Postailin tänne "uuteen" blogiin hiljattain vanhan blogini puolelta postauksen, jossa listasin syitä treenamaan lähtemiselle ja lähtemättä jättämiselle. No, löysin vanhasta blogista postauksen, jossa samoja syitä listailtiin matkustamiselle! Koska sattuneesta syystä reissukuume alkaa olla täällä aika korkealla, tuntuu tämä vanha postaus aika ajankohtaiselta.

Mikä saa minut matkustamaan?

1. Uteliaisuus

Ykköskohta on ehkä itsestäänselvyys, mutta kaikista eniten minut ajaa maailmalle uteliaisuus, jonkinlainen halu nähdä ja kokea maailmaa. Minusta on äärimmäisen mielenkiintoista nähdä uusia maita, tavata ihmisiä eri lähtökohdista ja oppia erilaisista kulttuureista.
 
2. Matkailu avartaa

Kliseistä, mutta totta: matkailu avartaa maailmankuvaa mielettömällä tavalla. On todella mahtavaa nähdä, miten monella tapaa elämää voi elää. Sitä monesti luulee sitä omaa, kotoisaa tapaansa ainoaksi ja oikeaksi, joten on virkistävää nähdä, että on myös muita tapoja elää ja olla tässä maailmassa.

3. Seikkailujen jano

Olen jossakin määrin varsin elämyshakuinen ihminen, joka kaipaa arkeensa vaihtelua. Matkailu on minulle juurikin seikkailua parhaimmillaan - ja myös jotain, mitä odottaa. Eniten tykkään matkailla omatoimisesti, löytää omat reittini ja tehdä jotain tavallisuudesta poikkeavaa, se pitää minut virkeänä.

4. Parasta, mitä rahalla saa

Olen ehkä sanonut tämän aikaisemminkin, mutta olen aina priorisoinut matkustelun korkealle rahallisissa sijoituksissani. Niitä muistoja ja kokemuksia, joita olen matkailemalla saanut, ei voi mitata rahassa, eikä minua harmita yhtään, että olen upottanut lukemattomia euroja matkusteluun.

5. Uusien, erilaisten ihmisten tapaaminen

Reissussa tutustuu usein ihmisiin, joihin ei muuten tulisi tutustuttua sitten millään. Olen tavannut tosi paljon mielenkiintoisia persoonia matkaillessani. Kotimaassa ystäväpiirini on varsin homogeeninen, mutta reissun päällä tulee tutustuttua hyvin erilaisiinkin ihmisiin, mikä on todellinen rikkaus. Matkailu on myös antanut minulle paljon uusia, ihania ystäviä.

Mikä saa minut jäämään kotiin?

1. Raha

Jos rahaa olisi enemmän, matkustaisin ehdottomasti enemmän!

2. Aika

Tähän voi vastata samalla tavalla kuin edelliseen: jos aikaa olisi enemmän, matkustelisin enemmän! Aika ja raha on vähän toisensa poissulkevia, heh.

3. Jämähdys

Olen huomannut, että kun on tarpeeksi kauan aikaa matkustamatta, matkakuume ikään kuin sammuu. Näin ainakin minulle alkaa käydä, jos olen tarpeeksi kauan Suomessa. Onneksi tilanne ei koskaan ole edennyt siihen pisteeseen, että olisin lopettanut matkailun. Epäilen, että tämä on ehkä osasyy sille, miksi jotkut ihmiset eivät tykkää matkailusta?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat