Olen aina ollut tosi huono jättämään hyvästejä. Työpaikalla inhoan viimeisiä työpäiviä, jolloin pitää sanoa kaikille heipat. Aikakausien päättymiset ja muutot toiselle paikkakunnalle tuntuvat inhottavilta, koska silloin pitää hyvästellä ihmisiä. Kaikista mieluiten vain lähtisin, pujahtaisin ulos ovesta ennen kuin kukaan huomaa sanomatta kenellekään mitään.
 
Samanlainen fiilis minulla oli, kun aikanaan muutin pois opiskelukaupungistani Oulusta. Viihdyin kyllä kaikki opiskeluvuodet hyvin Oulussa, vaikka kaupunki itsessään ei koskaan minua sävähdyttänytkään. Minulla oli kuitenkin kaverini, harrastukseni, omat ympyrät joissa pyörin. Silti kahdeksan vuoden jälkeen olin todella onnellinen, kun vihdoin valmistuin ja pääsin vaihtamaan maisemaa.
 

Muuton jälkeen olin tähän mennessä käynyt vain kerran Oulussa. Eipä sillä, ei minulla ole sinne enää oikein mitään asiaa: vain harva kaveri asuu Oulussa eikä minulla ole sielläpäin sukulaisia tai perhettä.
 
Jotenkin en ole edes halunnut käydä Oulussa, enkä osaa sanoa miksi. Minusta tuntuu, että kaikesta siitä, opiskeluvuosista on ikuisuus. Olen niin eri ihminen kuin silloin, kaksi ja puoli vuotta sitten, ja elämäni on heittänyt monella tapaa kuperkeikkaa muuton jälkeen. Kai tutut paikat herättäisivät vanhoja muistoja, jokaisesta kadunkulmasta tulisi mieleen jotain menneestä. Noissa muistoissa ei kuitenkaan ole mitään pahaa, ne ovat mielessäni jo todella neutraaleja, joten siksi tuntuu oudolta, miksi haluaisin niitä vältellä.
 

Tällä hetkellä olen todella, todella onnellinen - niin onnellinen, etten tiennyt tällaista olevan edes olemassa. En kadu mitään, sillä menneisyyden kautta on näihin hetkiin tultu. Toisaalta ehkä vanhojen muistojen muistaminen herättää minussa harmia siitä, että miten kauan tiettyjen asioiden kanssa kipuilin. Että miksi asioiden järjestyminen ja itsestä oppiminen kesti niin kauan, miksi minun piti lyödä päätäni seinään niin monta kertaa? Vähempikin olisi riittänyt. No, ehkä joskus pitää vaan vetää korttipakasta kaikki kortit viimeiseen saakka, ennen kuin voi siirtyä eteenpäin hyvillä mielin.

Lensin eilen Ouluun juhlistamaan hyvän ystäväni tohtoriksi väittelemistä. Jotenkin ajattelin, että Oulussa käyminen herättäisi minussa ihan älyttömästi nostalgiaa, mutta niin ei ihan käynytkään. Ajelin bussilla kentältä keskustaan, katselin tuttuja maisemia, lenkkipolkuja, lääkistä, kauppoja ja yhtäkkiä tuntui siltä kuin koko elämä täällä olisi sattunut jollekin toiselle. Kaikki tuntui niin oudolta, kaukaiseltakin. Toisaalta taas tuntui kuin poissa ei olisi ollutkaan.

Oli ihanaa nähdä vanhoja ystäviä, osaa heistä en ollut nähnyt pariin vuoteen. Nyt olen jo matkalla takaisin kotiin, istun kentällä odottamassa konetta. Ehkä oli ihan hyvä saada nostalgiaa lyhyen visiitin muodossa, vain pieni annos kerrallaan. Ensi kertaan Oulu - milloin sellainen sitten tuleekin!

Kommentit (7)

Elisa

Olipa kiva kirjoitus! Vähän turha kommentti mutta ei sitä kai liikaa positiivista palautetta tule annettua ;)

Vierailija

Itse sinnittelin pitkään ennen muutoksen tekemistä, koska halusin varmistua, että olen oikeasti katsonut asian tappiin asti. Tämän vuoksi ei ole tarvinnt jälkeenpäin jossitella.

Liza

Hyvää Joulun aikaa Sansu sinulle ja omaisillesi ja kivaa reissua sinne lämpöiseen maahan:)!

Vierailija

Todella hyvä kirjoitus, vaikka itselle tulikin haikea olo tätä lukiessa. Elämä muuttuu, kun ihminen kasvaa ja muuttuu, ja sitä aina toivoo, että läheiset kasvavat samaan suuntaan. Siksi muutos on niin pelottavaa. Ihanaa, että olet onnellinen 😊

Vierailija

Ihailen rohkeuttasi! Jos sinulle muutosten tekeminen ja hyvästien jättäminen on vaikeaa on hienoa että teit niin kuitenkin. Itse koen muutokset myös todella vaikeina ja pelottavina ja siksi kipuilen edelleen. Toivottavasti en katkeroidu näistä kipuilu vuosista jälkeenpäin kun olisin voinut mennä. Mutta kun en uskalla.

Vierailija

Tekstisi oli lähestulkoon täysin kuin omasta kynästäni kirjoitettu. Sama kaupunki, samanlaiset fiilikset! Myös poismuutosta aikalailla sama aika. Hassua! :) En itsekkään ole käynyt Oulussa poismuuton jälkeen kuin kerran, ja tuli juurikin tuo fiilis, että ihankuin se elämä olisi ollut jonkun muun. Puhunkin siitä ajasta usein ns. entisenä elämänä :) Ei sitä voinut pieni ihminen silloin muutamia vuosia sitten tietää, kuinka elämä voi muuttua nopeasti, ja ennenkaikkea yllättää. Ja hyvä niin. Olen muuten lukenut blogiasi jo vuosia, parisen kertaa sinut taisin Oulussa nähdä jossain kaupungilla tms. mutten koskaan tullut juttelemaan. Ja tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun koskaan kommentoin! Hui :) Hyvää joulua, ja tsemppiä tulevaan! :)

Mini

Ihanaa, että olet onnellinen! Vaikutat niin iloiselta ja positiiviselta, joten oli "kiva" lukea sinunkin käyneet pitkän matkan tuohon tilanteeseen. Itselläni elämäntilanne on aivan eri kuin sinulla, mutta tällä hetkellä kipuilen itsekin erinäisiä asioita ja kerään rohkeutta muutokseen. Juttusi antavat kovasti tsemppiä :) Ihanaa Joulun odotusta!!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat