Suhteellisen paljon urheilevana naisena joudun kiinnittämään jonkun verran huomiota ruokavaliooni, jotta saan kaikki tarvittavat ravintoaineet (meinasin ensin kirjoittaa, että "ja tarpeeksi energiaa", mutta siitä ei yleensä kyllä tarvii huolehtia). Pyrin muutenkin optimoimaan syömiseni treenien mukaan, jotta suoritus ja siitä palautuminen tapahtuisivat mahdollisimman hyvin.
 
Lisäravinteita - esimerkiksi urheilujuomia, protskupatukoita ja palautustuotteita - käytän siis lähinnä silloin, kun teen jonkun kovempitehoisen harjoituksen tai kun kisailen. Eniten käytän palautumista parantavia tuotteita, mutta myös ennen suoritusta ja sen aikana nautiskeltavat juomat kuuluvat repertuaariini. Pääsyy lisäravinteiden käyttämiselle on niiden helppous ja käytännöllisyys: treeneistä ruokapatojen ääreen pääseminen saattaa joskus kestää, jolloin on kätevää vetäistä palautusjuoma naamaan. Maratonille tankatessa ei taas joskus jaksa mättää, jolloin on helpompi juoda tarvittavat hiilarit.
 
Ennen suoritusta ja sen aikana
 
Tankkausjuomana (ennen maratonia) käytän aika usein Maltoa tai Dexal lightia. Malto sisältää 98%:sesti pitkäketjuisia hiilihydraatteja, ja niinpä se antaa energiaa pitkävaikutteisesti ja sopii siten pitkiin urheilusuorituksiin valmistautumiseen. Ainut miinuspuoli Maltossa on sen kummallinen maku, ja niinpä viime aikoina olen jättänyt sen litkimisen vähemmälle.
 
Malton sijaan käytän nykyisin Dexali lightia. Yksi desi valmista juomaa sisältää 3g hiilihydraatteja, ja lisäksi juoma sisältää magnesiumia, natriumia ja kaliumia. Olen aika herkkävatsainen, joten pyrin tekemään urheilujuomastani tosi laimeaa! Etenkin juostessa täytyy olla tosi tarkka sen suhteen, mitä urheilujuomaa juo ja ettei se ole liian äkäistä.
 
Maratonilla ja pitkillä lenkeillä huolehdin hiilarinsaannista urheilujuomien juonnin lisäksi ottamalla geelejä. Maratonilla pyrin ottamaan geelin noin viiden kilsan välein ja huuhdon sen alas muutamalla desillä vettä. En yleensä käytä maralla muita energialähteitä. Satunnaisesti käytän geelejä pitkillä lenkeillä, mutta harvemmin - pitkälle lenkille otan yleensä mukaan vain urheilujuomaa.
 
 
Suorituksen jälkeen
 
Palautustuotteita käytän huomattavasti useammin normaaliarjessa kuin tankkaus- tai urheilujuomia. Suosikkini on ihan perus hera -jauhe, jota sekoitan puoli desiä vajaaseen puoleen litraan vettä, mukaan heitän yleensä teelusikallisen kaakaojauhetta imeytymistä tehostamaan. Heraa käytän yleensä joko kovan juoksulenkin tai lihaskuntotreenin jälkeen. Käytän myös aika paljon valmiita palautusjuomia, kuten esimerkiksi Profeelia niiden helppouden vuoksi (säilyvät huoneenlämmössä). Uusin lempparini on Lidlin mustikanmakuinen palautusjuoma! Proteiinipatukoitakin tulee syötyä niiden kätevyyden vuoksi. Eihän ne mitään terveysruokaa ole, mutta tyhjää parempi. Kaikista paras palautusjuoma on mun mielestä rasvattomaan maitoon tehty kaakao!

Kommentit (1)

Vierailija

Moikka,

Jokaiselle sopii varmasti erilaiset juomat, mutta suosittelisin Dexialia (ja Dexal lightia) hyvin varovaisesti muille. Sain sillä nuorempana, kaksikymppisenä, kahdella maratonilla mahan aivan totaalisen sekaisin. Olin käyttänyt sitä juurikin ennen maraa tankkaukseen. Sen jälkeen kuulin yli 30 maratonia juosseelta vanhemmalta mieheltä, että Dexal ei ehkä ole se edistynein urheilujuoma, joka voi pistää helpolla pakin sekaisin. Kun tämän jälkeen perehdyin urheilujuomien sisältöihin vähän paremmin (eikä pelkästään niiden makuun) löytyi oikeasti parempia juomia, joista ei ole vatsa enää mennyt sekaisin. Mutta jos olet vertaillut sitä muihin ja todennut paremmaksi, niin mikäs siinä. Minä vaan olen todennut juuri päinvastoin. :)

 

t. Heini

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat