden yö!

Vaikka elämääni on puhaltaneet aika mukavat tuulet jo jonkun aikaa, kirjoittaminen on ollut tosi hankalaa. Kell´onni on, se onnen kätkekööt - vaikken taikauskoinen olekaan, omia onnen tunteita haluaa varjella kuin kevään ensikukkasia takatalvelta. Vaikka monella asialla on jo omassa mielessä vankka jalansija ja vaikka muiden mielipiteistä ei haluaisi välittää, sitä kuitenkin haluaa suojella itseään. Annan siis vielä ajan vielä kulua, suosiolla. Elämä ei mene niin aina niin kuin suunnittelee - onneksi myös hyvässä.

Kevätkengissä!

Nyt olen junassa ja matkaan kohti Kajaania, jossa aion viettää pidennetyn viikonlopun. Luvassa on ainakin hiihtoa, perhettä ja ystäviä - toivottavasti myös herkullista kotiruokaa ja makoisia yöunia.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Kommentit (8)

Vierailija

Hei ja kiitos blogista ! Itse en ole lääkärinä huomannut mitään väsymys tai muuta " valittelumeininkiä " , päinvastoin. Lääkärinä työviikot täällä on olleet jo usean vuoden tiiviitä ja ajoittain hyvinkin rankkoja, viikonloput menee palautuessa ja jotain mukavaa pauhatessa - ellen joudu päivystämään. Olen kokenut blogisi aika piristävää ja on ollut kiva seurata mitä kaikkea haluat ja jaksat tehdä työpäivien lisäksi . Näin ne mielipiteet jakautuu. Elämä on aitoa ja kaikki tunteet ja vaiheet sallittuja. Koen, että on rohkeutta uskaltaa tuoda niitä esille. Pintablogeja ja kaikenmaailman hömpänpömppää on jo tarpeeksi. Kevätterkuin, Maria !

Vierailija

Allekirjoitan ajatukset :) en haluaisi omaa onnea kätkeä, mutta joku suojelupuoli on kyllä olemassa vahvana...ja kieltämättä myös ne niin ärsyttävät "mitä muut ajattelee" ajatukset, jotka on kyllä oikeasti pelkkää omaa ajattelua...joudun päivittäin muistuttamaan itseäni siitä, että mun elämä, mun onni, mun valinnat

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat