Ihana marraskuu, hahaa, enpä olisi pari vuotta sitten uskonut otsikoivani blogipostausta noin, terveisin vanha syksyjen vihaaja. Kieltämättä mietin vähän nytkin, että onko tämä tihkusateinen ilta juurikin paras esimerkki hehkuttamastani kuukaudesta... Marraskuu on aina ollut minulle kaamosalakulon, loputtoman väsymyksen ja kaikennielevän pimeyden kulta-aikaa, inhokkikuukauteni numero yksi. Viimeiset pari vuotta olen näemmä ollut toista mieltä, ja etenkin tämä syksy on ollut suorastaan ihana!

Mikä tästä syksystä on tehnyt niin erityisen, sitä en osaa sanoa. Elämä on vaan tuntunut jotenkin kivalta, tasapainoiselta. Olen antanut itselleni ehkä tavallista enemmän lepoa, ja oikeastaan koko syksyn mennyt tavallista aikaisimmin nukkumaan. Breaking news: syysväsymyksen voi voittaa nukkumalla! Ehkä kutkuttavilla tulevaisuudensuunnitelmillakin on osuutta asiaan, ja voi olla, että minun on helppo hymyillä, kun tiedän singahtavani tammikuussa Etelä-Afrikan aurinkoon.

Treeni-intoakin on riittänyt, vaikka kauniit syyskelit vaihtuivatkin kunnon rospuutto-meininkiin pari viikkoa sitten. Vasta sateiden (ja parin vähältä-piti -tilanteen) jälkeen havahduin ja hankin itselleni kunnollisen heijastinliivin. En oikein tykkää heijastinliiveistä, koska ne ovat yleensä neonkeltaisia telttamaisia iljetyksiä, mutta nähtyäni Röhnishin pinkin pitsiheijastinliivin suorastaan kirmasin kassalle! Voiko olemassa olla enää söpömpää heijastinliiviä? Ei varmasti!

Juoksuinnostuksen kohentumiseen on ollut eräs tietty syykin. Nimittäin tein sen minkä uhosin: ilmoittauduin elämäni ensimmäiselle ultramaratonille! Kuten kerroin, Kapkaupungissa juostaan maaliskuun lopussa Two Ocean -marathon, jonka ultrareitti on tituleerattu maailman kauneimmaksi. No, kaikkihan tietää, mitä maisemien katselu juoksukisan aikana on, joten kaunis reitti ei ollut syy, miksi ilmoittautumisen laitoin sisään. Ajattelin, että tässä on kyllä niin once in a lifetime -mahdollisuus, että sitä ei voi jättää käyttämättä!

Joskus olen uhonnut, että en juokse koskaan yli maratonin mittaista matkaa, sillä olen pelännyt, mitä ultramatkalle treenaaminen tekisi juoksuaskeleelleni. Juoksuaskeleeni on nimittäin todella hidas, ja jos alkaisin nylkyttää yhtään pidempiä peruskuntolenkkejä, se menettäisi viimeisenkin kimmoisuutensa. Minun on myös vaikeaa ylläpitää nopeusominaisuuksia, joten ultralle treenatessani minusta tulisi vieläpä superhidas.

No, nyt olen päättänyt ratkaista ongelman siten, etten erityisemmin treenaa (:D) ultralle. Sehän on "vain" 14 kilometriä pidempi kuin maraton, enkä usko, ettenkö jaksaisi juosta 56 kilometriä. Eihän se matka tapa vaan vauhti! Ajattelin osallistua skabaan ihan retkeilymielessä, peruskuntosykkeillä hölkytellen. Silloin minun pitäisi myös palautua kisasta nopeasti. No, ehkä teen pari pitkistä ennen koettelemusta, mutta mitään megapitkiä lenkkejä en ohjelmaani aio sisällyttää.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin... Hauskaa loppuviikkoa!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat