Mikä onkaan turhauttavampaa, kun saada itsensä ensin hyvään juoksuvireeseen ja sitten kadottaa se tyystin? No, ehkä joku keksii muutaman muun vielä turhauttavamman asian, mutta tällaista oman elämänsä huippu-urheilijaa moinen taantuma kismittää.

Valitettava fysiologinen fakta on kuitenkin se, että ihminen ei ole kone, eikä suorituskyky ole vakio, vaikka olosuhteet sinänsä tuntuisivatkin pysyvän samana. Juoksukulkuun tuntuu vaikuttavan miljoona eri muuttujaa stressitasoista yöuniin ja kuun liikkeisiin, ja joskus ei vaan irtoa, vaikka niin voisi ennakolta ajatella.

Vaikka vietin aika aktiivisen Etelä-Amerikan reissun, en tehnyt mitään kovaa juoksuharjoittelua yli kolmeen viikkoon, ja sen on kyllä kropassaan tuntenut. Onneksi valoa tunnelin päässä alkaa näkyä, ja viime viikolla lenkit alkoivat jo tuntua siltä, miltä niiden kuuluukin tuntua. Oikeastaan peruslenkit ovat koko ajan tunteet ihan kohtuullisilta, mutta kovat harjoitukset suorastaan kamalilta! Tästä esimerkkinä viime maanantain tasavauhtinen reipas lenkki: juoksin tutun kahdeksan kilsan lenkin noin 5min/km-keskisykkeellä, joka on hitaampi kuin maratonvauhtini. Silti lenkki tuntui todella rankalta!

Tiistaina palauttelin shampanja-kurssin merkeissä, enkä edes miettinyt juoksemista. Keskiviikkona oli taas aika kovan treenin, mikä hirvitti etukäteen. Eliittiryhmässä ohjelmassa oli mukava 5x1000m -harjoitus, onneksi. Treeni oli muutenkin positiivinen yllätys, sillä vedot kulkivat tosi mukavasti neljän minuutin pintaan, jes! En tiedä, olisinko jaksanut kovempaa, jos olisin luottanut itseeni enemmän.

Perjantaina hissuttelin ja treenasin corea ennen viikonlopun mökkireissua. Yllätyin lauantaina katsoessani treeniohjelmaani, sillä siihen oli merkattu taas aika kova treeni: 10x1000m -vedot noin puolimaratonvauhtia minuutin palautuksilla, huh! Lähdin vetämään treeniä vasta myöhään iltapäivällä mäkiseen maastoon muiden jäädessä lepäilemään mökille. Näistä epäedullisista olosuhteista huolimatta sain tehtyä tosi hyvän treenin!

Viikko huipentui aurinkoiseen pitkikseen kaverini kanssa. Sykkeet tuntuivat kieltämättä korkeilta, mutta en jaksanut enää välittää - pääasia, että jalat olivat fressit ja viikolla oli takana pari onnistumisen elämystä.

Itseluottamus alkaa siis pikkuhiljaa palautua, ja toivotaan, että hyvä tendenssi jatkuu ainakin HHM:lle saakka!

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat