Pari viikkoa sitten juoksemani am-vitonen meni täysin penkin alle, ja meinasin jopa kehittää jonkinlaisen kammon kyseistä matkaa kohtaan. Kun laitoin ehdotuksen juoksuvalmentajalleni osallistumisesta Leppävaara-juoksuun, ehdottelin matkaksi lähinnä kymppiä. Järkytys oli suuri, kun ohjelmassa lopulta luki kisamatkana vitonen!

No, onneksi vitosta ei tarvinnut tällä kertaa raastaa radalla, vaan reitti kulki Leppävaaran urheilukentän lähistössä. Startti oli lauantai-aamuna kello 11, mikä tuntui jostain syystä hintsusti liian aikaiselta tällaiselle aamu-uniselle. Toisaalta lämpömittari näytti jo kymmenen jälkeen +25, joten oli varmaan ihan hyvä, että lähtö ei ollut yhtään sen myöhemmin. Tulin paikalle tuntia ennen starttia ja tein tutut verryttelyt. Viime viikkoina minua riivanneet mahakivut ovat onneksi olleet poissa, mutta verkatessa ei silti ollut mikään vahvin olo. Olin tosi kuumissani verryttelyjen jälkeen ja koetin viilentää itseäni kaatamalla vettä niskaani...

Starttipyssy pamahti tosiaan tasan kello 11, ja lähdimme matkaan koko juoksijajoukon voimin. Olin ajatellut ottaa iisisti ekan tonnin kuumuden ja huonojen vitosenjuoksu-kokemusten takia, ja pysyinkin hyvin suunnitelmassani. Ekalla tonnilla oli aika paljon mäkeä, ja kellotin sen aikaan 4.14. Toiselle kilsalle lähdin jo vähän kiristämään, ja juoksu alkoi tuntua oikeastaan aika hyvältä. Sain karistettua pari minua peesannutta naista (joista toinen osoittautui myöhemmin kympin juoksijaksi :D) ja sain siitä itsevarmuutta. Kolmas kilsa kulki jo 4.05 ja tunsin olevani todella vahvoilla! Arvelin, että tästä vauhti vielä kiristyy.

Valitettavasti olin kiristämisen suhteen väärässä: en niinkään juoksufiiliksen suhteen, vaan hyvin pian reitille osui aivan hyytävän pitkä ja jyrkkä ylämäki! Mäki oli todella jyrkkä, ja sain tuhrattua sen ylittämiseen melkein puoli minuuttia ekstraa. Juoksu oli sen jälkeen pitkään sekaisin, ja kohtapa edessä oli toinenkin mäki. Huh! Olin aivan kuollut ja tuntui, ettei ole mitään toivoakaan saada enää konetta käyntiin.

Onneksi lopussa oli vähän alamäkeä, ja yllättäen sain vielä kerättyä itseäni viimeistä kilsaa varten. Loppumatka meni lopulta yllättävänkin vahvasti, ja maaliviivan ylitin ajassa 20.58. Aika olisi tavallaan ollut enkkani, mutta reitti ei ollut virallisesti mitattu eikä kyllä missään nimessä vertailukelpoinen mäkisyyden takia. Gepsini näytti reitille myös 30-40 metriä alimittaa, mutta en ole ihan varma siitä, sillä kelloni gps hämääntyy mäistä.

Saaran loppukirinäyte.

Joka tapauksessa kisasta jäi hyvät fiilikset. Vaikka kanttasin täysin neljännen kilsan mäkiin, onnistuin vielä keräämään voimani, ja myös ekat kolme kilsaa olivat mukavan nousujohteiset. Ehkä uskaltaudun vielä kertaalleen juoksemaan vitosen tälle kaudelle. :)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat