Lauantai-aamuna kelloni pärähti soittamaan aamuherätystä kymmeneltä. Ei paha herämisaika, mutta edellisillan työpaikan kesäjuhlien jäljiltä olin iloinen myöhäisestä herätyksestä. Söin pikaisen aamupalan, pakkasin kamat ja kahdeltatoista lähdinkin jo huristelemaan bussilla kohti Paimiota ja tämänvuotista Jukolan viestiä.

Jukolan viesti on kuulunut olennaisena osana alkukesiini jo viidentoista vuoden ajan. Ensimmäisen Jukolan juoksin vuonna 2000, ja viestiä taisin olla seuraamassa ekaa kertaa joskus 90-luvun loppupuolella. Vain pari kertaa olen joutunut jättämään viestin väliin pääasiassa matkustelun vuoksi. Ensimmäiset viestini juoksin Kajaanin Suunnistajien joukkueessa, mutta viimeiset kuusi vuotta olen ollut yksi lääkiksemme suunnistusjoukkueen, SK Mortiksen jäsenistä.

Perillä Paimiossa olin kahdelta, ja missasin juuri harmillisesti Venlojen viestin aloituksen. Tuttuun tapaan suuntasin ensimmäisenä syömään, sillä minulla oli vielä hyvin aikaa lounastaa ennen naisten viestin ankkuriosuutta. Treffattiin suunnistuskavereideni kanssa ja menimme porukalla syömään. Tämän jälkeen hoidin hieman ostoksia ja siirryin varjoon latailemaan akkuja.

Jukolassa kaikki oli niin kuin ennen, aivan kuin Juha Itkonen kirjoitti - muutamia valotauluja lukuunottamatta juuri mikään ei ole muuttunut sitten 90-luvun lopun. Ruokakojuissa myydään samaa ruokaa (broileripastaa ja lihakeittoa), karkkikojusta voi ostaa metrilakua ja Suunnistajan kaupasta saa kenkiä tarjoushintaan. Osallistujia tosin tuntuu olevan vuosi vuodelta enemmän, mutta hekin näyttävät ihan samanlaisilta: kaikilla on päällä mitä oudoimman väriset suunnistuspuvut, selässä rinkat, joista roikkuu numerolappu ja jalassa maata vasten ropisevat nastarit.

Joukkueemme viesti eteni varsin mallikkaasti, ja viiden aikoihin lähdin kävelemään kohti vaihtokarsinaa. Pahin väsymys alkoi olla takanapäin, mutta jotenkin kroppa tuntui hieman nälkäiseltä. Tein lyhyet verryttelyt ja niiden jälkeen säntäsin vielä vessaan - ja eiköhän juuri tällä välillä joukkueemme kolmas juoksija saapunut vaihtoon tuomaan minulle viestin! Äh, pasmani menivät tästä vähän sekaisin, ja lähdin juoksemaan vähän liian kovaa lähtöpisteelle.

Lähtö- eli K-pisteelle oli matkaa vajaa kilometri, ja tuona aikana sain onneksi kasattua ajatukseni. Edessä oleva suunnistusrata vähän hirvitti, sillä en ollut suunnistanut ollenkaan koko kesälle. Niinpä päätin ottaa ekan rastin tosi varman päälle, ja onneksi se löytyi aika sutjakasti. Niin löytyi myös toinen ja kolmas, ja homma alkoi rullata mukavasti.

Sain hyvän juoksuvauhdin päälle ja suunnistus sujui kohtuullisesti. Eihän se tietenkään niin sujuvaa ollut kuin joskus muinoin, sillä jouduin ottamaan suunnan lähes jokaiselta rastilta ja pysähtelemään lukemaan karttaa. Ohitin kuitenkin tasaiseen tahtiin joukkueita ja rastit löytyivät ilman mitään megalomaanisia pummeja, joten olin tyytyväinen.

Jossain puolivälissä koneeni alkoi vähän yskiä ja tunsin, että energiat alkavat olla lopussa. Nappasin juomarastilla geelin kitusiini, ja se piristi hetkeksi. Viidennelletoista rastille saapuessani arvelin homman kohta loppuvan, ja olinkin jo ihan puhki. Avasin kartan ja huomasin, että edessä olisi vielä neljä rastia - eikä! Reidet alkoivat olla aika tyhjät, ja sain todella tehdä töitä juoksuvauhdin ylläpitämiseksi.

Viimeiset rastit olivat todellisen tuskan takana, vaikka onnistuin löytämään ne ilman pahempia sekoiluja. Harmillisesti onnistuin juuri viimeiselle rastille mentäessä kurvaamaan sivuun ja ohitseni pääsi pari naista. En muista, milloin viimeksi olisin ollut maaliin päästessä niin uupunut kuin olin lauantaina - yleensä suunnistussuorituksissani pullonkaula on suunnistustaito eikä juoksukunto! Suoritukseni kuitenkin yllätti positiivisesti, sillä aikaa meni vähemmän kuin luulin (1.18) ja sijoituskin oli mukiinmenevä 1300 venlan joukossa.

Kisan jälkeen takki oli niin tyhjä, että juuri ja juuri selviinnyin majapaikallemme syömään ja saunomaan. Sain kyydin puoli kymmeneksi bussipysäkille, ja niinpä huristelin yöksi Helsinkiin ja Jukolan yö jäi tällä kertaa väliin. Oli kuitenkin ihan mahtavaa päästä nukkumaan pitkän päivän jälkeen omaan sänkyyn! Suunnistuskärpänenkin puraisi taas siinä määrin, että ehkä tästä pitää parit iltarastit tälle kesälle käydä. :)

Kommentit (1)

Vierailija

Sun blogista tulee aina NIIN mielettömän hyvä fiilis! ^___^ Semmoinen sporttinen ja innokas, että itsekkin alkaa tehdä mieli lähteä lenkille.

 

Ihanaa kesää sinnepäin <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat