Siihen nähden, miten paljon olen viime aikoina omassa elämässä pohtinut ja työstänyt rakkauselämään liittyviä kysymyksiä, en ole paljoakaan aihetta sivunnut blogissani. Jostain syystä henkilökohtaisten postauksien kirjoittaminen on nykyisin suuremman kynnyksen takana, vaikka toisaalta niitä juuri tykkäisin kirjoittaa ja tietyllä tapaa ne ovat bloggaamisen suola. En kuitenkaan halua tehdä poikaystävästäni "hahmoa blogiini", joten ehkä siksikin aihe on jäänyt vähän vähemmälle!  Koska olen kuitenkin aihetta pyöritellyt mielessäni todella paljon, niin halusin kirjoittaa ajatuksiani parisuhteista ja rakkaudesta vähän yleisemmällä tasolla.
 
Sanotaanko, että kuluneet puolitoista vuotta ovat opettaneet minulle todella paljon ennen kaikkea itsestäni, mutta myös rakkaudesta. Olen käyttänyt tuntikausia pohdiskellen omia tunteitani ja käyttäytymismalleja, analysoinut ja tilittänyt asioistani ystäville ja lukenut kasan psykologista kirjallisuutta. Olen katsonut itseäni tiukasti peiliin ja miettinyt, miksi asiat kohdallani ovat joskus menneet niin kuin ovat menneet ja päättänyt, että pyrin välttämään vanhat virheet keinolla millä hyvänsä. Itsetuntemukseni on tuona aikana kasvanut ihan huimasti - varmaan enemmän kuin edeltävien 29 vuoden aikana yhteensä.
 
Olen lukenut, että toimivan rakkaussuhteen perusta on syvä tunneyhteys toiseen ihmiseen. Tavallaan kuulostaa tosi yksinkertaiselta olematta sitä kuitenkaan. Olen koettanut miettiä, että mistä se syntyy. Omalla kohdallani pohja sen syntymiselle oli varmaankin alkuvaiheen todella voimakas, suorastaan huumaava rakkauden tunne. Kun yhteenkuuluvuuden tunne oli niin voimakas, oli suhteen kestävyyteen helppoa luottaa. Toisaalta parisuhteen alkuvaihe on täynnä ihan älytöntä epävarmuutta: tunteet käyvät kuumina, mutta vielä ei tunneta toisia kunnolla ja siksi sitoutuminen yhteiseen tulevaisuuteen on vielä rakentamisen alla. Tuo vaihe voi olla todella rankka, ja itsestään pitää uskaltaa antaa paljon, vaikka "takeita" ei tavallaan vielä ole.

 
Itse olen ainakin huomannut, että vaikka olenkin todella avoin ihminen, omista ajatuksista ja tunteista puhuminen suoraan on välillä todella, todella hankalaa. Usein sitä myös päätyy käsittelemään "pintatunteita", kun ei tunnista niiden alla kyteviä todellisia tunteita tai vaan kehtaa puhua niistä toiselle. Parisuhde vaatiikin ennen kaikkea uskallusta, ihan älyttömän paljon rohkeutta heittäytyä ja laittaa itsensä likoon.

Onnellinen parisuhde ei tarkoita minun mielestäni sitä, että ei koskaan riideltäisi. Päin vastoin - riitelemättömyyden taustalla voi olla se, ettei uskalleta tuoda omia haluja ja tarpeita esiin. Luonnollisestikaan tunneyhteys toiseen ei tuollaisessa tilanteessa voi muodostua toiseen parhaalla mahdollisella tavalla. Riidellä voi monella tapaa, mutta tärkeintä on, että ristiriidat saadaan sovitettua niin, että molemmat ymmärtävät toisiaan, vaikkeivat olisikaan samaa mieltä. Riitatilanteissa olemme usein heikoimmillamme, ja monesti riitojen aiheet ovat juurikin niitä "pintatunteita", joiden alla on jotain syvempää. Vaatii tosi paljon itsetuntemusta löytää ne asiat ja vieläpä ilmaista ne toiselle. Minusta suhteen "helppous" ei siis ole välttämättä se ydinasia onnellisuuden kannalta. Tykkään ajatella, että ehkä oikea ihminen on se, joka kehittää sinua, vie eteenpäin ja tukee heikkouksissa.

Parisuhteen onnistumista pohdittaessa yleensä otetaan esiin myös ajoituksen merkitys. Ajoituksen pitää olla joidenkin mielestä otollinen, jotta suhde pääsee syntymään. No, ehkä tässä on jotain perää - jos tapaat jonkun, joka muuttaa seuraavana päivänä maapallon toiselle puolelle, voi olla vaikeaa alkaa viritellä parisuhdetta. Toisaalta olen taas sitä mieltä, että oikeaa ajoitusta ei kannata odottaa - sitä ei vaan ole. Toista ihmistä ei voi tilata omaan elämäänsä silloin kun itselle sopii. Minun ja poikaystäväni suhteen lähtökohdat eivät olleet helpoimmat ehkä juuri siksi, koska olin eronnut suhteellisen hiljattain. Kuitenkin meitä veti toisiamme kohden sellainen intuitiivinen vetovoima, että tiesin, että tähän minuun täytyy tarttua. Sitä intuitiota kannatti todella kuunnella!
 
Kai olen kaiken kaikkiaan sitä mieltä, että olosuhteilla on loppujen lopuksi aika vähän väliä, kun mietitään rakastumista ja parisuhteen muodostumista. Se, millä on enemmän väliä, on yksilön oma itsetuntemus, kiintymyssuhdetausta ja kyky tunnistaa ja ilmaista tunteitaan toiselle. Toki sille, miksi johonkin rakastuu tai miksi jotkut vetävät puoleensa enemmän, on tietyt syyt. Sitä kai jotenkin alitajuisesti etsii tiettyä olemusta, luonteenpiirteitä, jotain tuttuutta toisessa, yhteisiä kiinnostuksen kohteita.

Tästä tuli nyt tällainen kauhea paatos, vaikka en tarkoittanut sitä. En väitä, että olisin mitenkään "tehnyt nappisuorituksen" nykyisessä suhteessani, en todellakaan. Ollaan oltu suhteellisen lyhyt aika yhdessä, mutta tuona aikana olen vaan oppinut niin paljon, että niitä ajatuksia minun oli ainakin tarkoitus tässä jakaa. Olen tosi onnellinen, ja joka aamu kiitollinen siitä, että olen kohdannut tällaisen onnen - toivon samaa jokaiselle! Seuratkaa intuitiota. :)

Ensi viikonloppuna meillä onkin edessä parisuhdeviikonloppu, kun osallistutaan Maaret Kallion ja Johanna Pawlin järjestämään Rakkausviikonloppuun Hangossa. Luvassa on parisuhdeluentoja ja joogaa, hahaa! Uskon, että viikonlopusta tulee tosi antoisa. :)
 

Ps. Jos rakkaus-aiheinen kirjallisuus kiinnostaa, voin suositella Sue Johnsonin kirjoja Minä suojelen sinua kaikelta ja Kunpa sinut tuntisin paremmin sekä Maaret Kallion ja Osmo Kontulan kirjaa Happy End.

Kommentit (4)

Anni

Jotenkin hirmu hyvin kirjoitit. Ehkä vaan osui mun viimeaikaisiin pohdintoihin sun kokemukset! Kiitos tästä postauksesta, tuli tänne tarpeeseen:) Mukavaa viikonloppua teille!

H

Olen lukenut sun blogia vuodesta 2012 ja sillälailla päässyt tutustumaan sun eri elämän kuvioihin. Pidän siitä, että blogsi on kirjoitettu ajatuksella ja tunteella. On treenijuttuja, kaikennäköistä pohdintaa aikuisuudesta, unelmista, rakkaudesta ja elämästä. Oikeastaan kirjoitat mun lempiblogia koska olet niin aito :) Suhteen ajoitus on hankalaa. Itse oon ollut parisuhteessa 6 vuotta ja nyt näyttää siltä, että tulevat vuodet tulevat olemaan etänä. Nykyään ihmisten työkuvioit on niin monimutkaiset, että ei ole ihmeellistä, että ollaan osa jossain muualla, eikä kokoajan yhdessä.

P.s Maaret Kallio on ihana!

aava

Samaa mieltä :) minustakin tämä on ihana ja aito blogi ja olen lukenut tätä "ikuisuuden" ♡

Ois kiva jos tekisit kotipostauksen :)

Johanna

Hyvä kirjoitus 😊 Ja kiitos kirjavinkeistä, olen etsinyt hyviä parisuhdekirjoja, noista en ole kuullutkaan 😊

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Apple a Day on nuoren lääkärin blogi treenaamisesta, hyvinvoinnista, arjesta ja juhlasta.

Ota yhteyttä:
sansunblogi@gmail.com.

Seuraa minua Facebookissa.

Seuraa minua Bloglovinissa.

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat