Viime lauantaina vedin lenkkarit kisamielessä jalkaan ensimmäistä kertaa sitten Münchenin maratonin. Fiilikset olivat vähän kaksijakoiset: toisaalta oli ihan hauska lähteä kisailemaan, mutta toisaalta taas tiesin, ettei mitään ennätysjuoksuja olisi luvassa. Muistan, kuinka vuosi sitten Frankfurtin maratonin jälkeen "elämäni juoksukunto" tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan, mutta Münchenin nappisuorituksen jälkeen herkin vire katosi kuin tuhka tuuleen heti maratonin jälkeen.
 
No, ihminen ei voi olla koko ajan huippukunnossa eikä ennätykset voi koko ajan paukkua. Minulle on lisäksi tosi tyypillistä se, että aivan se terävin suorituskyky katoaa suht nopsaan, jos en tee kovia treenejä. Ehkä vuosi sitten Frankfurtin jälkeen palasin kovemman treenin pariin nopeammin kuin nyt.

Vaikka Joulujuoksu olikin ollut ohjelmassani parisen viikkoa, mietin vielä lauantai-aamuna, että lähteäkö matkaan vai ei. Oli kieltämättä pieniä vaikeuksia motivoitua sohvalta House of Cardsin parista juoksemaan pimeään, vihmovaan vesisateeseen!

 
Joulujuoksu oli tosiaan Pelastakaa lapset ry:n järjestämä, ja juoksun tuotto meni hädänalaisille lapsille. Matkoina oli viisi ja kymmenen kilometriä, ja reitti kulki Töölönlahden ja Tokoin rannan maastoissa. Tapahtuma oli järjestetty yhteistyössä Runner's High:n kanssa, ja paikalla oli lopulta noin 700 juoksijaa, eli aika paljon!
 
Itse valikoin matkaksi vitosen, sillä kymppi kyseisellä reitillä Mordor-henkisissä olosuhteissa olisi ollut liikaa. Tein siskon kanssa tutut verkat ennen starttia, ja kun starttilaukaus kolmen aikaan pamahti, olo oli ihan kuin olisin vaan lähtenyt tekemään kovempaa lenkkiä. Jännitystä ei siis ollut ilmassa tippaakaan, mutta fiilis oli silti mukavan positiivinen!
 
Eka kilsa oli mukavan tasainen ja tulikin ehkä otettua vähän turhan reipas startti, kun eka tonni kulki ajassa 4.05! No, sen jälkeen tarjolla oli enemmän ja vähemmän mäki, joten vauhti putosi selvästi. Kunnon hyytymys iski vasta viimeisen kilometrin alkaessa, kun nousimme Tokoin rannasta Linnunlaulun sillalle. Ylämäki oli tosi raju, ja jalkoihin iski aivan hirveät hapot! Rinnallani juossut mies pääsi ohitse ja tuntui, että jaksan korkeintaan hölkätä maaliin. Onneksi rinnalleni juoksi eräs juoksututtavani Pasi, joka alkoi kannustaa minua ja kehotti minua hyppäämään hänen peesiinsä. Aluksi arvelin, etten jaksaisi, mutta sainkin jostain ihmeellisiä voimia ja jaksoin lähteä Pasin peesiin, vaikka hän lisäsikin hieman vauhtia! Ohitin minut aiemmin ohittaneen miehin ja laukkasin Pasin peesissä aina maalialueelle saakka hänen jatkaessa toiselle kierrokselle.

 
Maalialueella vähän sekoilin, kun en oikein hoksannut, että mistä vitosen juoksijat tulevat maaliin ja tähän tuhraantui muutama sekunti. Loppuaika 21.52 ei päätä huimannut, mutta olin ihan tyytyväinen siihen reitin huomioonottaen. Iloinen yllätys oli sen sijaan se, että sijoituin naisten vitosella kolmanneksi ja siskoni voitti! Sain jopa palkinnon, tunnin hierontalahjakortin, jee. :)
 
Seuraavana kisana onkin vuorossa ensi lauantain Aktia-cup. Toivottavasti vire siellä on vähän parempi! :)

(kuvat: Vasilis P. Photography)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat