Olen koettanut pitää jonkinlaista rotia yllä tämän blogin aihepiirien suhteen, kehnolla menestyksellä, kuten olette varmaan huomanneet. Aiheet hyppivät treeneistä matkailuun ja mitä kummallisimpiin mietintöihini. Puuttuisi vielä, että alkaisin postailla jälleen päivän asuja! :D

Tällä kertaa kuitenkin haluaisin tarjota muutaman ravintolavinkin, jos lukijoiden joukossa on joitakin tänne matkaa suunnittelevia. Ravintolaskene on Kapkaupungissa ihan mieletön, ja ainakin minä voisin matkustaa tänne jo pelkestään mahtavan ruuan vuoksi. Tuntuu, että olen syönyt pelkästään hyvää ruokaa täällä, ja hyvin usein ruoka on ollut suorastaan tajunnan räjäyttävää. Hyvän ruuan perässä ei tarvitse mennä huippuravintoloihin, vaan peruskuppilatkin tarjoavat maukasta, tuoreista raaka-aineista tehtyä safkaa.

Kaikista parasta on se, että hyvästä ruuasta ei tarvitse maksaa paljoa, vaan jopa reilulla kympillä ravitsee itsensä hyvin. Jos tiskiin latoo huikeat kolmekymppiä, sillä kustantaa usein kolme ruokalajia, muutaman lasin viiniä sekä kahvit. Hintataso ei siis päätä huimaa!

Tässäpä muutama suosikkini lounas- tai illallispaikoiksi! Listailen kahviloita ja aamupala- tai brunssipaikkoja toisessa postauksessa.

Crab Shack

Nimensä mukaan seafoodiin erikoistunut ravintola. Tunaburgeri oli aivan mieletön!

Asoka

Täällä olen maistanut ehkä parhainta ankkaa koskaan. Tunnelmallinen ravintola, jonka keittiö on sekoitus Lähi-idän ja Aasian makuja.

Kloof Street House

Seafoodia, herkullisia pihvejä ja makoisia coctaileja. Miljöö on jopa hienostunut, ja täällä oli mukavaa viettää synttäri-iltaa.

Willoughby

Parasta sushia keskusta-alueella. Ravintola sijaitsee vähän tyhmästi ostoskeskuksen sisällä, mutta kököstä sijainnista ei kannata hämääntyä.

1890 Sushi House

Mun lempparisushipaikka, joka sijaitsee melkein naapurissamme. Täällä olen käynyt ylivoimaisesti eniten syömässä! Kaikista sushipaikoista ehdottomasti paras.

Test Kitchen / Pot Luck Club

Test Kitchen valittiin vuonna 2015 maailman 28. parhaaksi ravintolaksi, ja Pot Luck Club on heidän sisarravintolansa. Pöytä pitää varata molempiin kuukausia etukäteen! En ole itse asiassa (vielä) käynyt kummassakaan, mutta olen kuullut molemmista ravintoloista todella paljon kehuja. Jos siis suunnittelet matkaa Kapkaupunkiin tyyliin puolen vuoden päästä, laita varaukset jo tulille!

Beluga

Todella monipuolinen menu, joka sisältää niin sushia, dimsumeja, pihvejä ja paikallisia herkkuja. Tänne on helppo tulla syömään, jos seurueen ruokamieltymykset ovat erilaiset. Palvelu ei ole kyllä mitään kaikista tehokkainta.

Sundoo

Erikoistunut intialaiseen tapakseen. Todella herkullista ja Intiassa vierailleiden mukaan autenttista ruokaa.

Bombay Brasserie

Intialaista fine dinigia viiden tähden hotellin yhteydessä. Hintataso on huomattavasti korkeampi kuin muissa mainitsemissani paikoissa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat