Ihanaa, vihdoin vaikuttaa, että kesä alkaa olla täällä! Koko touko- ja kesäkuun on ollut niin kylmää, ettei ole oikein ollut sellaista kunnon kesäfiilistä. Onneksi viikonloppuna tilanne alkoi muuttua, kun aurinko paisto ja lämpöasteetkin kipusivat lähemmäs pariakymppiä.

Mun viikonloppu meni osittain töissä, sillä päivystin perjantai-lauantai -yön. Olen tehnyt aika vähän viikonloppuvuoroja, ja oikeastaan tuo oli mun eka perjantaivuoro, vaikka olen ollut työpaikassani jo kohta vuoden. Vastoin odotuksiani ilta ja yö olivat rauhallisia, ja niinpä olin sitten lauantaina aika virkeä. Tavanomaisen koomailun sijasta oli tosi kiva käydä vähän kaupungilla, lenkkeillä ja nauttia vapaapäivästä.

Lauantai-illaltana siskoni järjesti varsinaiset kissanristijäiset: hän nimittäin otti tässä hiljattain aivan ihanan brittiläis-kissanpennun, ja juhlistimme kaveriporukalla hänen saapumistaan uuteen kotiin! Pikku-Rontti oli aivan uskomattoman suloinen, ja muhun iski ihan hirveä kissahulluus... Meillä on aina ollut kissoja, kun asuin kotona, ja tuntuu kyllä, että pakko on itsekin sellainen hankkia, kunhan elämä vaan tästä vähän vakiintuu.

Väsy yllätti aikaisin lauantai-iltana, ja sunnuntaina heräsin ihanan virkeänä yhdentoista (!) tunnin yöunien jälkeen. Vuorossa oli hidas aamupala kahveineen ja croisantteineen, ja sen jälkeen suuntasimme neljän naisen voimin pitkistämään. Parikymppiä taittui aikalailla pariin tuntiin, ja sen jälkeen olikin taas nälkä.

Poikakaverini hankki vastikään grillin, ja sillä on ollut tosi kiva laittaa ruokaa nyt kesällä. Tällä kertaa grillaitiin lohta, joka sai kyytipojakseen tsatsikia, lohkoperunoita ja fetasalaattia.

Loppuilta istuskeltiinkin nurtsilla auringosta nauttien. Toivotaan, että samat kelit jatkuu vielä piiiitkään!

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille. :)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat