Heippa,

tänään saatiin ainakin jonkinlainen lumipeite tänne Helsinkiin, ja mun joulumieli nousi heti ainakin 50%! Lumipyry yllätti kesken pitkiksen, ja kun kaarsin 17,5 juoksukilsan jälkeen takaisin kotipihaan, oli näkymät aika erilaiset kuin lenkille lähtiessä! Nyt vaan peukut pystyyn, että lumipeite pysyy ja latukoneet pääsevät pian pöhisemään!

Joulu on todella tullut kuin varkain, ja olen henkisesti elellyt marraskuussa vaikka kuinka kauan. Ostamattomat joululahjat ovat kummitelleet takaraivossa, mutta onneksi eilen ryhdistäydyin asian suhteen ja tein ensimmäisen iskun kaupungille. Tänään kävin vielä toisen kerran pyörähtämässä ostoksilla, ja nyt on sitten kaikki lahjatkin hankittu, huh!

Viikonlopuksi ei onneksi ollut hirvittävästi ohjelmaa, sillä viime viikko oli jotenkin tosi vähäuninen ja rankka. Perjantaina kävimme yhteislenkillä kaverini ja siskoni kanssa, ja lenkin jälkeen mentiin vielä Vapianoon syömään ja Bruuveriin yksille. Ilta oli todellista nauruterapiaa ja kävi kyllä myös coretreenistä, kun vatsalihakset olivat ihan sairaan kipeet kaikesta siitä nauramisesta. :D

Eilen puolestaan leikin kulinaristia ja tein tuttavuutta Pohjoisesplanadilla sijaitsevaan ravintola Oloon. Taisi olla mun ensimmäinen kerta, kun söin Michelin-tähti- raflassa, jos oikein muistan. Ruoka oli tosi hyvää ja palvelu todella loistavaa! Erilaisia pikku annoksia tuli eteemme varmaan kaksikymmentäviisi erilaista, ja kaikki olivat todellisia makuelämyksiä. Suosittelen! :)

Viikonloppufiiliksistä pitää vielä palata arjen keskelle muutamaksi päiväksi ennen kuin pääsen ansaitulle joululomalle. Mä päivystän jouluaaton, joten lomani alkaa vasta joulupäivänä! No, eipä siihenkään enää kauaa ole. :)

Mutta nyt nukkumaan! Hyvää yötä kaikille. :)

Ps. Kysymyksiin vastauksia luvassa joululomani aikana!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat