Yksi syy, miksi tykkään asua Helsingissä, on tapahtumat ja niiden paljous. Rakastan sitä, että tapahtuu, on menoa ja meininkiä, ihmisvilinää iltaisin kaduilla. Pikkukaupungin kasvattina osaan todella nauttia kuhinasta ja ottaa ilon irti siitä! Poikaystävän ranskalainen vaihtarikaveri on nyt käymässä Suomessa, ja siinäpä on ollut hyvä syy viettää vähän tavallista aktiivisempia arki-iltoja. Tosin nyt kesällä on kyllä aika vähän tullut istuttua kotosalla töiden jälkeen muutenkaan, kun aurinkoiset kelit ovat motivoineet puuhailemaan kaikenlaista.

Tänään olimme Helsinki Nightmarketissa Teurastamolla. Olen ollut kerran aikaisemmin Teurastamolla joulumyyjäisissä, ja silloin tila tuntui jotenkin pieneltä ja ihmettelinkin, että mitenköhän tuollainen ruokakojutapahtuma oikein mahtuu sinne. No, näin kesäisestä näkökulmasta Teurastamo oli ihan erilainen ja etenkin piha-alue tuntui paljon laajemmalta kuin talvella!

Nightmarketissa pääpaino oli erilaisilla street food -kojuilla, ja olipa paikalla myös jotain korujen ja muun pikkusälän myyjää. Me oltiin nälkäisiä, ja niinpä suunnattiin heti ruokakojuille! Jonot olivat ihan kauheat, ja olin tosi yllättänyt, miten paljon porukkaa oli paikalla. Lopulta suunnattiin hodarijonoon ihan vain sillä perusteella, että se oli sopivan lyhyt. :) Pork-hodari mandariinilimsalla oli kyllä ihan maistuva kombo.

Ranskatar halusi vielä jälkkäriksi vohveleita, ja niinpä suuntasimme etsimään niitä. Tuoksun perusteella oikea belgialaisvohvelikoju löytyikin, ja kolmen vartin jonotuksen jälkeen saimme käsiimme aivan todella herkulliset vohveli-annokset! Melkein sanoisin, että oli jonottamisen arvoista.

Syöminkien jälkeen hengailimme hetken nurtsilla ja nautimme mukavasta tunnelmasta. Harmi, että jo ysin aikaan alkoi olla niin viileää, että täytyi alkaa suuntamaan kotiin.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat