Olen varmaan moneen otteeseen kehunut, miten mahtavat vaellusmahdollisuudet täällä Kapkaupungissa on! Reittejä on vaikka muille jakaa, ja hyvin useat niistä lähtevät ihan kaupungin juurelta. Vuorille päästäkseen ei siis todellakaan tarvi ajaa tuntitolkulla.

Tänään aamulla oltiin sovittu vaelluksesta erään brittikaverimme kanssa. Kello oli herättämässä kasilta, ja herättiin ihan todella kauniiseen ja aurinkoiseen talviaamuun. Syötiin pikainen aamupala ja ajettiin Uberilla Kirstenbochin kasvitieteelliseen puutarhaan, josta vaelluksemme alkoi.

Vaellettiin Nursery Ravine -nimistä reittiä pitkin ylös Pöytävuorelle. Reitti kulki kasvitieteellisen puutarhan läpi metsään, ja osa matkasta tallattiin joen vartta. Täällä on satanut viime aikoina aika paljon, joten reitti oli välillä aika märkä.

Noin 700 nousumetrin ja puolentoista tunnin jälkeen päästiin ylös vuorelle. Vuorella tehtiin pieni maisemakävely, ja jälleen sain vaan haukkoa henkeäni upeita maisemia katsellessani! En varmaan ikinä totu siihen, miten kaunis kaupunki Kapkaupunki on.

Tultiin alas aikalailla samaa reittiä, ja vaikka sitä aina ajattelee, että alastulo on helppoa, niin ei se kyllä aina sitä ole. Liukastelin liukkailla kivillä ja välillä sai todella hakea tasapainoa, vaikka mielestäni aika ketterä kulkija olenkin. Onneksi vaelluksen loppuosa oli vähän loivempi!

Vaelluksen päätteeksi mentiin erään kaverimme luo brunssille, uimaan ja saunomaan. Aurinko paisto tosi lämpimästi, ja lämpötilan ollessa 23 tuntui oikeastaan aika kesäiseltä. Ei yhtään hullumpi tämä Etelä-Afrikan talvi. :)

Kommentit (2)

Emm

Onko siellä saunat yleisiä? :) Olisi kiva nähdä vähän kuvia, että millainen asunto teillä siellä on. :)

Sansu
Liittynyt21.5.2013

Saunat on tosi harvinaisia, varsinkin sellaiset suomalaishenkiset saunat! Enemmänkin täällä on ns. steam roomeja, joita mä en ainakaan pidä saunoina. :) Laitan kuvia kämpästä piakkoin ja ehkäpä jotain juttua asunnon hankkimisesta Kapkaupungista yleensä!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat